Pallohullun päiväkirjasta; Lähdössä jonnekin?!

Mamma tuli illalla kotiin ja sanoi, että minun pitää pakata. Kuulin ensin, että kakata ja menin odottamaan ovelle, milloin lähdetään. Mutta mamma ei tullut mukana vaan meni penkomaan komeroa. Se löysi sieltä semmoisen punaisen joulupussin, vaikka se väitti, että se on minun kassi. Ei minulla ole mitään kassia ikinä ollut, mutta mamma kirjoitti siihen minun nimen ja sanoi, että nytpä on!

Sitten se alkoi penkomaan minun namivarastoja! Minä olisin auttanut, mutta mamma sanoi, että minusta on vaan harmia. Minulle tuli niin paha mieli, että meniin istumaan omaan tuoliini ja päätin, että en aio lämmittää mamman varpaita ensi yönä. Mutta sitten minulle tuli kylmä ja menin odottamaan sängylle, milloin mamma tulee nukkumaan ja pääsen sen peiton alle. Itse asiassa mamma ei tajua, että se lämmittää minun varpaita enkä minä sen. Paitsi minulla on vaan tassut ja niissä liian pitkät kynnet, koska se ex-mamma ei ole viitsinyt leikata niitä kahteen viikkoon!

No kesken kaiken mamma oli raahannut omankin laukkunsa sängylle ja alkoi mättää siihen vaatteita. Se sanoi minulle, että se lähtee töihin, mutta en usko! Eihän se ole käynyt töissä aikoihin, kun sillä on se minunhoitovapaa. Sellainen, että se joka päivä pitää minulle seuraa. Vaikka mamma sanoi, että sitä ärsyttää kun sen pitää pissittää minut joka aamu ja se haaveilee, että ei tartteisi. Niin pitäisikö minun pissiä sitten housuun? Kun minulla ei edes ole housuja?!

No sitten alkoi haista tosi hyvälle ja huomasin, että mamma oli löytänyt melkein kaikki minun namit! Se laittoi niitä eri pussukoihin ja yhteen se kirjoitti, että Nickylle! Niin sanoin, että ootko seonnut, minun nimi on Vili! Mutta mamma vaan sanoi, että pitää olla kohtelias ja voin kuulemma viedä tuliaisia! Niin kenelle? Sillekö ärsyttävälle piskille, joka asuu ex-mamman luona? Se ei tartte mitään tuliaisia, mutta voin kyllä esitellä sille hammasrivistöäni, jos se tulee metriä lähemmäksi!

Sitten minä tajusin, että mamma aikoo hankkiutua minusta eroon ja joudun taas sen Nickyn kanssa jonnekin; varmaan sinne keskitysleirille ex-mamman kotiin. Siellä on ne kalterit eikä saa ruokaakaan kunnolla. Mutta mamma sanoi, että sittenpähän näet. Ja alkoi raapustamaan jotain lappua ex-mammalle, joka kuulemma hakee minut mukaansa. Minun pitää olla reipas ja kiltti. Mutta en halua! Me tanskalais-ruotsalaiset pihakoirat ollaan tarvittaessa väsyneitä ja tuhmia. Minä ainakin!

Saanko jäädä kotiin?

Ylennys rempalla!

Olen saanut  Kolmoselta niin paljon palautetta, että siitä innostuneena raksanaisen itsetuntoni on kohonnut melkoisiin sfääreihin. Hieman luulen, että ammattitaitoni ei ole kohentunut vastaavassa määrässä, mutta tänään päätin ottaa ns. härkää sarvista, eli tässä tapauksessa ylitasoitetta tasoituslastalla. Ja kaikille pupa-alan kirpunnylkijöille tiedoksi, että std-nimi todellakin on tasoitusLASTA...

