Pikkuisen söpöliinin hajanaisia ajatuksia; Iso-Mamman hoidossa!

Minä olen Nicki, tai olin ainakin, mutta en ole varma, olenko enää, sillä minä olen muuttanut Iso-Mamman luo. Minäen tiedä, muuttuiko minun nimi! Minun oma Mamma hylkäsi minut! Se sanoi, että nytpä pääsen sinusta eroon ja laittoi radion soimaan, paiskasi oven kiinni ja nauroi lähtiessään ja sieltä radiosta tuli ihan hirveää musiikkia. Mutta sitten Iso-Mamma tuli paikalle ja pelasti minut! Minä niin rrrrakassstan Iso-Mammaa!!!

Minä uudessa kodissa!

No niin minä sitten pelastuin ja Iso-Mamma sanoi, että pääset kohta Vilin, sen minun ukin luo! Ja voi miten iloinen Vili-ukki olikaan kun se näki minut! Ekana se näytti, montako hammasta sillä oli vielä suussa. Sitten se sanoi, että auta ja varjele jos hyppäät minun tuolille, mutta onneksi minä kuulin vain kolme viimeistä sanaa ja hyppäsin sen tuolille. Sieltä näki tosi hyvin pihalle.

Kaikki mitä ajattelen Nickistä!

Minulla on ollut tosi kiva! Iso-Mamma käytti minut kakilla ja olen saanut olla irti pihassa! Sitten minä olen leikkinyt Ukin kanssa. Hypin sen ympärillä ja se hyrisee tyytyväisenä, kuten naapurin kissat, kun ne on käyneet kakkimassa Iso-Mamman nurmikolle. Mutta Ukki sanoi, että se ei hyrise vaan MURISEE, mutta onneksi minä en kuule niin kovin hyvin. Meillä on niin kivaa, kun ukki on laihtunut niin sovitaan sen tuolillekin yhdessä!

Miksi, miksi, MIKSI? Kysyn vaan!

Minä tykkään olla Iso-Mamman luona, kun täällä on niin kiva! Joko minä sanoin sen? Mietin vaan, että hakeekohan minun Mamma minua ikinä enää takaisin. Tai tuokohan se minulle tuliaisia, kun se lähti sinne jonnekin ulkomaille. Jos se vaikka eksyy sinne?

No hyvä on; ollaan sitten kamut!

Hyödyllinen puulaatikko

Olen jo vuosia haaveillut, että saisipa olohuoneen kuistille kunnollisen laatikon kengille kesän ajalle. Aluksi siinä oli muovikori; se hajosi. Sitten hankittiin rottinkinen kori; sekin hajosi. Mutta kuten oikeassa elämässä, asiat eivät tapahdu itsestään ja niinpä oli tartuttava tuumasta toimeen, ihan ite. Sehän me jo osataan! Ekana etsittiin netistä muutama kuva puulaatikoista, jotka näyttivät riittävän simppeleiltä naisihmisille rakentaa. Kuinka ollakaan, autotallista löytyi 25-vuotta vanhaa, hyvin säilynyttä kattopanelia ja muutama paksuhko rima.

Tästä se lähtee

Ekana sahattiin pysty- ja sivutolpat; vähän meni vinoon, mutta se ei tahtia haitannut, sillä tällä kertaa en aikonut itse ottaa ristimittoja. Liian tuoreessa muistissa oli vielä viime kesänä Pupulan jääkaapin alle rakentamani (kyhäämäni) koroke (kötöstys), jossa ristimittojen ottaminen jostain syystä (ei luonnollisestikaan omastani) meni hieman pieleen.

Ite ruuvasin!

Kun kaikki tarvittavat tolpat oli sahattu, mittailtiin ja tuumailtiin ja sitten sahattiin laudat kertaheitolla, joskin tosi huonolla käsisahalla, määrämittaan. Ekana ruuvattiin etuseinä; se oli virhe, mikä paljastui vasta puulaatikon esteettisyyttä arvioidessa.

WAU!!!

 

 

 

 Parin tunnin päästä, mitä ei meinannut millään uskoa, laatikko näytti jo aivan asialliselta; vain pohja ja kansi puuttui. Ja nyt sinä, arvoisa lukijani, eli toinen niistä kahdesta, huomaatkin, mitä olisi kannattanut tehdä toisin. Ja jos et, niin ymmärrän hyvin. Kaikki eivät ole puuseppiä syntyessään, eivätkä varttuneemmalla iälläkään ihan itsestään siihen suuntaan orientoituneita.

