Avasin toissapäivänä Karjalaisen ja siellähän komeili iso otsikko, jonka alla kerrottiin, että eräs nimeltä mainitsematon kuntayhtymä (nimi mainitaan siis Karjalaisessa) pitää kohtuuttomana sekä nuorten että aikuisten ammatilliseen peruskoulutukseen kohdistuvia leikkauksia. Meidän aluetta kohdellaan kovalla kädellä: kun leikkaus muilla on 3%, meillä se olisi 22%. Arvostan lausuntoa!
Luulen, että asian suhteen ollaan kuitenkin myöhässä. Missä ovat alueemme kansanedustajat? Kiinnostaako heitä koulutuksen alasajaminen ja tulevien työntekijöiden osaaminen. Jos tämä olisi julkinen blogi, kysyisinkin asiaa suoraan Kokolta, Mylleriltä, Mäkisalo-Ropposelta, Ravilta, Reijoselta ja Vehviläiseltä. Luulen, että tämä ei heitä kiinnosta kovinkaan paljon.
Mikäli leikkaukset on pakko toteuttaa, olisi puututtava niihin aloihin, joilla ei ole työllistymismahdolllisuuksia eikä tasaisesti kaikkiin aloihin. Oma alani ei tunnetusti ole kovin trendikäs nuorten keskuudessa; puhtausala on selkeästi aikuisten ala.Voin antaa lausunnon jo nyt, että eteläisessä Suomessa nuoret eivät hakeudu sankoin joukoin uusille alamme aloituspaikoille.
Näin ollen leikkauksia olisi kohdistettava niihin aloihin, jotka työllistävät erittäin vähän. Itselle tulee mieleen esimerkiksi maanmitausalan perustutkinnosta Kartoittaja. Käsittääkseni tätä opetusta on jatkuvasti kadun toisella puolella meilläkin, mutta työllistyminen alalle taitaa olla aika minimalistista. Haluaisinkin tietää, montako kartoittajaa paikallinen julkinen sektori ja yksityiset yritykset ovat työllistäneet viimeisen 10 vuoden aikana täällä kurjassa Karjalassa. Sitä voisi sitten verrata jonkin muun alan (vaikkapa meikäläisen) työllistävään vaikutukseen ja sitä kautta alkaa miettimään, kenelle leikkaksia tehdään. Reilua, eikö vain? Julmaakin, toki.
Em. koulutuksen laitteet ja ohjelmat ovat kalliita. Luulen, että tuossakin koulutuksessa yhden koneen hinta on sama kuin meillä koko koulutuksen käsityövälineet. Ne pitäisi tietenkin saada käyttöön, mutta millä hinnalla! Mielestäni ei ainakaan muiden kustannuksella. Kun aikuisten oikeesti eli meillä jokainen tiimi budjetoi koulutuksen kustannukset ja niistä sitten saadaan katetavoitteet ja vastaavat, niin onkohan sama tilanne junnujen puolella? Vastaan tähän itse: eipä taida olla.
Tiedot kirjoitukseeni olen saanut julkisista lähteistä, kuten lehdistä ja www-selaimista. Vaikka nostinkin ihan konkreettisesti nyt yhden koulutusalan ihan nimellä esille, niin toivottavsti en joudu tästä Hammaslahteen. Jos joudun, niiin tykkään sitten taatelikakusta. Leipokaa se sellaiseen pitkulaiseen kakkuvuokaan, you know...
Blogin tavoitteena on ilahduttaa myös lukijaa tarinoilla erään opettajan kokemuksista ja tulkinnoista työssä ja kotona. Ja nyt, eläkkeellä ollessa aika synkkää tuntuu olevan. Vääryydet ja epäoikeudenmukaisuus saavat postaamaan, vaikka haluaisin kirjoittaa kaikesta iloisesta. Kirjoitustaitokin on välillä hukassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kyllä pitäisi saada uusi alter ego
Vili, tuo älykäs ja hyvätapainen tanskalais-ruotsalainen pihakoiramme, oli tavallaan alter egoni. Tai minä olin sen, mistäs tuonkin tietää....

-
No tulipa taas kerran todistettua, että ei ole meikäläisen opinnot menneet hukkaan. Olen meuhkannut jo vuosia siitä, että kuluttajan olisi t...
-
Tynnyrisauna-ystäväni mökillä nökötti elokuussa yhä laavu, jonka olimme tehneet väliaikaista käyttöä varten kolmisen vuotta sitten . No, äkk...
-
Kylläpä on vierähtänyt aikaa edellisestä kirjoituksesta. Kaikkea on tapahtunut, enimmäkseen kivoja juttuja. Silti on jotenkin ollut takkuist...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti