Lehtien otsikot

Olen miettinyt, että minne on meikäläisen suht positiivinen elämänasenne liukunut. Kun olin vielä työelämässä, pään täytti mielenkiintoiset haasteet ihan viimeiseen työpäivään saakka; opettelin silloin tekemään liukukuvia ergonomiatunteja varten koska ajattelin, että jos minä en sitä tee, niin saattaa jäädä tekemättä. Ja kuten luotto- ja muutenkin ansioitunut kollegani sanoi, niinhän siinä olisi käynyt. Mutta tulipa opeteltua, oli tosi hauskaa. Voisin itse asiassa, nyt kun tuo tuli mieleen, kokeilla jotain vastaavaa vaikka uudestaan. Hyviä kohteita löytyisi  kesämökiltä; yksi voisi olla ainakin huussi ennen tyhjennystä - tyhjennyksen jälkeen. Siitä tulisi paras!

Mutta asiaan, elikkäs positiivinen asenne on katoamassa asteittain. Mielen täyttää, ei suinkaan uuden mielenkiintoisen opettelun ja tekemisen haasteet, vaan pelko kolmannen maailmansodan syttymisestä. Havahduin viime viikolla siihen, että joka kerta kun aamulla avaan kännykän ajattelen, onko se nyt tapahtunut. Kun olen siitä joillekin sanonut, he on olleet ihan ihmeissään, että älä nyt tuollaisia mieti. Ei ala! En vaan pääse tuosta irti. Olen synkällä mielellä. Uutisointi on muutenkin lehdissä muuttunut huomionhakuiseksi. 

Huomaan, että katson ihan kaiken kukkuraksi turhaan jotain älyttömiä asioita. Tästä esimerkki viime viikolta: En edes tiedä Jukka Hildenistä muuta kuin sen, että hän koheltaa niissä hulluissa Duudsoneissa. Yhtään heidän ohjelmaansa en ole katsonut. Huomasin otsikon "Jukka Hildenin perheessä suru-uutinen - riipaiseva päivitys julki" ja ajattelin, että onpa surullista, mitähän hänelle on tapahtunut ja klikkasin otsikkoa. Niin hänen koiransa oli kuollut?! No onhan se varmaan suuri suru. Muistan itsekin kun Vili kuoli, niin oli se todella surullista. En viittinyt lukea juttua ja ajattelin, että no, sentäs lapset elossa, jos hänellä niitä nyt onkaan. Itepä avasin, itepä olin utelias.

En silti ole lukenut vaikkapa otsikkoa "Myanmarissa suuri suru ja epätoivo jatkuu maanjäristyksen raivausten keskellä- juntta pommittaa siviilikohteita". Tarkennan, että olisin lukenut, jos tuontapainen otsikko olisi ollut. Mutta viimeinen uutinen lehdissä on huhtikuulta: Myanmarin maanjäristyksessä kuollut jo 3 300 ihmistä". Onhan se eri asia, kun tuo Jukan koira on niin paljon lähempänä, Suomessa? Koskettaahan sen kuolema enempi kuin jonkun myanmarilaisen jossain 5 000 kilsan päässä? Ehkä ihmisiä kiinnostaa enempi jukka Hilden kuin joku random-Pertsa toisella puolella maapalloa. Itteäkin kiinnosti, en ole piirun vertaa erilainen.

Nykyisin koirat ja muutkin lemmikit inhimillistetään ja suurin osa niiden omistajista käyttää pronominia "hän" pronominin "se" sijaan. Onko se sitten ihme, kun koirilla alkaa olla takkeja, hattuja, kenkiä, timanttikaulapantoja, viilennysmattoja ja kaiken maailman tavaroita, mitä kuluttajille syötetään "välttämättöminä" tuotteina?! Lemmikeistä on monelle tullut tärkeämpiä kuin ihmiskavereista ja ymmärrän kyllä silloin pointin. "Hän" sanalla nostetaan toisen arvoa ja eläimestä tulee silloin "samanvertainen" ihmisen rinnalla. Mitähän Vili tuumasi kun en hänitellyt sitä, vaan sanoin aina "se"?! "Nyt se ajaa tuolla sitä naapurin kissaa. Se pakeni puuhun." Olisiko pitänyt arvostaa Vilin kunniakasta tekoa pitää oma kotipiha esteettömänä naapurin kissasta sanomalla "Nyt hän ajaa tuolla naapurin kissaa. Hän pakeni puuhun." ??? Niin kuka pakeni ja mihin? Naapurin kissako "hän"?! Lisäksi Vili tiesi arvonsa ilman hän-sanaakin. Lipoi vaan huuliaan ja ajatteli, että voisit antaa silti namin.

Jos tätä nyt vielä jauhaa, niin moni käyttää "se" pronomia ihmisistä, eikä se ole mikään alentava muoto, vaan enemmän puhekielessä vallalla oleva tapa. Voiko yksi syy olla se, että "hän" voi olla kuka tahansa, mies, nainen eikä se kovinkaan paljon poikkea tuosta "se" pronominista. Paras vitsi on tietysti se, että jotkut ihmiset käyttävät Kielikello.fi:n mukaan eläimestä sanotaan "hän" ja ihmisestä "se" eikä siinä nähdä mitään ristiriitaa. Onko se sitten täällä itäisessä Suomessa jopa jotain fennomaniaa? "Hän" viittaa liiaksi ruotsinkielen "han / hon" sanoihin ja siksikään ei sitä ole haluttu puhekielessä viljellä. Prkl mitään ruåttia aleta puhumaan.

En ole kyllä kuullut kenenkään sanovan "Paistoin meille broileria. Hän oli uunissa vajaan tunnin." Eläin on siis "se" silloin kun se siltä tuntuu ja "hän" silloin, kun hänestä on tullut todella merkityksellinen tai aspa vaatii sitä. Veli tulee vastaa, kumpaakohan sanaa käytän kun kerron siitä kotona? 