Seinien ylitasoitus (kuten me ammattilaiset työtä kutsutaan) on ollut minulle lievästi ilmaistuna kauhunsekainen painajainen edellisestä rempastani lähtien. Pari vuotta sitten olin saman tilanteen edessä, mutta uhkarohkea Kolmonen lymysi Koreassa (siellä eteläisessä onneksi) eikä vapaaehtoisia tasoittajia löytynyt lähipiiristä. Kun olin aikani voivotellut asiaa työhuoneessani, kollega värväsi  paikalle eläkkeellä olevan isäpappansa hoitamaan homman. Pappa-parka ei tiennyt mihin joutui, sillä ylitasoitusten lisäksi hän joutui maalaamaan vielä katotkin! Olen silti ikuisesti kiitollinen tästä avusta! Varsinainen ylitasoitus jäi silti takaraivoon epämääräisenä peikkona, jota ei toivoisi kohtaavansa millään raksalla, etenkään omalla.

Mutta Kolmonen, joka selkeästi on perinyt kaikki mainitsemisen arvoiset ominaisuutensa suoraan minulta, selätti ylitasoituksen kertaheitolla. Sivusta seuranneena arvelin, että saattaisinpa selvitä mokomasta hommasta itsekin. Kun olin hionut seiniä tarpeekseni, koitti tilanne, että maalausurakka seisoo, ellei eteisen seiniä saada ylitasoitettua.

Ylitasoittamassa!

Niinpä meitsi siis tarttui tasoituslastaan, jopa kahteen  ja aloitti hommat. Mitään suojapahveja tarvita!!! Kaksikätisyydestä oli apua, sillä pystyin levittämään tasoitetta molempia käsiä käyttäen!Toki voin kertoa, että ensimmäisen neliön aikana homma hieman takkusi, mutta sitten sain kiinni ammattimaisesta otteesta. Toisen neliön lopussa mietin, että onneksi olen itse panostanut omassa opetustyössäni opastusvideoihin ja minulla on matala epäonnistumisenpelko ja korkea stressinsietokyky.Kolmannen neliön kohdalla ajattelin, että voisin jatkossa tehdä seuraavien remppojen ylitasoitukset kertaheitolla itse. Ja neljännen neliön kohdalla, jota ei kuitenkaan enää ollut,koska seinät loppuivat kesken, olin jo keksinyt, että voisin perustaa pienen firman, joka tekisi täsmätyönä pelkästään seinien ylitasoituksia.

Aika hyvin! Tähän mennessä olen tehnyt raksalla mm. seuraavia haastavia töitä: kalusteiden kantaminen, tapettien irrottaminen, seinälaattojen irrotus, seinien paklaaminen, saumanauhan asennus, seinien hiominen, seinien maalaaminen, seinien ylitasoitus (!), erilaisten raksatavaroiden järjestely, imurointi, imurin tyhjentäminen ja suodattimen puhdistus, kivijätteen kuskaaminen jätekeskukseen, suojapahvien kiinnittäminen, kahvin keittäminen...

Ehkä kaikkein kivinta oli tuo aivan uusi asia ja sen opettelu, eli jos joku teistä kahdestatoista poloisesta lukijasta joskus tarvitsee apua omalla rempallaan, niin täältä löytyy todella ammattitaitoinen ylitasoittaja!

Taas me rempataan!

Olin ajatellut, että vuorotteluvapaani loppuhuipennuksena makoilen ihan vaan potslojona pari viimeistä viikkoa ja sitä ennen nyt lokakuussa aloitan jo varovaisen orientoitumisen siihen, että mahdollisesti palaan aikaan, jota rytmittää kello. No toki kello rytmittää  aikaa muutenkin, mutta  - juu nou - ymmärrätte varmaan pointin.

Toisin kävi! Kolmonen, tuo pojista nuorin, päätti kantaa kortensa kekoon sukumme epätavallisen kiihkeään remppaamisinnostukseen. Hän ostaa posautti asunnon, joka tietenkin, rempataan katosta lattiaan. Ykkönen on rempannut kolme kerrostaloasuntoa ennen omakotitalonsa rakentamista. Kakkonen on rempannut kolme kerrostaloasuntoa ja muutamat Subway-ravintolat siinä sivussa. Olen auttanut molempia isoveljiä, jotka siis ovat minulle lapsia, mutta en sentään kaikissa rempoissa. Tasapuolisuuden nimissä olen tietty mukana tässä Kolmosenkin - mahdollisesti ensimmäisessä, mutta ei suinkaan viimeisessä - urakassa.

