Lapasesta lähtee!

Luin juuri Liisa Keltikangas-Järvistä; on kyllä aivan huippua!!! WAU!!! Kyllä olen iloinen, että vapaa-ajallakin kiinnostaa nuo työasiat sen verran, että ei pääse ihan kaikki pedagogiset opitkaan ruostumaan! Jes!!!

No kun lukee Keltikangas-Järvistä aikansa, tulee tarve tuulettaa päätä ja sehän onnistuu jouluna helposti. Ei muuta kuin essu eteen ja jouluruokia tekemään. Kyllä, teen jotain aivan pientä. Kuten piirakat, jotka Piirakka-Akatemia valmisti jo reilu viikko sitten.

Mualiman parhaat!

Tänään sitten töistä tultua ajattelin, että jospa sitä tekisi vaikka lanttulaatikot.  Nehän on helppo tehdä ja onnistuvat takuulla. Eilen perehdyin resptiikkaan ja huomasin, että nykyajan lanttulaatikoihin pannaan tosi paljon voita ja kermaa?! Ite en laittanut kuin pikkuisen molempia.

Uuniin

Uunista ulos

Lanttulaatikoiden paistuessa tuli mieleen, että josko tekisi vielä bataattilaatikoita. Se on kyllä paha juttu! Joka kerta sama tuska ympäristöihmiselle. Bataatin ympäristövaikutus ei ole hallinnassa, virtuaalivettä vuotaa ihan liikaa. Onneksi bataatit eivät sentäs olleet luomua; luomun viljely kun on tehotonta ja tarvitsee enemmän viljelyalaa kuin tehotuotanto. Luomuruualla ei ratkaista maailman ruokaongelmia, mutta meille rikkaille länsimaisille teollisuusmaiden elintasoihmisille ne tuovat hyvän omantunnon siitä, että nyt ympäristö säästyy. Mutta ei säästy!!! Hohhoijaa; ei jaksa jauhaa.

Ajattelen sen nyt niin, että kohtuullisuus kaikessa. Jos muulloin syö porkkanaa ja perunaa, niin kyllä joulun seutuun voi muutaman bataatinkin kuoria...

Bataatit porisemassa

Uuniin

Joulusuruja

Jouluun on aikaa enää reilu viikko! Olen yrittänyt ponnistella, että pääsisin jonkinasteiseen joulufiilikseen. Vaikkapa jotain tasolle kahdeksan, maksimin ollessa kymmenen. Mutta tiukkaa tekee, vaikeeta on. Kaikki on tänä jouluna erilaista. Se on vaan niin ja mitä paremmin siihen valmistautuu, sen helpompaa sitten kaikki on.

Ei lähde Äiti minun ja tytön mukaan viemään kynttilää Isän haudalle. Ei lähde Äiti meidän mukaan viettämään joulua perheeni joukkoon. Ei lähde Äiti joulukirkkoon kanssamme aattoona. Ei, ei ja ei, mitään ei enää ole niin kuin ennen. Minua itkettää - siinä olenkin tosihyvä, vaikka itse sanonkin.

Kyllä on ankeeta! Mutta nyt pitää ryhdistäytyä! Mitä hyvää on elämässä, muuta kuin perhe, muutama ystävä, terveyttä, jonkinasteinen ymmärrys hyvästä elämästä, työpaikka, rahaa kuluttaa, lämmin asunto, vaatteita päälle, ruokaa haaskaksi asti, rauha, tasa-arvo, ihmisyys, suvaitsevaisuus, vastuullisuus, usko, muutamia mainitakseni.

Minulla on myös mahdollisuus surra! Sekin on iso asia. Surun jälkeen elämä jatkuu, pikku hiljaa omassa uomassaan. Mutta sitä ennen on joulu.

Piirakka-Akatemian laskuvirhe

On taas se aika vuodesta, että Piirakka-Akatemia aloitti lyhyen, mutta sitäkin hektisemmän toimintansa. Tällä kertaa se tarkoitti noin reilun 6 tunnin rupeamaa kahdelle päivälle jaettuna. Ei näkynyt, ei kuulunut kurssille osallistujia. Oli pakko tehdä homma ihan ite; kuten tapana on ollut. Niinpä ystäväni karautti auttamaan, ei suinkaan sen takia, että hän saa tietenkin tasan puolet tuotoksesta omaan kotiinsa vietäväksi; hmph...

