Elämä jatkuu

Minä olen onnellinen ja etuoikeutettu ihminen! Minulla on hyvä elämä! Olen aina pyrkinyt siihen, että olisi elettävä maksimaalisen onnellinen elämä. Se ei ole itse asiassa kovinkaan vaikeaa; on vain tartuttava hetkeen. Ei pitäisi murehtia tulevaa, vaikka voikin ennakoida joitakin juttuja.

Tänään olin auttamassa ystävääni puunkaadossa. Itse asiassa hän kaatoi moottorisahalla puut, minä tein kaikki muut hommat. Elikkäs annoin asiantuntevia neuvoja puun kaatokulmiin liittyen (no hyvä on, myönnän, että en olisi millään voinut tietää, että jos puu kallistuu vasemmalle jo pystyssä ollessaan, se myös kaatuu vasemmalle), nostin tukkisaksilla puut sahattavaksi, raahasin sahatut pöllit hakkuukasaan, raahasin risut poltettavaksi ja poltin ne. Omasta mielestäni, ja juuri siksi, erittäin mahtava saavutus! Kaadoimme 7 (seitsemän) leppää, joista olen omasta mielestäni  ansainnut omaan liiteriini noin 3½ puun halot.

Halot ovat kylläkin vielä halkomatta, koska Nelonen, tuo lapsistani nuorin ja ainut tyttö, erehtyi ymmärtämättömyyttään lupaamaan, että hän voi tulla hakkaamaan pöllit haloiksi. Haluan nähdä tämän! Ehdottomasti! Minä paistelen Vilin, tuon herkkusuu-tanskalaisruotsalaisen pihakoiramme kanssa, makkaraa nuotiolla ja tyttö hakkaa halkoja isolla halontakirveellä. Siinä saa mamma levätä ja nauttia maalaiselämästä ilman fyysistä koettelemusta!

No sitä odotellessa, nyt on siis ensimmäinen päivä lokakuuta ja mansikka kukkii...

Satoa odotellessa

Kun aika pysähtyy

Vuorotteluvapaalla olin saanut viettää rakkaan äitini kanssa paljon yhteistä aikaa, antaa hänelle sitä huolenpitoa, rakkautta ja turvaa, mitä halusinkin. Välillä tuntui, että olisin voinut ajatella myös itseäni, sillä monestihan tuo vapaa otetaan nimenomaan sen takia, että pystyy voimaantumaan työn tuomasta stressistä tai väsymyksestä ja suuntaamaan ajatukset vaikka opiskeluun tai muuhun kiinnostavaan. Silti tuntui aina vaan kaikkein tärkeimmältä suunnata auto kohti Lieksaa ja äitiä. Olin etuoikeutettu - minulla oli mahdollisuus.

Isän kuoleman jälkeen jouduin monesti miettimään, mitä asioita pidän tärkeinä elämässä ja jouduin myös arvottamaan asiat uudelleen. Sen perusteella olen sitten jakanut vapaa-aikaani ja yrittänyt jaksaa tehdä myös töissä normaalin työpanoksen. Isän kuoleman jälkeen  äiti on ollut minulle kaikkein tärkein asia maailmassa; sen jälkeen on tullut muu perhe lapsenlapsineen. Mietin monesti, oliko valintani oikein, mutta tiesin ja tiedän yhä, että kyllä se oli.

Ajauduin erään kerran keskusteluun, jossa jouduin vastaamaan, että jos minä en asettaisi äitiä etusijalle, ei hänellä olisi ketään huolehtimassa. Niin se vaan oli! Niin monesti jouduin sanomaan, että en voi tehdä sitä tai tätä, en voi auttaa siinä tai tässä, en voi hoitaa lapsenlapsia tällöin tai tuolloin, sillä minä lähden nyt äitin luo. Olen nyt todella onnellinen, että pystyin sanomaan noin ja lähtemään!