Irtoo nyt!!!

Olen melko pro remonttihommissa (mikä nyt lienee jo tullut teille kaikille kolmelletoista lukijalleni varsinaisen selväksi), joten sain tietenkin haastavia tehtäviä vastuulleni. Aivan ekana kunnostauduin tapettivuotien irrottamisessa. Sitten kunnostauduin tapettisuikaleiden irrottamisessa ja lopuksi kunnostauduin tapettisiprujen irrottamisessa. Aikaa hommaan meni muutama päivä. Tämän jälkeen alkoivat paklaukset ja hionnat.

Yritin epätoivoisesti saada jotain tyyppiä ylitasoittamaan maalattavia seiniä, mutta turhaan. Kolmonen ehdotti, että asennetaan maalattava tapetti, niin vältytään ylitasoituksilta. Pohdimme asiaa suuntaan jos toiseenkin ja lopulta Kolmonen päätti, katsottuaan pari opastusvideota youtubesta, että vaikuttaa todella helpolta ja hän tekee ylitasoituksen itse. Mitään ammattilaista siinä tarvita!!! Äitiinsä on tullut ainakin siinä, että rohkeutta riittää. No, olen lukenut myös Liisa Keltikangas-Järvisen ja päättelin oitis, että pojalla on siis korkea sopeutuvuus ja matala epäonnistumisen pelko. Itse, liian monta kokemusta rikkaampana Ykkösen ja Kakkosen remonteista, vetäydyin sen sijaan takavasemmalle ja aloitin paklaamisen. Tiedän, missä menee raja meikäläisen ammattitaidossa, sillä olenhan oppinut sen todella mainiosti ns. kantapään kautta.

Huomaa suojain!

Sen jälkeen pääsin hiomaan. Ensin hioin cyproc-seinää. Sitten hioin betoniseinää ja lopuksi hioin vielä maalattua seinää. Ja välillä aina paklasin.

Kun hionnat oli hiottu, ylenin maalariksi.  Ensin maalasin jo maalauttua seinää, sitten maalasin ylitasoitettua seinää ja lopulta maalasin vielä cyproc-seinää. Kohta joudun maalaamaan vielä pattereita, ellei Nelonen, tuo sisaruskatraan ainut neitokainen, pelmahda paikalle ja hoida hommaa kotiin. Näin siis remppa etenee omalta osuudeltani. Toki siellä on näkynyt muitakin apureita. Mitä nyt on kaikki kalusteet roudattu siirtolavalle, vähän seiniä purettu ja uusia pystytetty, veskin laatat irrotettu iskuporakoneella,  yms. yms. yms. Että semmosta pientä askaretta tässä vielä hommaillaan, ainakin lokakuun loppuun ja mahdollisesti vielä marraskuun ekalla viikollakin.

Huomaa työasento!

Smurffi?

Nyt lähti, oikeesti!

Nimittäin kilot karisemaan! Olen todella iloinen ja onnellinen, sillä olen onnistunut painonhallinnassani niin hyvin, että tuloksia alkaa näkyä myös ulkopuolisille. JEEE!!! Meitsi onnistuu taas! Hienoa!