Tulet uuniin

Hommahan lähtee siitä, että noin kaksi vuotta ennen oletettua piirakanpaistopäivää meitsi menee metsään, sahaa, pilkkoo, halkoo ja pinoaa kunnon koivupuut kuivumaan. Yleensä noin viitisen mottia, tai ainakin sinne päin. Sitten onkin hyvä lämmittää uuni kunnon puilla, oikeaoppisesti päältä päin sytyttäen.

Puuro on tietenkin keitettävä edellisenä iltana! Joka kerta Piirakka-Akatemiassa pohditaan, että kuinka paljon niitä piirakoita sitten oikein aiotaan tehdä. Koska puuron määrä korreloi suoraan piirakoiden kuoritaikinan määrään, kyseessä on mitä visaisin ongelma. Reseptiikka ei ole Piirakka-Akatemian vahvinta osaamisalaa, sillä joka vuosi puuron määrä on osoittautunut liian suureksi noin sadalle piirakalle. Päätimme, että teemme puuroa ½ litraa vähemmän kuin normaalisti!

Itse asiassa tänä Jouluna olen niin surullinen, että en meinannut ollenkaan edes avata Piirakka-Akatemiaa. Rakas Äitini on poissa Joulustamme ensimmäistä kertaa koko elämäni aikana. Minua tympi koko piirakat! Mutta sitten ajattelin, että tehdään vähemmän kuin yleensä. Jospa sitä pienemmän määrän jaksaisi pyöräyttää. Yleensä teemme 100 - 110 piirakkaa; jaettuna kahdella eli itselle jää noin 50 -55 piirakkaa joulupöytään eli joudun aina ostamaan niitä lisää.

Aamulla sitten, tarkistettuani reseptistä, tein 8 dl taikinan sataa piirakkaa varten. Olen itse asiassa tosi hyvä tekemään piirakkataikinan. Joululaulut soivat taustalla, ulkona oli pakkasta, tanskalais-ruotsalainen pihakoiramme Vili oli ottanut omatoimisesti pestin laadunvarmistajana, joten aloin itsekin innostua hommasta.

Manuaalisesti

Alustaminen

Kirpunnylkijä työssä

Ajelu

Rypytys

Uunista ulos

 Jossain vaiheessa ajattelimme (aika aikaisessa), että ei itse asiassa haittaa, jos kuoria on enemmän, eli voidaan tehdä vaikka pienempiä piirakoita. Kuoren voi paistaa sellaisenaan vaikka nälkkileiväksi; tärkeintä on, että puuroa ei jäää. Niinpä tein siitä sadan kappaaleen kuoritakinasta 122 piirakan kuorta; että siihen malliin taasen unohtui se lupaus, että en nyt väsytä itseäni  liikaa mokomalla piirakanpaistolla. kaiken kukkuraksi kun niitä ajeltiin ja alettiin täyttämään, niin iskikin paniikki, että nyt ei riitä puuro puolillekaan. Kyseessä on selvästi yksi Piirakka-Akatemian suurista haasteista; suhdeluvut!

Niinpä tuumasta toimeen taas ja keitettiin litran lisäannos puuroa (miksi teimme litran enemmän, kun olisimme voineet vaikka käyttää loogista ajattelua...) samalla, kun laitettiin puita uuniin, ajeltiin ja täytettiin ja rypytettiin piirakoita. Kun kaikki piirakat oli täytetty, todettiin, että puuroa jäi yli n. 9 dl. No summa summarum, kuten me vanhahkot latinistit sanomme, tulipahan samalla tehtyä sitten ruokakin Suomen 99-vuotis Itsenäisyyspäivän kunniaksi.

Nam!!!

Elämä jatkuu

Minä olen onnellinen ja etuoikeutettu ihminen! Minulla on hyvä elämä! Olen aina pyrkinyt siihen, että olisi elettävä maksimaalisen onnellinen elämä. Se ei ole itse asiassa kovinkaan vaikeaa; on vain tartuttava hetkeen. Ei pitäisi murehtia tulevaa, vaikka voikin ennakoida joitakin juttuja.