Millaista elämä on, kun aamulla herää aikaisin odottamaan vain sitä, että pääsisi illalla nukkumaan? Tai miltä tuntuu odottaa koko pitkän päivän vain sitä, että lapsi soittaa töistä päästyään? Millaista on olla joka päivä yksin isossa talossa, kun ei jaksa eikä uskalla lähteä yksin ulos kävelemään? Miltä tuntuu katsoa yksin jotain ohjelmaa televisiosta, kun ei enää ymmärrä kaikkea, mitä ohjelmassa tapahtuu? Mitä mielessä liikkuu, kun soittaa ja ihmettelee, onko nyt aamu vai ilta?

Kun muistisairaus tulee, se muuttaa elämää monella tavalla. Jokainen joutuu kohtaamaan tuon sairauden yksilöllisesti. Juttelimme monesti äitin kanssa siitä, että hän oli jo valmis lähtemään isän luo. Pitkä elämä oli takana ja yksin ei enää ollut halua eikä kiinnostusta elää. Äiti uskoi iänkaikkiseen elämään ja ylösnousemukseen; sen takia on ollut niin levollista ja turvallista ajatella, että nyt kaikki on hyvin.

Äiti lähti niin rauhallisesti ja hiljaa tästä maailmasta, että voin olla vain iloinen hänen puolestaan. Kaikki rukoukset oli kuultu ja niihin lopulta vastattu. Silitin äitin käsiä ja otsaa; äitin silmät aukesivat ja katse oli niin kirkas, aivan kuin hän olisi nähnyt isän jo odottavan. Viimeinen pieni henkäys ja koko elämä oli eletty. Vain pieni henkäys ja maailma muuttui kerralla. Voin olla vain syvästi kiitollinen siitä kaikesta rakkaudesta ja huolenpidosta, mitä kaikkea olen omalta äitiltäni saanut. En koskaan pysty olemaan yhtä hyvä kuin äiti oli. Mutta olen sellainen kuin pystyn. Se on tärkeintä!



Ikuisesti kiitollisena

Kerro kerro kuvastin...

kuka ei oo kerinnyt yhtään vetämään lonkkaa lomalla?! Koska tuntui todella vaikealta vastata, niin päätin tekaista peilin! Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Varsinaisen peilin olin ostanut SPR:n Kontista parilla eurolla parisen vuotta sitten, mutta kehyksen teko jäi vaiheeseen, sillä uupui sekä inspiraatio että lautoja. Nyt siis löytyi molempia, yllin kyllin.

Ekana ajattelin, että teen suorakaiteen muotoisen kehyksen, mutta sitten päätin, että teenkin kulmat jiiriin. Meikäläiselle se tarkoitti sitä, että sahaan kulmat 45 asteen kulmaan! Helppoa, ajattelin, koska kesällä tuo ajatus kulkee paljon kevyemmin kuin talvisaikaan! Olin toki kuullut jotain ininää, että jiiriin sahaaminen on sekä vaikeaa että helposti epäonnistuvaa, mutta meitsiä ei pienet uhkaukset lannista! Ei muuta kuin sahaamaan. Keksin siinä vielä sellaisenkin idean, että käytin jo sahattua palaa mallina seuraavalla laudalla! Ja sen verran olin tarkka, että varmistin vielä kulman kulmaviivaimella.

Ällistyin, miten nopeasti sain sahattua palat. No toki kyseessä oli vain neljä laudanpalasta ja kahdeksan kulmaa, mutta silti. Kun sommittelin paloja huomasin, että seuraavalla kerralla (joka tulee piakkoin), kannattaa katsoa, että kaikissa laudoissa kasvurenkaat ovat samansuuntaisesti. Ihmettelin myös sitä, että niinkin hyvälle sahurille kuin itse olen, voi sattua pientä mittavirhettä. Painotan sanaa pientä, sillä kun kittasin loppuvaiheessa kulmat, ei kukaan ulkopuolinen olisi huomannut mitään, ellen olisi maalannut kehyksiä ennen kuin paklausmassa oli kuivunut kunnolla. Tuli sitten todettua se, että märän paklausmassan maalaaminen näkyy paklauksen kuivuttua kutistumisilmiönä, mutta koska kyseessä on peilin kehys, luulisi nyt tärkeämpää olevan tuijottaa sitä varsinaista peiliä kehysten pienten mittavirheiden sijaan. Että siihen malliin!