Ite en osannut tätä.

Mies, joka on minua hieman parempi rakennusteknisissä asioissa  - mutta ehkä korkeintaan vain 98% - ilmestyi siinä vaiheessa paikalle, kun alkoi kannen viimeistely elikkäs saranoiden passaaminen paikoilleen. Siinä sitä sitten passailtiin ja tultiin siihen tulokseen, että saranat olivat hieman liian isot, joten niitä piti takoa vasaralla kasempaan; mutta sekin onnistui!

Vilin takalisto vie huomion laatikosta!

Kun vielä maalasin laatikon ja teimme vanhasta nahkapalasta rivan, niin voin tyytyväisenä todeta, että hieno tuli!!! Oma osuuteeni oli n. 45% kokonaistyöstä. Ajattelun sijasta toimin toteutuspuolella ja ohjauksessa mittasin, sahasin, ruuvasin ja maalasin. Innostuin niin, että aion tehdä vielä toisenkin puulaatikon! Hienoa! Näin ne vaan taidot karttuu. jos työpaikalla alkaa tuulla liikaa, niin on sitten hankittu kaikkea kompetenssia, ettei tipahda ihan tyhjän päälle.

Kaikenlaista pikkuremppaa

Olenkin jo aiemmin maininnut, että sukumme on erikoistunut erilaisiin remppahommiin. Milloin niitä ei ole itsellä, niin sitten ihan lähipiirissä. Viimeisin iso ennen näitä uusimpia oli Kolmosen ensiasunnon kokonaisvaltainen remppa, jossa opiskeltiin asiat katsomalla homma ensin Youtube-videolta ja sitten alettiin itse tuumasta toimeen. Lopputulos oli ällistyttävän laadukasta! Remontin loppuhuipennus oli samoihin aikoihin, kun raahauduin vuorotteluvapaalta takaisin sorvin ääreen.

Talvi menikin tässä ihan köllötellessä, mutta sitten alkoi rytisemään. Talviloman aikaan ajattelin, että josko tuon sähkökopin katon saisi nyt lopultakin laitettua loppuun, kun asuntokin valmistui jo 25 vuotta sitten. Samalla laitettiin sitten myös koko koppi uuteen uskoon ja siitä tuli tosi hieno! Itse toimin lähinnä sahurina, mutta kuitenkin. Mitään uutta materiaalia ei tarvinnut ostaa, vaan saimme käytettyä autotallissa neljännesvuosisadan siistissä muovipaketissa odotelleet paneelit ja niitä jäi vielä yksi paketillinen odottelemaan seuraavaa mahdollista askaretta.

Lämpöhukka omasta takaa

Jess!!!

Nyt löytyy tavarat!

  Kun sähkökopin remppa oli saatu finaaliin, Kakkonen osti uuden asunnon ja alkoi remppaamaan sitä ja vähän myöhemmin Ykkönen rupesi rakentamaan Jätskikonttia, ihan kuin niitä töitä ei nyt kahden pienen tyttären isällä olisi muutenkin. Sitten kesämökin huopakatto, joka oli paikattu pariinkin otteeseen, vuoti lopullisesti vedet sisälle mökkiin. Ja mökkimessuilta ostin meille kylpytynnyrin, jolle piti tietty tehdä ensin terassi. Nämä kaikki ajoittuivat hektisesti kuta kuinkin reilun parin kuukauden sisään.

Kakkosen rempalle minulla ei ollut osaa eikä arpaa, mutta voin sanoa, että tästä olin pelkästään onnellinen! Oli kaikkea pientä puuhaa muutenkin.

Tarttes tehdä jotain

Sitten päästiin niin sanotusti tekemään omaa remppaa, eli kylpytynnyrille terassi! Mukaan pääsivät kaikki kynnelle kykenevät ja taas saatiin kierrätettyä tavaraa, kun Kakkonen toi Subin vanhat terassipuut ja niistä saatiin rakennettua tosi upea paikka tynnyrille! Ite osallistuin lähinnä muonituspuolelle, mikä olikin onnistunut ratkaisu!