Tänään olin auttamassa ystävääni puunkaadossa. Itse asiassa hän kaatoi moottorisahalla puut, minä tein kaikki muut hommat. Elikkäs annoin asiantuntevia neuvoja puun kaatokulmiin liittyen (no hyvä on, myönnän, että en olisi millään voinut tietää, että jos puu kallistuu vasemmalle jo pystyssä ollessaan, se myös kaatuu vasemmalle), nostin tukkisaksilla puut sahattavaksi, raahasin sahatut pöllit hakkuukasaan, raahasin risut poltettavaksi ja poltin ne. Omasta mielestäni, ja juuri siksi, erittäin mahtava saavutus! Kaadoimme 7 (seitsemän) leppää, joista olen omasta mielestäni  ansainnut omaan liiteriini noin 3½ puun halot.

Halot ovat kylläkin vielä halkomatta, koska Nelonen, tuo lapsistani nuorin ja ainut tyttö, erehtyi ymmärtämättömyyttään lupaamaan, että hän voi tulla hakkaamaan pöllit haloiksi. Haluan nähdä tämän! Ehdottomasti! Minä paistelen Vilin, tuon herkkusuu-tanskalaisruotsalaisen pihakoiramme kanssa, makkaraa nuotiolla ja tyttö hakkaa halkoja isolla halontakirveellä. Siinä saa mamma levätä ja nauttia maalaiselämästä ilman fyysistä koettelemusta!

No sitä odotellessa, nyt on siis ensimmäinen päivä lokakuuta ja mansikka kukkii...

Satoa odotellessa

Kun aika pysähtyy

Vuorotteluvapaalla olin saanut viettää rakkaan äitini kanssa paljon yhteistä aikaa, antaa hänelle sitä huolenpitoa, rakkautta ja turvaa, mitä halusinkin. Välillä tuntui, että olisin voinut ajatella myös itseäni, sillä monestihan tuo vapaa otetaan nimenomaan sen takia, että pystyy voimaantumaan työn tuomasta stressistä tai väsymyksestä ja suuntaamaan ajatukset vaikka opiskeluun tai muuhun kiinnostavaan. Silti tuntui aina vaan kaikkein tärkeimmältä suunnata auto kohti Lieksaa ja äitiä. Olin etuoikeutettu - minulla oli mahdollisuus.

Isän kuoleman jälkeen jouduin monesti miettimään, mitä asioita pidän tärkeinä elämässä ja jouduin myös arvottamaan asiat uudelleen. Sen perusteella olen sitten jakanut vapaa-aikaani ja yrittänyt jaksaa tehdä myös töissä normaalin työpanoksen. Isän kuoleman jälkeen  äiti on ollut minulle kaikkein tärkein asia maailmassa; sen jälkeen on tullut muu perhe lapsenlapsineen. Mietin monesti, oliko valintani oikein, mutta tiesin ja tiedän yhä, että kyllä se oli.

Ajauduin erään kerran keskusteluun, jossa jouduin vastaamaan, että jos minä en asettaisi äitiä etusijalle, ei hänellä olisi ketään huolehtimassa. Niin se vaan oli! Niin monesti jouduin sanomaan, että en voi tehdä sitä tai tätä, en voi auttaa siinä tai tässä, en voi hoitaa lapsenlapsia tällöin tai tuolloin, sillä minä lähden nyt äitin luo. Olen nyt todella onnellinen, että pystyin sanomaan noin ja lähtemään!

Millaista elämä on, kun aamulla herää aikaisin odottamaan vain sitä, että pääsisi illalla nukkumaan? Tai miltä tuntuu odottaa koko pitkän päivän vain sitä, että lapsi soittaa töistä päästyään? Millaista on olla joka päivä yksin isossa talossa, kun ei jaksa eikä uskalla lähteä yksin ulos kävelemään? Miltä tuntuu katsoa yksin jotain ohjelmaa televisiosta, kun ei enää ymmärrä kaikkea, mitä ohjelmassa tapahtuu? Mitä mielessä liikkuu, kun soittaa ja ihmettelee, onko nyt aamu vai ilta?

Kun muistisairaus tulee, se muuttaa elämää monella tavalla. Jokainen joutuu kohtaamaan tuon sairauden yksilöllisesti. Juttelimme monesti äitin kanssa siitä, että hän oli jo valmis lähtemään isän luo. Pitkä elämä oli takana ja yksin ei enää ollut halua eikä kiinnostusta elää. Äiti uskoi iänkaikkiseen elämään ja ylösnousemukseen; sen takia on ollut niin levollista ja turvallista ajatella, että nyt kaikki on hyvin.