No niin, ei lähtenyt lapasesta, mutta ihan poskelleen kuitenkin tuosta alkuperäisestä aiheesta. Mutta nyt vedän sen johtopäätöksen, että minulla pitäisi olla jotain järkevää puuhaa ja miettimistä (siis tuo pohdintako oli sitä?), jotta en ajattelisi liikaa tulevaisuuden uhkakuvia. Tankki on täynnä aina, pääsen Tornioon saakka. Jospa se riittäisi. 

Kyllä pitäisi saada uusi alter ego

 Vili, tuo älykäs ja hyvätapainen tanskalais-ruotsalainen pihakoiramme, oli tavallaan alter egoni. Tai minä olin sen, mistäs tuonkin tietää. Vilin ajatukset vaan soljuivat päähäni ja oli hauska seurata sen tuumailuja kaikista maailmaa syleilevistä asioista. Toki Vili ajatteli kuten niin moni muukin; itseä lähinnä olevat tapahtumat olivat kiinnostavimpia ja herättivät eniten tunteita. Ei siis ollut ihme, että naapurin kissa - tuo yhä elossa oleva ketale - vaikutti niin paljon Vilin elämään. Nyt kissakin on vanhentunut ja köpöttelee lähinnä omalla pihallaan, mikä on suurella riemulla havaittu naapurustossa. Ehkä joku päivä saamme vielä kuulla suruviestin sen yllättävän pitkän elämän viimeisestä hengenvedosta. Sitä odotellessa!

No ei auta! Onhan minulla lemmikki, nimeltään Tilda von Pupunen. Suhteeni siihen on hieman kaksijakoinen ja pikku hiljaa alkaa huolestuttamaan, miksi Tilda von Pupunen yhä seikkailee elämässäni vaikka Ykkösen lapset, erityisesti Ykkönen heistä, alkaa suhtautua von Pupuseen kuten lapset yleensä siinä iässä, kun ei oikein tiedä, viitsiikö leikkiä leluilla vaiko ei. Toisaalta hän ratsastaa keppihevosella aamukoitteeseen, joten ehkä sinne mukaan mahtuu yksi pupukin vielä. Ykkösen Kakkonen on vielä ihan juonessa mukana ja muistelee mielellään, miten Tilda sai potkut Ilomatsin pizzeriasta vain kaksi tuntia sopparin alkamisesta.

Tilda von Pupunen osaa siis puhua ja ottaa kantaa hyvin kaiken maailman asioihin. On tullut ilmi, että sillä on kokemusta erittäin monenlaisista puuhista. Osa niistä on sellaisia, että onkin parempi ettei Ykkösen jälkikasvu aina muista koko pupua. Tilda von Pupusessa on vähän samaa kuin siinä, että ihmiset kirjoittavat somessa toisilleen kaikkea sellaista, mitä he eivät ikikuuna päivänä sanoisi suoraan toiselle tai yleensä ääneen. Esimerkiksi Tilda von Pupunen voi kehuskella olleensa mukana rakennusprojektissa työnjohtohommissa, vaikka se ei siis todellakaan ole voinut olla. Ensinnäkin sehän on lemmikkipupu ja toisekseen, Eiffel-torni rakennettiin paljon ennen sen syntymää... Erittäin harvoin se kuitenkaan jää kiinni, sillä sillä on omituinen taito ns. iskeä luu kurkkuun vastaväittäjälle. 

Mutta  sitten se on kyllä osoittanut melkoista järjestelmällisyyttä dokumentoidessaan erinäisiä asioitaan ja kun se räväyttää nähtäväksi vaikka kuvan itsestään tattimetsässä, niin onhan se miltei pakkoa uskoa, että se sai DallaVallen melkein konkurssiin jättimäisellä tattisaalillaan (käteisenä tietysti). 

Mietin, miksi minulla on yhä pupuja ympärilläni. Ystäväni kesämökin nimi on Pupula, kunnostin viime kesänä lapsenlapsille ankkakiikun, johon mahtuu sopivasti kolmesta neljään pupua kiikkumaan porukalla, kun lapsenlapsosia ei näy mailla eikä halmeilla. Pääsiäisenä virittelen pöydille melkoisen kavalkadin pupuja, joiden takapuolessa on Villeroy&Boch -leima, keittiön pöydällä minulle pitää seuraa Tampereelta ostettu pitkäkorvainen pupu, joka osaa viihdyttää lapsenlapsia mennen ja tullen. Muutama vuosi sitten minulla oli autossa pupu, jolle laitoin talveksi keltaiseen kaulaliinan, ettei sillä olisi ollut niin kylmä. "Kiitos!" se sanoi. "Eipä kestä!" vastasin sille. Kun jäin eläkkeelle, se ei kuulemma enää halunnut istua päiväkausia yksin autossa, vaan muutti sisälle asumaan...

Onhan se tietysti parempi, että minulla on näitä pupuja sen sijaan, että minulla olisi lemmikkinä vaikka kalkkarokäärme. Ehkä minä en saanut lapsena leikkiä tarpeeksi pupuilla. Ehkä Helena-nukke jäi minulle liian kaukaiseksi. Ehkä tuo puinen pupukiikku, joka katosi mystisesti 80-luvun alussa Lieksan mummilasta, jätti minuun ikuisen kaipuun. 

Mutta parempi pupu pivossa kuin kymmenen lelukaupan hyllyllä vai miten se menikään. Pyysin tekoälyä kirjoittamaan minulle 10-sanaisen runon aiheeseen liittyen. Ei mene hyvin silläkään ainakaan matematiikan suhteen: "Kaipaan lapsuuden pupua, pehmeä turkki, iloiset hetket muistoissa."

Kuka pelkäsi mustaa miestä?

Katselin, kun lapset kirmasivat päiväkodin pihalla. Yksi ajoi takaa muita, riemu oli rajaton. Tuli mieleen omat lapsuusajat ja leikit kansakoulun välitunneilla. 