Toki pitäisi ajatella, että mitä hienoa on siinä, että ensin pulskistuu ja sitten saa pudotettua painonsa samalle tasolle. No ei siinä mitään hienoa olekaan, mutta hienoa on se, että pääsen taas laittamaan päälleni niitä vaatteita, joita porukat eivät ole nähneet reiluun pariin vuoteen! Koko garderoobi näyttää uudistuneen, vaikka tosiasiassa olen vaan kaivellut laatikoista esiin vanhoja vaatteitani. Itestäkin on kiva, kun ei tarvitse joka aamu tuijottaa peilistä niitä harmaita pikkuruudullisia sammareita, joita minulla on kuitenkin kahdet kappaleet (eri kokoa toki). Lisäksi on melko mukavaa lähteä reilun kuukauden päästä töihin muissa vaatteissa kuin shortseissa; etenkin kun kyseessä on marraskuu.

Kunnia painoni normalisoinnista kuuluu Jutta Gustavsbergille, joka täysin tietämättään on inspiroinut minut moiseen saavutukseen. Kiitos! Jutta on nimittäin ladannut nettiin kaikkien pöllittäväksi sekä ruokaohjeet että treenin, joita noudattamalla pääsee tuloksiin. Hän antaa hyvän kiertää ja olen tästä ikionnellinen. Kun 26.elokuuta oli pakko varovasti astua vaakalle (toki olin laihduttanut hulluna pari viikkoa sitä ennen), olin niin alhaisissa maisemissa, että sieltä ei todellakaan ollut muuta reittiä kuin ylös. Siis pieni tarkennus, paino alas ja tsemppi ylös!

Kaikkien kirpunnylkijöiden äideille tyypilliseen tapaan piirsin (jälleen kerran) omilla kätösilläni painonpudostustaulukon, johon aloin merkkaamaan joka viikko painoni. Se on aika raakaa touhua, mutta minulla on kertynyt asiasta kokemusta kerran jos toisenkin. Lisäksi otin itsestäni edestä ja sivulta pari kuvaa turkooseissa farkuissa, joihin sovin reilusti 2½ vuotta sitten. En nyt viitsi ladata kuvia tänne, sillä joku taso tälläkin blogilla pitää olla. Kirjoitin tarkat ruokailuohjeet jääkaapin oveen, ihan sitä varten vaan, että muistaisin, mikä on homman nimi. Ja se uusin juttu oli se, että tein Jutan HIIT-treenin ihan kylmiltään, vain yhden katselukerran jälkeen.

Kaikki nuo koettelemukset yhteenlaskettuna sain niin paljon intoa ja motivaatiota, että vaaka näyttää jo monta kiloa alempaa lukemaa; montako, en aio kertoa, koska asialla ei kannata kerskua. Kunto on kohonnut varmaankin jonkin verran ja sen voi varmistaa katsomalla tänään videoidun HIIT-treenini. Ei voi muuta kuin hämmästellä, miten mahtavasti olen kehittynyt! Hyvä minä!!!

Joku saattaa ajatella, että no onpa ylpeä kun kehuu itteensä, mutta sehän meissä suomalaisissa on monesti vikana, että ei uskalleta iloita onnistumisista. Sehän on muilta pois! Olen huomannut, että kun joku onnistuu ja menestyy, niin osa porukoista ei reagoi lainkaan, saatikka onnittelisi ja iloitsisi menestyjän mukana. Onko se kateutta? Kateellinen ihminen kokee toisen paremmuuden tai menestyksen myötä itsessään alemmuudentunnetta, mitättömyyttä, huonommuutta tai jopa pahasuopaisuutta menestyjää kohtaan. Se voi näkyä niin, että menestymisestä vaietaan ja sivuutetaan se ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. On se harmi! Mitä tärkeämpi asia on itselle, sitä herkemmin asiaan reagoidaan.

No takaisin asiaan! Meitsi alkaa olla uima-allaskunnossa, mutta ei sentäs vielä Bodycompat-kunnossa. Tämä tiedoksi eräälle ex-kollegalle, joka osaa ja uskaltaa riemuita jokaisesta pudottamastani grammasta! Kiitos siitä! No nyt pitää mennä syömään rahkaa...