Äiti lähti niin rauhallisesti ja hiljaa tästä maailmasta, että voin olla vain iloinen hänen puolestaan. Kaikki rukoukset oli kuultu ja niihin lopulta vastattu. Silitin äitin käsiä ja otsaa; äitin silmät aukesivat ja katse oli niin kirkas, aivan kuin hän olisi nähnyt isän jo odottavan. Viimeinen pieni henkäys ja koko elämä oli eletty. Vain pieni henkäys ja maailma muuttui kerralla. Voin olla vain syvästi kiitollinen siitä kaikesta rakkaudesta ja huolenpidosta, mitä kaikkea olen omalta äitiltäni saanut. En koskaan pysty olemaan yhtä hyvä kuin äiti oli. Mutta olen sellainen kuin pystyn. Se on tärkeintä!



Ikuisesti kiitollisena

Kerro kerro kuvastin...

kuka ei oo kerinnyt yhtään vetämään lonkkaa lomalla?! Koska tuntui todella vaikealta vastata, niin päätin tekaista peilin! Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Varsinaisen peilin olin ostanut SPR:n Kontista parilla eurolla parisen vuotta sitten, mutta kehyksen teko jäi vaiheeseen, sillä uupui sekä inspiraatio että lautoja. Nyt siis löytyi molempia, yllin kyllin.

Ekana ajattelin, että teen suorakaiteen muotoisen kehyksen, mutta sitten päätin, että teenkin kulmat jiiriin. Meikäläiselle se tarkoitti sitä, että sahaan kulmat 45 asteen kulmaan! Helppoa, ajattelin, koska kesällä tuo ajatus kulkee paljon kevyemmin kuin talvisaikaan! Olin toki kuullut jotain ininää, että jiiriin sahaaminen on sekä vaikeaa että helposti epäonnistuvaa, mutta meitsiä ei pienet uhkaukset lannista! Ei muuta kuin sahaamaan. Keksin siinä vielä sellaisenkin idean, että käytin jo sahattua palaa mallina seuraavalla laudalla! Ja sen verran olin tarkka, että varmistin vielä kulman kulmaviivaimella.

Ällistyin, miten nopeasti sain sahattua palat. No toki kyseessä oli vain neljä laudanpalasta ja kahdeksan kulmaa, mutta silti. Kun sommittelin paloja huomasin, että seuraavalla kerralla (joka tulee piakkoin), kannattaa katsoa, että kaikissa laudoissa kasvurenkaat ovat samansuuntaisesti. Ihmettelin myös sitä, että niinkin hyvälle sahurille kuin itse olen, voi sattua pientä mittavirhettä. Painotan sanaa pientä, sillä kun kittasin loppuvaiheessa kulmat, ei kukaan ulkopuolinen olisi huomannut mitään, ellen olisi maalannut kehyksiä ennen kuin paklausmassa oli kuivunut kunnolla. Tuli sitten todettua se, että märän paklausmassan maalaaminen näkyy paklauksen kuivuttua kutistumisilmiönä, mutta koska kyseessä on peilin kehys, luulisi nyt tärkeämpää olevan tuijottaa sitä varsinaista peiliä kehysten pienten mittavirheiden sijaan. Että siihen malliin!

Varsinaisen peilin kiinnittäminen kehykseen meinasi aiheuttaa haastetta, sillä ystäväni, jonka seinälle itse asiassa nikkaroin koko hökötyksen, keksi, että voisimme kiinnittää peilin kehyksiin oluttölkkien avausklipsien avulla! Todella hyvä idea, vaikken sitä itse keksinytkään. Jouduimme siis juomaan neljä kaljatölkkiä, että saimme klipsit irti ja hyötykäyttöön!!!

Uhraus...

Lopussa kiitos seisoo ja tässä tapauksessa peili seinällä! Olin ite tosi tyytyväinen ja näin vaatimattomana voinenkin mainita, että talenttia löytyy, jos joku sattuu tarvitsemaan peilintekoapua! Erityisosaamista on erityisesti siinä, että käsissäni uudetkin tavarat saa näyttämään yllättäen vanhoilta! Tässä nimenomaisessa tilanteessa asiasta oli vain pelkkää hyötyä, sillä mökki, minkä seinälle (joskin remontoidulle) peili tuli, on rakennettu joskus vajaa sata vuotta sitten.


Ite tein!

On se vaan niin tyhmää...