Talvella olimme vuorenvalloitusta! Siihen aikaan traktori kasasi keskelle koulun pihaa ison lumipenkan, jossa saimme leikkiä. Kenellekään ei tullut mieleen, että se olisi ollut vaarallista. Ensin piti päästä kiipeämään kukkulan huipulle ja sitten parhaansa mukaan tyrkkiä muita sinne pyrkiviä alas. Leikki oli hauska ja jokainen pääsi jossain vaiheessa sinne ylimmälle huipulle, vuorenvalloittajaksi. Onnistuisiko moinen nykyisin, tuskinpa vaan. 

Keväällä ja syksyllä leikimme erilaisia palloleikkejä, hyppäsimme ruutua tai twistiä. Ja kestoleikit kaikkina vuodenaikoina olivat tietenkin hippa, laululeikit ja tuo ”Kuka pelkää mustaa miestä” - hippaleikki. Välitunnit olivat täynnä vilskettä ja touhua, energia purkautui ja niin jaksoimme taas olla rauhallisesti tunnilla. Se olikin tärkeää, sillä luokassa oli noin 40 oppilasta. 

Siihen aikaan kenelläkään ei ollut ADHD:tä eikä muitakaan sairauksia. Jotkut oppivat hitaammin, jotkut nopeammin. Opettajan sana oli laki ja se takasi opiskelurauhan luokassa. Jos nyt pystyisi tekemään testit, niin kyllä meistä kaikenlaista olisi löytynyt. Osa oli todella vilkkaita, osa superhiljaisia, osa ei millään meinannut saada kertotaulua päähänsä ja osa taas oppi asiat yhdella vilkaisulla. Mutta ne tunnit: rauhallista, hiljaista, välillä puheensorinaa. Kukaan ei riehunut, ei länkyttänyt opettajalle, ei kiusannut. 

Eihän me mitään enkeleitä kuitenkaan oltu. Kerran Heidi pisti minua nuppineulalla käsityötunnilla selkään, kun istui takanani. Heidi oli töissä osastonhoitajana, joten tuosta varmaan sai alkunsa hänen kiinnostus terveydenhoitoalalle. Risto tappeli välitunnilla Tapion kanssa ja yritti osua Tapion leukaan, mutta osuikin ovilasiin ja sai ison haavan ranteeseensa. Ristosta tuli kiinteistönhoitaja. Joskus oltiin tehty jotain tosi väärää ja istuttiin koko luokka jälki-istunnossa. Uskon, että eipä ollut lainkaan hassumpaa opiskella 60-luvulla. 

Onneksi emme olleet vielä poliittisesti saatikka kulttuurisesti valveutuneita! Kun leikimme ”Kuka pelkää mustaa miestä”, emme todellakaan kuvitelleet kiinniottajan, vaikkapa Riitan tilalle jotain Ambomaan mustaihoista miestä. Kaikki tajusivat, vaikka lapsia olimmekin, että Riittaahan siinä juostiin pakoon. Riitta oli valkoihoinen suomalainen lettipäinen tyttö, mutta emme nähneet mitään ristiriitaa leikin nimen ja Riitan välillä.

Osalla oli neljätuulenhattu päässä. Ei ollut ymmärrystä, että me Lieksassa syntyneet olisimme jotenkin omineet saamelaisten perinneasun ja halventaneet heidän kulttuuriaan. Yhdellä taisi olla vielä sellaiset poronnahkaiset tallukkat. Nehän oli superlämpimät!

Kesällä söimme Eskimo-puikkoja tajuamatta, että loukkaisimme jollain tavalla inuiitteja. Itse asiassa emme koskaan olleet edes kuulleet tuota sanaa. Jäätelöpuikon kääreessä oli iloinen eskimopoika tai -tyttö paksussa turkissa. Meille se tarkoitti vain sitä, että jätski on yhtä kylmää kuin pakkaspäivät talvella. Emme ottaneet kantaa hylkeenpyyntiin saatikka muuhunkaan arkaluontoiseen asiaan. 

Lakujakin tuli joskus syötyä. Ne olivat mustia. Telkkarissa mustaihoisten miesten bändi lauloi ja soitti ”Tännän ostetan, Halvan maukasta lakritsaa”. Tai siltä se kuullosti. Ei tullut mieleenkään pilkata heitä siitä, että lausuminen ei mennyt ihan putkeen, koska kaikki tajusivat mainoksen jujun; se jäi heti mieleen ja kaikki halusivat nimenomaan Halvan maukasta lakritsaa. 

Aale Tynnin kirjan avulla opettelimme tavaamaan: Nee-ke-ri pe-see kas-vo-jaan mut-tei val-ke-ne ol-len-kaan. Meistähän se kävi ihan järkeen. Ei se musta ihonväri yhtään vaalene, vaikka miten pesisi, koska se ei ollut likaa vaan pigmenttiä. Ei pilkattu, ei halveksittu, vaan todettiin faktat faktoina. 

Kyllä elämä oli jotenkin paljon helpompaa entisaikaa!

Rikosten "tuomiot" Suomessa

Meinasi taas kerran mennä aamutee ns. väärään kurkkuun. Mies oli yrittänyt (paino sanalla yrittänyt) siirtää rahaa kaverinsa tililtä omalleen 50 000 euroa. Tässä tapauksessa rikos epäonnistui, koska pankki tuli väliin vaatimalla varmennetta siirrosta ja asian laita paljastui tilin varsinaiselle omistajalle ennen lopullista rahansiirtoa. Rikos ei onnistunut ja asia eteni oikeuteen. Totta kai, tosi väärin on edes yrittää varastaa toiselta! 