Varsinaisen peilin kiinnittäminen kehykseen meinasi aiheuttaa haastetta, sillä ystäväni, jonka seinälle itse asiassa nikkaroin koko hökötyksen, keksi, että voisimme kiinnittää peilin kehyksiin oluttölkkien avausklipsien avulla! Todella hyvä idea, vaikken sitä itse keksinytkään. Jouduimme siis juomaan neljä kaljatölkkiä, että saimme klipsit irti ja hyötykäyttöön!!!

Uhraus...

Lopussa kiitos seisoo ja tässä tapauksessa peili seinällä! Olin ite tosi tyytyväinen ja näin vaatimattomana voinenkin mainita, että talenttia löytyy, jos joku sattuu tarvitsemaan peilintekoapua! Erityisosaamista on erityisesti siinä, että käsissäni uudetkin tavarat saa näyttämään yllättäen vanhoilta! Tässä nimenomaisessa tilanteessa asiasta oli vain pelkkää hyötyä, sillä mökki, minkä seinälle (joskin remontoidulle) peili tuli, on rakennettu joskus vajaa sata vuotta sitten.


Ite tein!

On se vaan niin tyhmää...

Tuo otsikko on tietty varastettu siltä yhdeltä firmalta, joka väittää olevansa markkinoiden edullisin. Varmaan se monessa suhteessa onkin, mutta toki voi kyseenalaistaan sen, onko viisasta ostaa kaikkea jos ei ymmärrä, minne itselle turhaksi joutunut tavara pitää viedä.

Kävin keräyspisteellä ja totesin, kuten olen todennut jo lukemattomia kertoja, että suomalainen se ei  vaan opi lajittelemaan. Tai "oppia" on ehkä aivan liian ylimitoitettu sana kierrätyksen yhteydessä; kyse on selvästi siitä, että osalla ihmisistä asenne kierrätykseen on väärä, kieroutunut ja egoistinen.

Tyhmät asialla

Rinki-ekopisteitä on perustettu tiuhaan tahtiin ja Joensuussa jatketaan taas monen vuoden tauon jälkeen muovin keräystä. Vuosia sitten muovin kerääminen piti lopettaa, sillä ihmiset veivät keräyspisteeseen metallia, ruokaa puolillaan olevia pakkausastioita, liian suuria muovitavaroita, pvc-muovia jne.

Tahti on pysynyt samana, vaikka hyvää valistustyötä on tehty tässä välissä vuosikaudet. Kuten kuvasta näkyy, porukat tuovat muovin keräyspisteeseen edelleen metallia, liian suuria muovitavaroita ja likaisia pvc-tuotteita. Ja voi hyvänen aika, ei kai kiireisillä ihmisllä nyt ole aikaa tunkea noita muoveja tuonne pieneen reikään!!!

Nykyisin muovin lajittelu on muuttunut vielä "vaikeammaksi", sillä aiemmin pystyi humauttamaan keräysastiaan koko muoviastian kokonaisena; nyt korkki/kansi on irrotettava pakkauksesta erikseen! Kuka oikeasti uskoo, että niin tehdään?! Kuka lukee edes lajitteluohjeita?Kuka näistä nykyajan ihmisistä erottaa, mikä on metallia ja mikä muovia?!

Myös muovilaadut ovat muuttuneet nimiltään, ainakin valmistajilla on jo uudet kolmiot sivuillaan, vaikka virallisilla sivuilla muovien materiaalimerkit ovat pysyneet entisinä. Kuka tietää, mitä on EPE, EPP tai EPS-muovi?! EPE on entistä  polyeteeniä-low density; nykyisin solupolyeteeniä PE-E ja kolmion sisällä nro 4. EPP on entistä polypropeenia; nykyisin solupolypropeeni PP-E ja kolmion sisällä nro 5. Ja EPS on entistä polystyreeniä; nykyisin nimeltää solupolystyreeni PS-E ja kolmion sisällä nro 6. Polyeteenitereftalaatti eli PET on sentäs pysynyt omalla nimellään ja kierrätyskolmin numerona 1.