Tuo otsikko on tietty varastettu siltä yhdeltä firmalta, joka väittää olevansa markkinoiden edullisin. Varmaan se monessa suhteessa onkin, mutta toki voi kyseenalaistaan sen, onko viisasta ostaa kaikkea jos ei ymmärrä, minne itselle turhaksi joutunut tavara pitää viedä.

Kävin keräyspisteellä ja totesin, kuten olen todennut jo lukemattomia kertoja, että suomalainen se ei  vaan opi lajittelemaan. Tai "oppia" on ehkä aivan liian ylimitoitettu sana kierrätyksen yhteydessä; kyse on selvästi siitä, että osalla ihmisistä asenne kierrätykseen on väärä, kieroutunut ja egoistinen.

Tyhmät asialla

Rinki-ekopisteitä on perustettu tiuhaan tahtiin ja Joensuussa jatketaan taas monen vuoden tauon jälkeen muovin keräystä. Vuosia sitten muovin kerääminen piti lopettaa, sillä ihmiset veivät keräyspisteeseen metallia, ruokaa puolillaan olevia pakkausastioita, liian suuria muovitavaroita, pvc-muovia jne.

Tahti on pysynyt samana, vaikka hyvää valistustyötä on tehty tässä välissä vuosikaudet. Kuten kuvasta näkyy, porukat tuovat muovin keräyspisteeseen edelleen metallia, liian suuria muovitavaroita ja likaisia pvc-tuotteita. Ja voi hyvänen aika, ei kai kiireisillä ihmisllä nyt ole aikaa tunkea noita muoveja tuonne pieneen reikään!!!

Nykyisin muovin lajittelu on muuttunut vielä "vaikeammaksi", sillä aiemmin pystyi humauttamaan keräysastiaan koko muoviastian kokonaisena; nyt korkki/kansi on irrotettava pakkauksesta erikseen! Kuka oikeasti uskoo, että niin tehdään?! Kuka lukee edes lajitteluohjeita?Kuka näistä nykyajan ihmisistä erottaa, mikä on metallia ja mikä muovia?!

Myös muovilaadut ovat muuttuneet nimiltään, ainakin valmistajilla on jo uudet kolmiot sivuillaan, vaikka virallisilla sivuilla muovien materiaalimerkit ovat pysyneet entisinä. Kuka tietää, mitä on EPE, EPP tai EPS-muovi?! EPE on entistä  polyeteeniä-low density; nykyisin solupolyeteeniä PE-E ja kolmion sisällä nro 4. EPP on entistä polypropeenia; nykyisin solupolypropeeni PP-E ja kolmion sisällä nro 5. Ja EPS on entistä polystyreeniä; nykyisin nimeltää solupolystyreeni PS-E ja kolmion sisällä nro 6. Polyeteenitereftalaatti eli PET on sentäs pysynyt omalla nimellään ja kierrätyskolmin numerona 1.

Ns.styrox on muuttanut muotoaan ja siitä on tullut kiinteämpää ja paremmin muotoiltua muttaedelleen on paikkakuntakohtaisia ohjeita (Ringistä huolimatta); joillakin paikkakunnilla polystyreeni eli styrox on sekajätettä, joillakin sen voi viedä muovinkeräykseen -etenkin jos siitä löytyy tuo E-lisäkirjain. Ja tämähän on päivänselvää kaikille?!

Totuus on aina totuus. Toivoisi, että ihminen, joka ei ymmärrä kierrätyspisteen yksinkertaista ohjetta "Ei saa laittaa astian aukkoa suurempia esineitä", olisi sen verran sivistynyt, että veisi liian suuren astian sinne, minne se on ohjeessa neuvottu viemään! Mutta ei! Tämä ei vaan toimi! Kun välinpitämättömyys, itsekkyys ja tyhmyys tiivistyy yhteen ja samaan henkilöön, käy kuten noissa kuvissa. Ja näitä ihmisiä Suomessa riittää.  En tiijä, jotenkin vaan ajattelen, että miten tätä jaksaa jauhaa vuodesta toiseen! Miksi tämä on niin vaikeaa? Sitten ollaan vinkumassa, kun jätetaksat nousevat. Olisi peiliin katsomisen paikka! Sen voi aloittaa perehtymällä Lassila&Tikanojan hyvään sivustoon ja siellä erityisesti tuohon suomalaisten kierrätysinnosta kertovaan totuudenpohjaiseen videoon - ei hyvä me!

Reiän syvin merkitys jäänyt hämäräksi