Oikeuden mielestä kohtuullinen tuomio olisi ollut kolme kuukautta ehdotonta vankeutta. Koska miehellä oli rötöksiä allaan, oikeus kohtuullisti tuomion: yksi kuukausi ehdotonta vankeutta. Kohtuullisti? Ehdotonta? Siis voiko tämän kansalaisena tulkita niin, että kun on tarpeeksi paljon törttöillyt ja rikkonut yhteiskunnan lakeja vastaan, alkaa jossain vaiheessa saada tavallaan alennusta tekemisistään? Mitä muuta tuo kohtuullistaminen tarkoittaa? Miksi ehdotonta vankeutta, eli kuukaudeksi täysylläpitoon valtion kustannuksella talousrikoksesta?

Tämä tuomio otti pattiin erityisesti sen takia, että hetki aikaisemmin luin jutun, jossa kerrottiin kun  eräs isä pahoinpiteli usean vuoden ajan kolmea lastaan, iältään 1 - 6 vuotiaat. Teot eivät siis olleet vain yrityksiä, vaan hän oli todella käyttänyt väkivaltaa täysin puolustuskyvyttömiin pieniin lapsiin. Tässä tapauksessa, rikosten onnistuessa ja pitkittyessä vuosia ja tekojen lopulta tultua ilmi, asia eteni oikeuteen. Suomalaisessa oikeusvaltiossa eläneenä mietin tuomion suuruutta. Ajattelin, että nyt on pakko häkin heilahtaa, kyseessä on ihmisiin, täysin puolustuskyvyttömiin pieniin alaikäisiin (nuorin lapsi ei ole edes kävellyt) kohdistuva täysin mielivaltainen väkivalta. Tuomio yllätti, jos nyt edes tuomiosta voi puhua.

Oikeuden tuomio:  neljä kuukautta ehdollista vankeutta ja yhteiskorvauksena lapsille 1250 euroa (312,50 euro / lapsi). Ehdollista? Sehän tarkoittaa, että mikäli hän ei jää kiinni uusista rikoksista tuon neljän kuukauden aikana, hän saa elellä melko normaalia elämää. Minilexiä suoraan lainatakseni: "Ehdollinen vankeusrangaistus on tavallaan siis uuden mahdollisuuden antamista, mutta samalla se on tuomitulle vakava varoitus siitä, että mikäli hän ei käytöksellään osoita olevansa sopiva yhteiskunnan jäsen, hänet tuomitaan vankeuteen." Miten viranomaissivulla voidaan kirjoittaa noin huonolla suomenkielellä: "...tavallaan siis..." Ihme kun siellä ei lukenut "... se on niinku tavallaan siis uus mahis...".

Voi voi! Rikoksesta saakin siis suoraan uuden mahdollisuuden, ilman että tarvitsee mitenkään vastata siitä, että hän oli jo kerennyt osoittaa olevansa käytöksellään yhteiskuntaan sopimaton jäsen?!  Kansalaisena tulkitsen tämän niin, että rikos tehtiin, yhteiskunta ei salli pienten avuttomien (eikä kenenkään) pahoinpitelyä, mutta ehkä tämä nimenomainen isä ei ollut jäänyt aiemmin kiinni muista rikoksista ja hänelle annettiinkin heti mahdollisuus osoittaa neljän kuukauden aikana (vs. väkivaltainen käytös ja lastensa hakkaaminen usean vuoden ajan), että kyllä hän on ihan yhteiskuntakelpoinen. Kuka tahansa pönttöpää pystyy olemaan neljä kuukautta ruodussa, etenkin kun sinä aikana ei ole mitään, mistä esimerkiksi ulkopuoliset tietäisivät rangaistuksesta.  Hänelle ei ole määrätty valvontaa, eli hän voi elää elämäänsä ihan normaalisti mutta vähän pitää varoa, ettei ala hakkaamaan muita tämän neljän kuukauden aikana tai ainakaan ei jää kiinni. Isä voi lähteä lomareissulle ja matkustaa maasta toiseen ihan vapaasti. Voipi käydä kapakoissa, jopa töissä jos sellainen sattuu olemaan. Voi nostaa normaalia työttömyyskorvaustakin (37,21 / pv). Onhan se paljon parempi, kuin vankilan 1.60 korvaus / päivä (vaikka lisäksi voi hakea toimeentulotukea). 

Siis oikeasti? Mielestäni tämä "tuomio" ei missään nimessä ole kohtuullinen! Nyt kärjistyksenä seuraavat lauseet. Eläimille on annettu ohjeelliset arvot, eli jos sattuu tappamaan sen ja jää kiinni, seuraa sakkorangaistus. Jos minä vaikka kävisin ampua posauttamassa pikkukuovin (voisin vaikka osuakin, ei se niin pieni ole), joutuisin pulittamaan 336 euron sakot. En suinkaan pikkukuovin omaisille, vaan valtiolle. Vrt. tässä vuosia jatkuneessa lasten pahoinpitelyssä isän pitää maksaa lapselle vähemmän kuin pikkukuovin arvo on?! Ja eihän tuon ikäisillä ole edes tiliä eli onkohan huoltaja eli samainen oma isä sitten sen velvollinen avaamaan tilin vai olisiko peräti yhteiskunnan varoista määrättävä edunvalvoja, joka varmistaa, että tuo summa tulee lapselle, joskus? Täysi-ikäisenä?

Ehdollinen vankeusrangaistus on pelote, jolla pyritään vaikuttamaan tuomitun käyttäytymiseen. Tässä em. pahoinpitelytapauksessa isähän pääsi kuin koira veräjästä. Oikeus pelotteli häntä ja antoi vakavan varoituksen: jos ensi kerralla jäät kiinni, niin kuule, sitten häkki heilahtaa!!! Mielestäni hän sai ainoastaan tuon 312,50 euron sakon/lapsi ja merkinnän rikosrekisteriin. Muuta vaikutusta tällä ei häneen varmaankaan ole. Päiväkotiin tällä isällä ei työntekijänä ole asiaa, ellei valvonta petä sielläkin. Sen sijaan hän voi hakea vaikka kansanedustajaksi.