Pallohullun päiväkirjasta; Kidnappaus

Mamma herätti minut eilen keskellä yötä ja sanoi, että nyt ulos sieltä täkin alta. Kello oli jotain keskiyö, vaikka mamma väitti, että se on jo puoli viisi. Siis aamulla! Minulla jäi uni kesken, olin just saanut ajettua naapurin kaikki kissat puuhun!!! Niin mamma vaan meuhkasi, että hänellä on kiire jonnekin Kouvolaan. Mulla ei oisi ollut kiire minnekään, mutta pakko oli sitten vääntäytyä ulos.

Mamma hoki koko ajan, että tee nyt se kakka, mutta en voinut, kun hyvä että ees sain silmät auki. No siinä se kiskoi minua sinne juntusten puun juureen ja koko ajan vaan jankutti, että KAKKA! Niin sanoin, että tee ite, mutta mammalla ei ollut kuulemma vessapaperia mukana. Lopulta päästiin kotiin ja mamma hävisi jonnekin, varmaan sinne kouvolaan, mikä se sitten liekään. Joku herkkupaikka varmaan.

Niin eikös mennyt kuin hetki, kun minun ex-mamma porhalsi paikalle. Se raahasi minut taas ulos, vaikka just olin niin kivasti saanut jo sen ärsyttävän Nickinkin ajettua sinne puuhun... No ex-mamma hävisi yhtä äkkiä kuin oli tullutkin. Vähän ihmettelin, kun mamma lähti sillä minun autolla, mutta nyt sitä ei näkynyt missään, vaikka ex-mamma tuli samalla autolla. Mutta ajattelin, että jos mamma vaikka nukkuu takapenkillä, kun se heräsikin niin aikaseen.

Nukuin siinä sitten päivän ja välillä haukuin oravalle, joka luulee, että se saa syödä meidän seepramäntyjen käpyjä. Ja sitten minun auto ajoi takaisin pihaan. Ja ex-mamma oli siinä taas, eikä mammaa näkynyt missään?! Niin ex-mamma oli oikein iloinen ja sanoi, että nyt lähdetään kotiin!!! Minä en oikein ymmärtänyt, että mitä se tarkoitti. Sillä minähän olin nimenomaan kodissa! Mutta se vaan sanoi, että Nickillä on kova ikävä minua. Niin varmaan, kun se vaan haluaa ärsyttää minua koko ajan.

Ja sitten ex-mamma sanoi, että laitetaanpas sinut laihdutuskuurille samalla. Minä sanoin, että mamma tulee kohta, niin voin ihan hyvin jäädä tähän omalle tuolille sitä vahtaamaan. Mutta ex-mamma vaan raahasi minut autoon ja niin sitä mentiin. Yritin jättää mammalle viestin, mutta en kerinnyt pudottaa kuin kaksi ropeloa suusta. Viimeksi mamma ei tajunnut, kun olin pudottanut yhden ropelon jääkaapin eteen. Niin kuin merkiksi, että haluan lisää. Mutta mamma astui sen päälle ja alkoi karjumaan, että ennen joutui kävelemään legojen päälle ja nyt ropelojen! Ja oli hirmu vihainen.

Nyt minä olen sitten täällä vankilassa. Kun meillä on ne kalteritkin tuossa ovessa. Mutta ex-mamma vaan nauroi ja sanoi, että minusta tuleekin sutjakka poika kohta. Vaikka minusta se kuullosti kyllä siltä, että  saan vain viisi ropeloa aamulla ja viisi illalla. Vähän kuin mamma sillä omalla dieetillään. Vaikka se syö kyllä nyt paljon enemmän kuin ennen, joka kolmen tunnin välein se jotain mussuttaa. Mutta ex-mamman mielestä koirien dieteelillä syödään vähemmän!

Mamma!!! Minä haluan sinun peiton alle!!!

Laavu, vasta-alkajille

Olenko jo sattunut mainitsemaan, että olen melko taitava käsistäni?! Jos en, niin tässä taas yksi taidonnäyte pikkukätösteni aikaan saattamana. Kyseessä on ns. paniikkilaavu, eli piti saada äkkiä jonkinlainen suoja talven puunhakkuureissuja varten.Viritelmä kyhättiin kahden männyn väliin mustekaloilla, jotta puun kuori ei vaurioidu.