Ns.styrox on muuttanut muotoaan ja siitä on tullut kiinteämpää ja paremmin muotoiltua muttaedelleen on paikkakuntakohtaisia ohjeita (Ringistä huolimatta); joillakin paikkakunnilla polystyreeni eli styrox on sekajätettä, joillakin sen voi viedä muovinkeräykseen -etenkin jos siitä löytyy tuo E-lisäkirjain. Ja tämähän on päivänselvää kaikille?!

Totuus on aina totuus. Toivoisi, että ihminen, joka ei ymmärrä kierrätyspisteen yksinkertaista ohjetta "Ei saa laittaa astian aukkoa suurempia esineitä", olisi sen verran sivistynyt, että veisi liian suuren astian sinne, minne se on ohjeessa neuvottu viemään! Mutta ei! Tämä ei vaan toimi! Kun välinpitämättömyys, itsekkyys ja tyhmyys tiivistyy yhteen ja samaan henkilöön, käy kuten noissa kuvissa. Ja näitä ihmisiä Suomessa riittää.  En tiijä, jotenkin vaan ajattelen, että miten tätä jaksaa jauhaa vuodesta toiseen! Miksi tämä on niin vaikeaa? Sitten ollaan vinkumassa, kun jätetaksat nousevat. Olisi peiliin katsomisen paikka! Sen voi aloittaa perehtymällä Lassila&Tikanojan hyvään sivustoon ja siellä erityisesti tuohon suomalaisten kierrätysinnosta kertovaan totuudenpohjaiseen videoon - ei hyvä me!

Reiän syvin merkitys jäänyt hämäräksi

Pikkuisen söpöliinin hajanaisia ajatuksia; Iso-Mamman hoidossa!

Minä olen Nicki, tai olin ainakin, mutta en ole varma, olenko enää, sillä minä olen muuttanut Iso-Mamman luo. Minäen tiedä, muuttuiko minun nimi! Minun oma Mamma hylkäsi minut! Se sanoi, että nytpä pääsen sinusta eroon ja laittoi radion soimaan, paiskasi oven kiinni ja nauroi lähtiessään ja sieltä radiosta tuli ihan hirveää musiikkia. Mutta sitten Iso-Mamma tuli paikalle ja pelasti minut! Minä niin rrrrakassstan Iso-Mammaa!!!

Minä uudessa kodissa!

No niin minä sitten pelastuin ja Iso-Mamma sanoi, että pääset kohta Vilin, sen minun ukin luo! Ja voi miten iloinen Vili-ukki olikaan kun se näki minut! Ekana se näytti, montako hammasta sillä oli vielä suussa. Sitten se sanoi, että auta ja varjele jos hyppäät minun tuolille, mutta onneksi minä kuulin vain kolme viimeistä sanaa ja hyppäsin sen tuolille. Sieltä näki tosi hyvin pihalle.

Kaikki mitä ajattelen Nickistä!

Minulla on ollut tosi kiva! Iso-Mamma käytti minut kakilla ja olen saanut olla irti pihassa! Sitten minä olen leikkinyt Ukin kanssa. Hypin sen ympärillä ja se hyrisee tyytyväisenä, kuten naapurin kissat, kun ne on käyneet kakkimassa Iso-Mamman nurmikolle. Mutta Ukki sanoi, että se ei hyrise vaan MURISEE, mutta onneksi minä en kuule niin kovin hyvin. Meillä on niin kivaa, kun ukki on laihtunut niin sovitaan sen tuolillekin yhdessä!

Miksi, miksi, MIKSI? Kysyn vaan!

Minä tykkään olla Iso-Mamman luona, kun täällä on niin kiva! Joko minä sanoin sen? Mietin vaan, että hakeekohan minun Mamma minua ikinä enää takaisin. Tai tuokohan se minulle tuliaisia, kun se lähti sinne jonnekin ulkomaille. Jos se vaikka eksyy sinne?