Nämä ns. tuomiot osoittavat suomalaisen oikeus-yhteiskunnan vääristyneen käsityksen rahaan ja ihmisyyteen. Jos pelkkä talouteen liittyvä rikoksen yritys tuo tekijälleen kovemman (kovemman - sallikaa minun nauraa) tuomion kuin ihmisen fyysiseen koskemattomuuteen kohdistuva rikos. Erityisesti puolustuskyvyttömiin lapsiin kohdistuvat rikokset saavat itkemään. Miksi, miksi tämä yhteiskunta katsoo asioita rikoksen tekijän, ei uhrin kannalta?

Ja miksiköhän tuo teksti maalautui? No, tämmöistä tällä kertaa. Iän myötä alkaa radikalisoitua. 

"Vuosi 2023 oli todennäköisesti kuumin 100 000 vuoteen", otsikoi Karjalainen 10.1.2024

Voi että, lukikohan se Karjalaisen mielipidekirjoittaja, joka viime viikolla piti itseään typeränä eikä ollut huomannut torpan ikkunasta ilmastonmuutosta, tuon Karjalaisen artikkelin?! Nyt olisi hällekin taas asiaa ilmastonmuutoksesta. Mutta takana on hurja pakkasviikko ja se riittää osalle todistamaan, että ei se ilmasto ole lämmennyt? "Häh? Ei ole, viime viikollakin oli ihan ennätyspaukkupakkaset...!"

Mutta sitten varsinaiseen asiaan. Uusiutumattomista fossiilisista polttoaineista (kivihiili, maakaasu, öljy) luopuminen olisi se tärkein, että päästöt saataisiin jollain tasolla kuriin. Se on ollut aivan mahdoton tehtävä siitä alkaen, kun niihin alettiin kiinnittää huomiota ja niiden käyttö on vain kiihtynyt sitä mukaa, kun elintaso eri puolilla maapalloa on noussut, muuallakin kuin teollistuneissa valtioissa. Suomessa asuu nyt 5,4 miljoonaa ihmistä. Kiinassa, maailman toiseksi väkirikkaimmassa maassa, asukkaita on 1,4 miljardia. Ei tarvitse olla mikään kummoinen matemaatikko ymmärtääkseen, että mitä enemmän ihmisiä, sen enemmän kulutusta, sen enemmän luonnonvarojen käyttöä (kannattaa muistaa, että yhä noin 1,2 miljardia ihmistä asuu äärimmäisessä köyhyydessä eikä heillä ole mahdollista ostaa edes ruokaa, saati muita kulutustuotteita). Ja vastaavasti, mitä vähemmän kierrätämme tavaroita ja materiaaleja, ostamme vuokraamisen tai lainaamisen sijaan ja haluamme omistaa enemmän ja enemmän, kulutamme nimenomaan noita uusiutumattomia luonnonvaroja. Onhan sekin totta, että varaosia ei saa enää moneenkaan kodinkoneeseen. Rikkoontuneen tilalle on ostettava uusi, kun sitä ei vaan voi korjata. Jos osien kierrätystäkään ei ole saatu tehokkaasti järjestettyä, kierre on valmis.

Suomen ylikulutuspäivä vuonna 2023 oli 31.3. ja nyt pitää odotella tilastotietoa, milloin se on tänä vuonna. Ylikulutuspäivä tarkoittaa, että kulutus ylittää maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja. Indonesiassa vastaava päivä oli 3.12.2023, Vietnamissa 12.9.2023, Kiinassa 2.6.2023 ja Ruotsissa 3.4.2023 (lähteenä Global Foodprint Network). Jos jossain emme jää jälkeen muista niin tässä. Maine on kuitenkin arveluttava, sillä kulutamme oman osamme maapallon luonnonvaroista noin 4 kuukautta keskimääräistä aikaisemmin. Asumme pohjolassa ja energiantuotanto vaikuttaa suuresti tähän Suomen tulokseen. Mutta miksi Ruotsi on tässäkin meitä parempi, ei paljon, mutta silti?!

On selvää, että tarvitsemme erityisesti lämmitykseen ja talojen rakentamiseen energiaa aivan eri tavalla kuin eteläisten maiden asukkaat. Talvikausi on edelleen pitkä, vaikka se onkin lyhentynyt. Energiaa kuluu asumiseen lisäksi eniten liikenteeseen ja ruokaan. Meillä olisi ihan pienissäkin asioissa petrattavaa! Avocado, niin trendikäs syöminen kuin se nykyisin onkin, kuluttaa maapallon vesivaroja aivan järkyttävästi alueilla, missä on muutenkin kuivuuspula. Ihmisoikeuksia en viitsi edes nostaa esille tällä kertaa. Sillekin löytyy korvaaja kotimaisesta: kylmäpuristettu rypsiöljy-hernetahna (lähde My CO2 Quota). Vaatii osaamista, viitseliäisyyttä, kokeilua ja halua muuttaa maailmaa omalta osaltaan - arvostan kovasti!

Olen todella iloinen, että Ykkönen, Kakkonen ja Kolmonen ovat jo vuosia tehneet konkreettisia tekoja ja kantaneet oman kortensa kekoon. Kaikilla on sähköautot, Kakkosella jopa aurinkopaneelit katolla (joskin tälläkin hetkellä ne ovat noin 50 cm lumikerroksen alla eivätkä tuota mitään). Kolmosen yritys Nordig Plug haluaa vastuullisesti lisätä tietoa sähköautoilusta ja vaikka haastetta on kehityksen alkuvaiheessa, sähköauton elinkaaripäästöt ovat kokonaisuutena tutkimusten mukaan noin 65-69% pienemmät kuin polttomoottoriautojen. Tosiasioiden myöntäminen on monelle kova paikka. Se harmittaa, että jopa perheen yhteisissä tapaamisissa päästöjä pienentävien ratkaisujen perusteluun on käytettävä huomattavasti enemmän aikaa kuin siihen, miksi tuhlataan hillittömästi luonnonvaroja ostamalla uutta, turhaa, tarpeetonta, liian paljon, liian usein. 