Nopeatekoinen laavu

Kuten heti huomaa, niin se vaati kahden talven jälkeen pientä säätöä. Tällä kertaa ajateltiin tehdä hieman pitkäikäisempi versio, astetta korkeammalle levelille myös ulkonäöllisesti, sillä laavua joutuu tuijottamaan myös kesäaikaan, jos ei laita silmiä kiinni aina niityllä tepastellessaan. No pitkin vuotta olimme suunnitelleet monelaisia laavuja ja käyneet netissä kuukkeloimassa erilaisia malleja. Laavut vaikuttivat aika hankalatöisiltä. Niissä tarvittiin paljon lautaa ja harkkoja ja muuta härpäkettä, mitä nyt ei normi-ihmisen varastoista löytyisi. Ja todellakaan, mitään perustuksia ei aiota ruveta tekemään!!! Tuumasta toimeen siis.

Ex-navetasta (tulevaisuuden museosta) löytyi muutama varteenotettava heinäseiväs ja navetan vintiltä römölautaa, mitä ei oltu raaskittu heittää, saatikka polttaa nuotiossa. Lisäksi käytössä oli ohutta raudoituslankaa ja ruuveja. Ekana hakattiin rautakangella maahan kolot ja sujautettiin heinäseipäät pystyyn niihin. Sitten laitettiin toiset heinäseipäät noin 45 asteen kulmaan ja kiinnitettiin ne näihin pystyseipäisiin. Saattoi mennä liian jyrkäksi, mutta laavua käytetään lähinnä pakkasilla ja lumisateessa, joten ei haittaa, jos polville tippuu jotain...

Neljä heinäseivästä runkona

Sattuipa tappikolot sopivasti

Poikkilaudoitus

Seipäät kiinnitetiin yhteen rautalangalla. Tässä meitsin partiolaisidos, joka on mitä siistein ja lisäksi pitävä!







Katto vahvistettiin vielä rimoittamalla se ja nämäkin laudat sidottiin rautalangoilla.

Ei kannata tsuumata

Sitten seurasi ehkä osio, joka ei ole kaikkein silmää hivelevin, mutta sitäkin käytännöllisempi. Nimittäin, laudoitimme päädyt lumen ja tuulen estämiseksi. Vaihe oli hieman haastava, sillä emme olleet lovenneet seipäitä, eli lautoja ei saatu sitten ns. suoraan. Tai pystyseipääseen olisi pitänyt laittaa lopikka...

Valmis

Lopuksi viriteltiin pressu katon virkaan. Toinen pressu laitettiin suuaukon suojaksi. Sisälle kiinnitettiin taso, jossa voi säilyttää kuksat ja eväät. Trukkilavan etulautaan kiinnitettiin lauta ihan vaan huvikseen. Pannulle on vielä tehtävä jokin koukku.

On sanottava, että hyvä siitä tuli. Lisäksi opin, miten teen seuraavan laavuni (siis eri tavalla).

Vielä on vuorotteluvapaata jäljellä

Mietin tuossa äsken, että meitsillä on vielä reilut kaksi kuukautta VV:ta jäljellä. Haluaisin tehdä kaikkea kivaa ja ladata akkuja loppuajan. Se ei onnistu ilman, että joudun luopumaan jostain. Mutta on myös hommia, jotka minun pitää tehdä, koska muut eivät viitsi/jaksa/halua/pysty tai hommeli vaan yksinkertaisesti on minulle tärkeä ja ikioma.

