Ja nyt saarnataan!

En kuitenkaan itse, vaan otan suoran lainauksen näin Joulun seutuun Raamatusta ja sieltä Saarnaajan kirjasta. Siellä nimittäin on pistämätön lause "Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta." Koska nykyihmiset tulkitsevat Raamattua jokainen omasta pienestä näkökulmastaan (mm. naisen asemasta seurakunnassa Paavalin opettamana 1.Kor.14:34-38), niin minäkin tulkitsen tuon Saarnaajan tekstin itselleni soveliaalla tavalla. Sitä ennen kuitenkin vielä pieni ote korinttolaiskirjeestä "Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään...) ja tähän vedotenhan sitä ei naispppeutta voi hyväksyä, ei sitten millään. Tulkinta on naispappeutta vastustavilla tiukka, eli vaikeaa on olla sanajulistajana kun ei saa puhua. Ehkä tässä olisi kuitenkin tuhannen tonnin paikka viittomakielisellä naispapilla.

Ja sitten asiaan. Nimittäin, meikäläisen viimeiset kolme päivää ovat olleet todella tehokkaat ja sain aikamoisen harppauksen jouluvalmisteluissa. Kunnia kuuluu myös jälkikasvulleni, eli lähinnä tytölle, joka todellakin on tullut meikäläiseen, mitä tulee leipomispuuhiin. Ekana tyttö pyöräytti piparitaikinan ja se sujuikin huomattavasti levollisemmissa merkeissä, kuin edellisenä vuonna. Sen jälkeen aloitimme kokeilevan keittiön ja tekaisimme glögijuustotortun. Siihen menikin aikaa pari päivää, jotta vasikanaivoista uutetut liivatelehdet ehtivät hyytymään kunnolla. Paitsi, sen verran pitää tarkentaa, että nykyisin liivate keitetään vain luista, jänteistä ja nahkasta...

Hyytymistä odotellessa tyttö paistoi piparit lapsenlapsen (ei kuitenkaan omansa) kanssa ja niinpä meikäläisellä oli ihan lokoisat oltavat kun ei tarvinnut tehdä sen kummempia. Veimme iso-mummin 85-vuotissynttäreille valmista glögitorttua ja palautteesta innostuneena ajattelimme tekaista moisen tortun jouluksikin. Synttäreiltä toivuttuani aloin valmistella suur-urakkaa, eli karjalanpiirakoiden riisitäytteen keittämistä. Se on todella stressaavaa, koska koko ajan pitää vahtia, että puuro ei pala pohjaan. Tällä kertaa se onnistui täydellisesti siihen asti, kunnes itse pilasin sen. Luin kirjaa ja kävin hämmentelemässä puuroa. Ei palanut pohjaan! Siten laitoin suolan. Tapahtui jokin omituinen sekaannus ja laitoinkin puuroon tuplasuolat. Sen lisäksi, koska olen aiempina jouluina kuullut valitusta, että puurossa ei ole tarpeeksi suolaa, tuikkasin kattilaan vielä kolme teelusikallista lisää suolaa, yhteensä 55 ml:aa 20 ml:n sijasta. Kun tajusin asian, olin jo saanut täydellisesti sekoitettua suolan puuroon.

Ei auttanut. Kun illalla koristelin pipareita, oli keitettävä vielä litra lisää puuroa; tällä kertaa ilman suolaa. Näin saimme hieman laimennettua puuron suolaisuutta.


Ja sitten varsinaiseen asiaan. Kun olimme saaneet paistettua 121 piirakkaa, niin piti vielä raahautua illaksi kauppaan. Ei suinkaan ostoksille, vaan katselemaan jouluvilinää. Sitä ei tietenkään ollut, vaan kaikki olivat piirakanpaistossa kotonaan.

Meikäläisellä kun on tapana osua ammattia lähellä oleville hyllyille, niin tällä kertaa meinasin saada sydänkohtauksen. Myynnissä oli nimittäin roskapusseja, jotka oli hajustettu sitrunalla ja männyntuoksulla!!! Siis mieti! Muovipussit oli valmistettu Espanjassa ja niiden hinta oli kolme kertaa kovempi kuin tavallisten muovisten roskapussien. Hajusteen alkuperästä ei tietenkään ollut mitään hajua. Tuntui, että ei tässä kulutusyhteiskunnassa ole enää mitään rajaa. Kyllä hyvin sopii tuo Saarnaajan teksti muovipusseillekin!

Elämme kyllä edelleen todella rikkaassaa ja etuoikeutetussa yhteiskunnassa. Meillä on varaa ostaa jopa hajustettuja muovipuseja, jos siihen tulee tarve. Tuleeko? Mielestäni ei tule! Mikäli lajittelemme jätteet oikein, ei sinne roskapussiin kovinkaa montaa jätettä joudu. Ei ainakaan sen jälkeen, kun saamme myös muovin hyödynnettyä energiajakeena. Tässäpä olisi taas oiva vuoden turhake-kilpaan osallistuja: hajustettu roskapussi.