Mikäs minä olen arvioimaan muiden suomalaisten ostokäyttäytymistä tai muita valintoja. Edelleen tunnistan, että minun olisi muutettava johonkin pieneen kopperoon asumaan omakotitalon sijaan eikä kesämökin omistaminenkaan ole sieltä puhtoisimmasta päästä, etenkin kun sinne tulee hurautettua autolla kesäaikaan aika monta kertaa. Jos en omistaisi taloa enkä mökkiä, voisinko silloin nostaa näitä asioita paremmin esille? Olisin ainakin vakuuttavampi. Luin yhdestä haasteesta, missä vuoden aikana saa ostaa maksimissaan viisi uutta vaatetta (alusvaatteita ei lasketa mukaan). Se olisi jonkin tutkimuksen mukaan määrä, minkä jokainen voisi tehdä ilman, että maapallon kestokyky siitä paljon heilahtaa. Ei oltu eritelty, millaisia vaatteita materiaaliltaan tämä tarkoittaisi, kyse on varmaan periaatteesta.  Pärjäisin hyvin tuossa kisassa. Hyvä, että edes jossain. 

Ilmastonmuutosta ei ole?

No tulihan se taas sieltä, Karjalaisen mielipidesivuilla pakollinen kommentti ilmastonmuutoksen epäilijältä heti talven ensimmäisen kovan pakkaspäivän jälkeen: "Josko joku selittäisi tälle typerälle, missä kohtaa Suomessa on tapahtunut ilmastonmuutos ja miten? En itse ole huomannut ainakaan." Joka vuosi tämäntyyppinen kommentti tulee ja nimenomaan pakkasten jälkeen. Haaste on siinä, että osa ihmisistä ei todellakaan ymmärrä (kuten tuo mielipidesivun kirjoittaja itsekin toteaa), että ilmastonmuutos ei tarkoita ainoastaan sitä, että lämpötilat kohoavat. Tällaiselle hyvin suppeasti asioita ymmärtävälle on sitten oma haasteensa selvittää asiaa. Suomessa asumme lähellä arktista aluetta (pohjoisen napapiirin pohjoispuoli), joka tuo oman mausteensa ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Se nimittäin lämpenee kolme kertaa nopeammin kuin muut maapallon alueet.

Kun ihminen luottaa vain omiin havaintoihinsa ja niihinkin vain yhtä asiaa tarkastelemalla sulkemalla silmänsä muilta, kyseessä on melko mahdoton tehtävä saada häntä muuttamaan mielensä. Tällainen henkilö kääntää lehden sivun, sulkee korvansa tai lopettaa muuten vaan ottamasta tietoa vastaan, kun eteen tulee vaikkapa seuraavaa tutkimustietoa Suomesta:

-vuotuinen keskilämpötila on kohonnut noin 2 astetta viimeisten 120 vuoden aikana

-sade-ennätysten määrä on lisääntynyt selkeästi verrattuna aiempiin datankeruuhistorian vuosiin

-lehtien puhkeaminen keväällä on aikaistunut noin kahdella viikolla verrattuna viimeisen 150 vuoden aikaan

-kasvukauden pidentyessä ja lämpösumman noustessa vaikutukset näkyvät kasvi- ja eläinlajeissa ja tällä hetkellä mm. havupuiden tilavuuskasvu ja taimettuminen ovat voimistuneet pohjoisessa Suomessa -puuraja nousee

-pohjavesikerrokset Itämeressä ovat lämmenneet maksimissaan 2.9 astetta viimeisten 60 vuoden aikana ja samalla pintavesien suolapitoisuus on vähentynyt, pohjan happikato voimistunut ja sinilevämassat kasvaneet

-meri- ja sisävesien jääkateaika on lyhentynyt ja jäiden lähtöaika aikaistunut keskimäärin kahdella viikolla

-lumipeitteen enimmäispaksuus on vähentynyt Etelä- ja Länsi-Suomessa 1970-luvun alusta keskimäärin 2-4 cm vuosikymmentä kohti

-lumipeitteinen aika on lyhentynyt kaikkialla maassamme

-lumisateen osuus vuotuisesta sademäärästä Suomessa on 30-35% ja talvisateiden lisääntyminen on yksi ilmastonmuutoksen seuraus 

-yhä useammin kesäin olevia kuivuus- ja rankkasadejaksoja ei ole vielä ollut niin paljon, että ne todennettaisiin tilastollisesti - tämän havainnon on kuitenkin voinut tehdä jokainen kotitarveviljelijä

Tuossapa sitten tiivistettynä Ympäristöhallinnon kokoamaa dataa. Monet näistä havainnoista on voinut tehdä ihan vaan katselemalla sieltä oman tuvan ikkunasta ja vertaamalla havaintojaan aiemmin koettuihin. Toki, mitä pitempi kokemus, sen helpommin erot myös näkyvät. Tuo mielipidekirjoittaja sanoi, että itse ei ole havainnut mitään muutoksia. Se on todella erikoista. Miten joku voi elää niin, että ei huomaa ilmaston muuttumista mitenkään? Hän mainitsee olevansa typerä ja siinä hän on kyllä mielestäni tehnyt oikean päätelmän. Nimittäin, jos on yhtään lukutaitoinen, löytyy varmasti riittävästi tutkimuksia, jotka todentavat ilmaston muuttumisesta. 

Ilmastonmuutokseen liittyvät asiat ovat edelleen valitettavasti edelleen pitkälle asennekysymyksiä. Yksilöinä koetaan, että asioihin ei ole mahdollista vaikuttaa globaalilla tasolla. Silloin ei välitetä omista ratkaisuista. En ole itse mikään parempi; ajelen yhä (minimoiden ajot kylläkin) bensa-autolla ja asustelen isossa omakotitalossa, vaikka voisin mahtua keskimäärin 40 neliön asuntoon. Tuo asuminen on minun suurin kompastuskiveni, koska liikkumiseen ja syömiseen liittyvät asiat ovat muuten kutakuinkin kunnossa. Ymmärrän oman vaikutukseni ja edes yritän minimoida niitä. Onhan sekin jo jotain, eikös?! 