No hyvä on; ollaan sitten kamut!

Hyödyllinen puulaatikko

Olen jo vuosia haaveillut, että saisipa olohuoneen kuistille kunnollisen laatikon kengille kesän ajalle. Aluksi siinä oli muovikori; se hajosi. Sitten hankittiin rottinkinen kori; sekin hajosi. Mutta kuten oikeassa elämässä, asiat eivät tapahdu itsestään ja niinpä oli tartuttava tuumasta toimeen, ihan ite. Sehän me jo osataan! Ekana etsittiin netistä muutama kuva puulaatikoista, jotka näyttivät riittävän simppeleiltä naisihmisille rakentaa. Kuinka ollakaan, autotallista löytyi 25-vuotta vanhaa, hyvin säilynyttä kattopanelia ja muutama paksuhko rima.

Tästä se lähtee

Ekana sahattiin pysty- ja sivutolpat; vähän meni vinoon, mutta se ei tahtia haitannut, sillä tällä kertaa en aikonut itse ottaa ristimittoja. Liian tuoreessa muistissa oli vielä viime kesänä Pupulan jääkaapin alle rakentamani (kyhäämäni) koroke (kötöstys), jossa ristimittojen ottaminen jostain syystä (ei luonnollisestikaan omastani) meni hieman pieleen.

Ite ruuvasin!

Kun kaikki tarvittavat tolpat oli sahattu, mittailtiin ja tuumailtiin ja sitten sahattiin laudat kertaheitolla, joskin tosi huonolla käsisahalla, määrämittaan. Ekana ruuvattiin etuseinä; se oli virhe, mikä paljastui vasta puulaatikon esteettisyyttä arvioidessa.

WAU!!!

 

 

 

 Parin tunnin päästä, mitä ei meinannut millään uskoa, laatikko näytti jo aivan asialliselta; vain pohja ja kansi puuttui. Ja nyt sinä, arvoisa lukijani, eli toinen niistä kahdesta, huomaatkin, mitä olisi kannattanut tehdä toisin. Ja jos et, niin ymmärrän hyvin. Kaikki eivät ole puuseppiä syntyessään, eivätkä varttuneemmalla iälläkään ihan itsestään siihen suuntaan orientoituneita.

Ite en osannut tätä.

Mies, joka on minua hieman parempi rakennusteknisissä asioissa  - mutta ehkä korkeintaan vain 98% - ilmestyi siinä vaiheessa paikalle, kun alkoi kannen viimeistely elikkäs saranoiden passaaminen paikoilleen. Siinä sitä sitten passailtiin ja tultiin siihen tulokseen, että saranat olivat hieman liian isot, joten niitä piti takoa vasaralla kasempaan; mutta sekin onnistui!

Vilin takalisto vie huomion laatikosta!

Kun vielä maalasin laatikon ja teimme vanhasta nahkapalasta rivan, niin voin tyytyväisenä todeta, että hieno tuli!!! Oma osuuteeni oli n. 45% kokonaistyöstä. Ajattelun sijasta toimin toteutuspuolella ja ohjauksessa mittasin, sahasin, ruuvasin ja maalasin. Innostuin niin, että aion tehdä vielä toisenkin puulaatikon! Hienoa! Näin ne vaan taidot karttuu. jos työpaikalla alkaa tuulla liikaa, niin on sitten hankittu kaikkea kompetenssia, ettei tipahda ihan tyhjän päälle.

Kaikenlaista pikkuremppaa

Olenkin jo aiemmin maininnut, että sukumme on erikoistunut erilaisiin remppahommiin. Milloin niitä ei ole itsellä, niin sitten ihan lähipiirissä. Viimeisin iso ennen näitä uusimpia oli Kolmosen ensiasunnon kokonaisvaltainen remppa, jossa opiskeltiin asiat katsomalla homma ensin Youtube-videolta ja sitten alettiin itse tuumasta toimeen. Lopputulos oli ällistyttävän laadukasta! Remontin loppuhuipennus oli samoihin aikoihin, kun raahauduin vuorotteluvapaalta takaisin sorvin ääreen.