Muutamia pakollisia töitä on esimerkiksi pihan kivetysten laittaminen loppuun, nurmen leikkuu, lehtien haravointi, polttopuiden hakeminen, kesäkalusteiden siirtäminen, kesäkukkien poistaminen, kanervien laittaminen kuistille, kasvimaan kääntö, ikkunoiden pesu ulkopuolelta ja rännien putsaus. Ja mökillä odottaa veneen kääntö, rännien putsaus, haravointi, ruokien ja tilavaatteiden tuonti kaupunkiin, peittojen ja patjojen laittaminen talvirekille, kesäkalusteiden raahaus säältä suojaan (tämä jo tehty!), vesien kaataminen ja sähköjen katkaisu. Sekä pari muuta puuhaa, joita en juuri nyt muista. Tänä vuonna on se hienoa, että noita töitä ei tarvitse ahtaa viikonloppuihin, vaan voin tehdä osan ihan arkena!

Oman äitimuorin kanssa pitää myös touhuta. Teen ruokaa hänelle pakkaseen, pesen pyykkiä, järjestelemme kaappeja, laitamme pihan kuntoon ja parikymmentä muuta pikkupuuhaa, joita en nyt tähän viitsi edes kirjoittaa. Myös marjapensaiden rassaaminen tapahtuu Lieksassa.

Lisäksi käyn Kouvolassa yhdessä koulutuksessa, ajan Rovaniemelle kummipojan häihin, lennän Amsterdamiin muutamaksi päiväksi, käyn Hesassa liiton kokouksessa, organisoin Kolille yhdistyksen kokouksen. Ehkä lennän Hesaan toiseenkin koulutukseen ja samalla tapaan siellä pari vanhaa ystävää (tai ei siis vanhaa - silleen...).

Sitten vapaaehtoisia hommeleita on mm. lukeminen, jota olen tehnyt yllättävän vähän. Mietin miksi. En ole saanut aikaiseksi uusia rillejäni, joten kirjan pitäminen toisessa kädessä ja rillien nostaminen sopivalle lukukorkeudelle on ollut hankalaa. Kaksi viimeistä kertaa olen saanut huonot lasit, niin pelottaa mennä lääkäriin. No, pakko toisaalta listata tuo lasien hankkiminen noihin pakollisiin menoihin. Myös velttoilu kuuluu tuleviin toimiin. On vaan niin kiva herätä aamulla, käyttää hurdelli kakkelilenkillä ja painella pehkuihin takaisin pelaamaan candycrashia. Taso 99, yhä...

Siinäpä sitä puuhaa riittää. Jos tuosta blokkaa muutaman kaikkein mieluisamman (muita väheksymättä), niin tuo Amsterdam tietty. Tällä kertaa pääsen lopulta Riksjmuseumiin laahustamaan; lippukin on jo ostettu. Ja aion käydä juomassa yhden pienen oluen ja jenevierin koko Alankomaiden vanhimmassa (ja varmaan pienimmässä) Olde Cafe Doktor:ssa. Paikka on ollut saman suvun omistuksessa vuodesta 1798 ja nyt taas uusi sukupolvi on astumassa rattaisiin. Hienoa; tuommoisia paikkoja on syytä kannattaa!

Sitten tietty syksyn tulo tuo oman lisänsä. Uunin lämmitys on aloitettava taas toden teolla. Onneksi olen ollut ahkerasti puunhakkuussa, joten olen saanut myös poltettavaa liiteriin. On rattoisaa viritellä tuli uuniin heti aamusta ja lueskella Hesaria siinä lämmityspuuhan välissä.

Kun vielä saisi päähänsä sellaisen iskostettua, että voisin ajatella itseäni ensin, sitten muita. En itsekkäästi, mutta terveellä tavalla. Niin, että jaksaisin sitten aloittaa työt levänneenä, rentoutuneena, iloisella mielellä. Pienet asiat ilahduttavat. Ne on löydettävä uudestaan: patikkaretket nuotioineen(heti hirvikärpästen kuoltua), kuuma kaakao syysiltana takkahuoneessa (ehkä pari kertaa koko elämässä tullut juotua), kynttilät lämmittämässä pimenevää iltaa, rauhallinen lukuhetki, mietiskely.

Kunpa olisikin!