Ja sitten ne lemmikkieläimet; olisiko kaikesta luovuttava?! Tutkimusten mukaan (Edgar&Cooper, 2019) yhden koiran osuus on sama kuin neljäsosa henkilöauton hiilidioksidipäästöistä. Karkeasti provosoiden, minulla voisi olla neljä koiraa auton sijasta. Monen ympäristöaktivistin mielestä olisin silloin "hyvä ihminen", vaikka päästöni olisivat yhtä korkeat kuin paheksutulla autolla. Näin se vaan menee, aina on nokka tai pyrstö tervassa kuten sillä entisellä variksella vai harakkako se olikaan. 

Ja kun kerran päästiin lempiaiheeseeni, eli kotieläimiin niin googlailin myöskin kissanruokien kilohintoja ja sielläpä katille on myynnissä yli 30 euron kilohintaa pöperöitä, muun muassa tonnikalaa-kanaruokaa. Onkohan se pyydetty vastuullisesti? Kissathan ovat tunnettuja nirsoudestaan sen lisäksi, että ne eivät ymmärrä omaa reviiriään, vaan terrorisoivat naapureiden kasvimaata ja muuta pihapiiriä mennen ja tullen (pissille ja kakalleen). Sen sijaan oma koirani oli sivutoiminen bioastian hoitaja, joten siltä osin päästöt saatiin kompensoitua Vilin eläessä aika hyvin. Kahvinporot ja teepussit sekä naattien kuoret jäi lähinnä syömättä. Ruokahävikki oli siis minimalistinen. 

Summa summarum: aina löytyy niitä, jotka ovat tipahtaneet kelkasta jo aikoja sitten, kiistävät tosiasiat ja uskovat vain itseensä. On vaan toivottava, että heitä ei olisi liikaa päättäjissä. 

Vili, elämäni koira ja kuuluisan R.I.P. lausahduksen alkuperäiskielellä latinaksi: requiescat in pace eli "Levätköön rauhassa" siellä kesämökin (sekin vielä!) mullassa. 

Piirakka-Akatemia yllättää

Taas on se aika vuodesta, että Piirakka-Akatemia avaa lyhyen mutta sitäkin kiihkeämmän opintokokonaisuutensa. Kyseessä luonnollisesti, aitojen ja taatusti hyvänmakuisten karjalanpiirakoiden valmistusprosessin praktinen toteutus huippuunsa tehokkaassa työelämässä oppimiseen perustuvassa jaksossa. Tänä vuonna on tiedossa jotain aivan uutta, mikä todistaa Piirakka-Akatemian ainutlaatuisen vahvuuden verrattuna perinteisiin opinahjoihin! Pysyäkseen ajan hermolla, on jokaisen uudistuttava ja tähän perustuu myös Piirakka-Akatemian jatkuva suosio. Miten, se selviää pikimmiten!

Tänä vuonna Piirakka-Akatemia todistaa vanhan kansan sanonnan "Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa". Saanemme esitellä (ja esittelemme vaikka nyt joku ei niin haluaisikaan tietää) teille Piirakka-Akatemian nuorimman opiskelijan, 1 kk ja 12 pv ikäisen pojan, jonka vanhemmilla on mieletön palo oikeaoppisten karjalanpiirakoiden valmistusprosessin omaksumisen tärkeyteen jo näinkin nuorella iällä (siis lapsen). Tämä perustuu samaan teemaan kuin vauvauinti: pienen lapsen sukellusrefleksiä hyödynnetään reilun puolivuotiaan ikään saakka. Sen jälkeen vaikkapa kesämökin laiturilta veteen tippuessaan (siis APUAAA!!!) refleksi automatisoituu ja lapsi ei vedetä vettä keuhkoihinsa. Ja kun tätä taitoa (siis piirakantekemistä) vahvistetaan riittävän varhaisessa vaiheessa, lapsi eli myöhemmin ehkä jo aikuisikäinen piirakanpaistaja, löytää tämän refleksinsä asettaessaan ensimmäistä kertaa esiliinan vyötäisilleen ja aloittaessaan piirakkataikinan tekoa. Oletuksena on, että hänestä sukeutuu Ikosten suvun mahdollisesti toiseksi paras piirakkamestari.

Ai mää vai?

Piirakka-Akatemia korostaa erityisesti rypyttämisen merkitystä! Se on tärkein taito piirakan esteettisen muodon aikaansaamiseksi ja tämän takia on erittäin tärkeää, että nuori opiskelijamme saa kiinni tästä taidosta jo näinkin varhaisessa ikävaiheessaan. Niinpä hän osallistuu kurssille oman HOKS:n eli henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelmansa mukaisesti. Kuten kuvasta näkyy, hän ottaa opinnot tosissaan ja yrittää opiskella ryppyjen tekniikkaa omatoimisesti (tai niinhän sitä luultiin).

Piirakka-Akatemian HOKS:n laatija on ammatillisesti pätevä ja itse asiassa jopa oman alansa emerita, vaikka ei olekaan professori eikä piispa, mutta eläkkeelle jäänyt muu merkittävä ammattilainen joka tapauksessa. Uskomme, että hän pystyy tulkitsemaan opiskelijamme pienimpiäkin toiveita, kuten röyhtäisytarvetta, vaipanvaihtoajankohtaa ja imetykseen liittyviä teknisiä valmisteluja. Lisäksi Piirakka-Akatemian kokonaisvaltainen oma osaaminen, reflektointi ja asioiden priorisointi, takaavat taatulla laadulla myös tämän vuotisen, korkealaatuisen lopputuloksen. 