Talvi menikin tässä ihan köllötellessä, mutta sitten alkoi rytisemään. Talviloman aikaan ajattelin, että josko tuon sähkökopin katon saisi nyt lopultakin laitettua loppuun, kun asuntokin valmistui jo 25 vuotta sitten. Samalla laitettiin sitten myös koko koppi uuteen uskoon ja siitä tuli tosi hieno! Itse toimin lähinnä sahurina, mutta kuitenkin. Mitään uutta materiaalia ei tarvinnut ostaa, vaan saimme käytettyä autotallissa neljännesvuosisadan siistissä muovipaketissa odotelleet paneelit ja niitä jäi vielä yksi paketillinen odottelemaan seuraavaa mahdollista askaretta.

Lämpöhukka omasta takaa

Jess!!!

Nyt löytyy tavarat!

  Kun sähkökopin remppa oli saatu finaaliin, Kakkonen osti uuden asunnon ja alkoi remppaamaan sitä ja vähän myöhemmin Ykkönen rupesi rakentamaan Jätskikonttia, ihan kuin niitä töitä ei nyt kahden pienen tyttären isällä olisi muutenkin. Sitten kesämökin huopakatto, joka oli paikattu pariinkin otteeseen, vuoti lopullisesti vedet sisälle mökkiin. Ja mökkimessuilta ostin meille kylpytynnyrin, jolle piti tietty tehdä ensin terassi. Nämä kaikki ajoittuivat hektisesti kuta kuinkin reilun parin kuukauden sisään.

Kakkosen rempalle minulla ei ollut osaa eikä arpaa, mutta voin sanoa, että tästä olin pelkästään onnellinen! Oli kaikkea pientä puuhaa muutenkin.

Tarttes tehdä jotain

Sitten päästiin niin sanotusti tekemään omaa remppaa, eli kylpytynnyrille terassi! Mukaan pääsivät kaikki kynnelle kykenevät ja taas saatiin kierrätettyä tavaraa, kun Kakkonen toi Subin vanhat terassipuut ja niistä saatiin rakennettua tosi upea paikka tynnyrille! Ite osallistuin lähinnä muonituspuolelle, mikä olikin onnistunut ratkaisu!

Työergonomia hukassa...

Vain tynnyri uppuu!

Tynnyri tuli perille jo toukokuussa ja siihen päästiin lillumaan hienosti jo tuossa kesän alussa. Oli kyllä hyvä hankinta! Kesämökin kattoremppa oli astetta haastavampi juttu! Sinne eivät kaikki päässeet auttamaan, joten minäkin sain olla mukana! Ylenin tosi nopeasti; ensin maasta kattotasolle ja hommissa huopien muovinauhojen irrottajasta naulausmestariksi! Ei hassummin vajaan vuorokauden sisällä.

Missä valjaat?

Villat uusiksi

Huopien laitto alkaa

Kolmen kopla!

Kattoremppa jäi sitten vaiheeseen, kun hukkaa oli enemmän kuin mitä oli arvioitu ja homma piti jättää kesken ja sään armoille. Niinpä nyt on sitten kohta kuukausi odoteltu, jahka kerittäisiin jatkamaan rempppaa kaikenlaisten tärkeämpien (kalareissut, synttärit, bileet yms. ) juttujen jälkeen. Eli juhannusta vietetään todennäköisesti yläilmoissa!


Jätskikonttijuttuun en päässyt mukaan kuin pari pikkuista kertaa, eli lähinnä lapsenlikaksi ja ruuvaamaan muutaman ruuvin valmiin Jätskikontin terassille! Itellä sattui aika kiireinen aika oman äitimuorin kanssa ja muoriparalle minä olen ainut potentiaalinen vaihtoehto kun on kyse auttamisessa. Tämä asia on myös itselleni tosi tärkeä!

Jätskit ei sulaneet ulkonakaan

Avajaiset!