Tavoitteena on siis pitää intensiivinen kurssi piirakantekotaitojen saloihin perehtyvälle, tulevaisuuden piirakkamestarille. Opettajankoulutuksessa korostettiin suunnittelun merkitystä ja voinemme todeta, että jo ensimmäisen kurssin toteutettuamme olimme riittävän kehittyneitä ymmärtämään sen, että joustaminen, suunnitelmien muuttaminen ja kokonaisuuksien hallinta pienistä takaiskuista huolimatta on tärkeintä. Siispä seuraavaksi referaatti päivän tapahtumista.

Opiskelija saapui kurssille noin 1½ (puolitoista) tuntia myöhässä aloitusajankohdasta avustajansa saattelemana. Avustajan läsnäolo vaikutti siihen, että opiskelija oli erittäin, erittäin unelias (mitä yleensä esiintyy opiskelijoilla korkeintaan koulutuksen loppuvaiheessa ja Piirakka-Akatemian kursseilla ei koskaan), ja hänet henkilökohtaistettiin seuraamaan piirakantekoprosessia ns. etänä, makuuhuoneen sängyn päältä. Tässä vaiheessa Piirakka-Akatemian sillä hetkellä ainut henkilökuntaan kuuluva, ylintä hallintavaltaa käyttävä henkilö, oli jo laittanut tulen puu-uuniin (ja lisännyt puita sinne jatkuvalla syötöllä), valmistanut riisitäytteen (ennakoivasti edellisenä iltana), tehnyt kuoritaikinan, jakanut sen tarkalleen 95 osaan ja pualikoinut ne. Edessä odotti piirakoiden täyttäminen, rypyttäminen, paistaminen, voitelu ja hauduttaminen.

Onko kurssi alkanut?

Opiskelijan osoittautuessa kykenemättömäksi osallistumaan prosessiin, Piirakka-Akatemian ylin johto teki päätöksen, jonka avulla osallistettiin opiskelijan avustaja tekemään erilaisia hanttihommia, jotta prosessi saatiin etenemään. Avustajan lievistä vastaväitteistä huolimatta (pienimuotoinen murjottaminen) tuloksia alkoi syntyä ja puu-uunin tuhkat saatiin vedettyä tuhka-pesään (ei kuitenkaan uurnaan, mikä sekin on edelleen tekemättä), häkäpelti avattua ja monimutkainen ja erityistä ammattitaitoa vaativa piirakoiden täyttäminen ja rypytysvaihe aloitettua. 

Tässä vaiheessa opiskelija suvaitsi ilmoittaa, että häntä ei kiinnosta pätkänkään verran mitkään karjalanpiirakat, etenkin jos niissä ei ole käytetty täytteen maitona rintamaitoa! Tämän hän ilmaisi kovaäänisellä huutamisella, mikä oli aivan uusi kokemus koko Piirakka-Akatemian historiassa!  Koska näin ei luonnollisestikaan oltu voitu toimia (rintamaitoon puuron keittäminen) opiskelija ilmoitti äänekkäästi vastalauseensa ja kritisoi kurssin sisältöä mm. itkemällä hyvin alkukantaisesti ja korviavihlovasti. Tässä vaiheessa hänen avustajansa päätti lopettaa muutenkin hänen osaamistaan halventaviksi määrätyt avustustehtävät ja vetäytyi opiskelijan (olisiko hänet pitänyt erottaa jo tuossa vaiheessa Piirakka-Akatemian kurssilta?!) kanssa lounastauolle. 

Hoks?

Jos Piirakka-Akatemian johto ei olisi ollut ns. eilisen teeren poikia, akatemia olisi kohdannut jonkinlaisen katastrofaalisen takaiskun. Mutta ei! Homma oli täysin hanskassa ja lounastuokion aikana, (mikä kestoltaan oli epäilyttävät 2 tuntia), ylin johto pani parastaan: täytti ja rypytti piirakoita, paistoi niitä puu-uunissa (jonka arina oli uusittu ja joka todellakin paistoi piirakoita noin 10 minsaa / pellillinen), vei käytetyt pellit jäähtymään, kasteli paistetut piirakat voi-vesi  seoksessa samaa kaavaa toisten siihen saakka, kunnes kaikki 95 piirakkaa oli saatu hautumaan. Tämän jälkeen alkoi tilojen siivous. 

Opiskelija, joka oli pysytellyt vaiti miltei koko koulutuksen ajan, havahtui viimeistään siinä vaiheessa, kun herkullinen karjalanpiirakoiden tuoksu kiiri hänen nenäänsä. Hieman epäselväksi jäi, johtuiko opiskelijan suhtautuminen iltapäivän koulutukseen piirakoiden vetovoimaisuudesta vai hänen avustajansa avuista. Rehellisenä reflektoijana Piirakka-Akatemia veikkaa jälkimmäistä.

Motivaatio kateissa?

Summa summarum, kuten myös Piirakka-Akatemiassa on tapana sanoa: Jatkossa Piirakka-Akatemia ei varsinaisesti suosittele alle 5-vuotiaita opiskelijoita kursseille, vaikka miten tiukka taloustilanne olisi käsillä. Heidän toimintansa ei vielä ole riittävän ennakoitavaa, jolloin vastuu toteutuksesta jää täysin henkilökunnan varaan. 

Varsinaiset tuotokset, kuten kaikkina aiempinakin vuosina, ovat kuitenkin huippulaatua! Piirakka-Akatemia ei koskaan, ei koskaan laske laatukriteereitään ja ne saavutetaan aina, olipa tilanne millainen tahansa! Tyytyväisenä voimme siis todeta, että vaikka tämänvuotinen kokeilumme ei ihan mennyt nappiin opiskelijavalinnan suhteen varsinaiset tuotokset, riisipiirakat, osoittautuivat jälleen kerran aivan loistaviksi ja Piirakka-Akatemia voi sulkea ovensa vuodelta 2023!

Seuraa mainoksiamme; kursseille on mahtava tunku ja kursseillemme on vaikea päästä...