Työergonomia hukassa...

Vain tynnyri uppuu!

Tynnyri tuli perille jo toukokuussa ja siihen päästiin lillumaan hienosti jo tuossa kesän alussa. Oli kyllä hyvä hankinta! Kesämökin kattoremppa oli astetta haastavampi juttu! Sinne eivät kaikki päässeet auttamaan, joten minäkin sain olla mukana! Ylenin tosi nopeasti; ensin maasta kattotasolle ja hommissa huopien muovinauhojen irrottajasta naulausmestariksi! Ei hassummin vajaan vuorokauden sisällä.

Missä valjaat?

Villat uusiksi

Huopien laitto alkaa

Kolmen kopla!

Kattoremppa jäi sitten vaiheeseen, kun hukkaa oli enemmän kuin mitä oli arvioitu ja homma piti jättää kesken ja sään armoille. Niinpä nyt on sitten kohta kuukausi odoteltu, jahka kerittäisiin jatkamaan rempppaa kaikenlaisten tärkeämpien (kalareissut, synttärit, bileet yms. ) juttujen jälkeen. Eli juhannusta vietetään todennäköisesti yläilmoissa!


Jätskikonttijuttuun en päässyt mukaan kuin pari pikkuista kertaa, eli lähinnä lapsenlikaksi ja ruuvaamaan muutaman ruuvin valmiin Jätskikontin terassille! Itellä sattui aika kiireinen aika oman äitimuorin kanssa ja muoriparalle minä olen ainut potentiaalinen vaihtoehto kun on kyse auttamisessa. Tämä asia on myös itselleni tosi tärkeä!

Jätskit ei sulaneet ulkonakaan

Avajaiset!

Pallohullun päiväkirjasta; Kesätöissä

Mamma sanoi, että minun on mentävä töihin! Minun, pienen tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran, joka olen vasta kohta 12 vuotias. Minä olen alaikäinen! Mutta Mamma sanoi, että minä olen jo 84, 6 vuotta. Se oli laskenut sen jollain laskurilla netissä. Niin sitten minä sanoin, että enkö minä ole silloin jo eläkkeellä, mutta Mamma vastasi, että se ei oikein kuule hyvin.

Mamman mukaan minä syön enemmän kuin ennen mutta se ei voi olla totta! Minä syön vähemmän kuin ennen. Eilenkään en saanut kuin kolmesti ruokaa, kun pääsin Pupulaan mukaan ja minun vale-täti on sanonut, että minä juoksen siellä niin paljon, että minun pitää saada paljon ruokaa kun minulta kuluu energiaa. Niin sain sen takia kolmesti ruokaa. Mutta normaalisti saan vain kahdesti. Ja kerran sain vain aamulla, kun Mamma ei muistanut antaa illalla.

Mutta Mamma sanoi, että nyt etsitään sinulle ammatti, senkin laiskuri. Vaikka omasta mielestään se oli sanonut, että senkin söpöliini. Mutta kyllä minä kuulin oikein; minulla on tarkka kuulo. Kerrankin Mamma aukaisi keksipaketin, niin kuulin sen takkahuoneeseen, vaikka mamma oli hiipinyt paketin kanssa saunaan ja yritti avata sen siellä ihan hiljaa. Mutta sitten minulla on sellainen korvavika, että en erota kaikkia sanoja, niin kuin EI, TÄNNE, TAKAISIN! Se johtuu siitä, että minä en oikein kuule, kun ne huudetaan niin kovasti. Vähän kuin isomummi; sekään ei kuule, kun sanotaan jotain oikein kimeällä äänellä. Isomummi sai kuulolaitteen, mutta Mamma sanoi, että parempi vaan alkaa kuulla tai tulee tupen rapinat. Luulen, että se tarkoitti jotain namipakettia.

Sitten Mamma sanoi, että nyt löytyi ammatti. Minä olin juuri yrittänyt hypnotisoida sen, kun se söi ruokaa eikä antanut minulle, vaan mulkoili minua vihaisesti ja sanoi, että painu hiiteen! Niin sitten se sanoi, että minusta tulee tiskari. Tai tarkemmin sanottuna esipesijä! Minä saan pestä lautaset ensin ja sitten Mamma pesee ne itse. Mutta onko se sitten töitä?! Kysyn vaan!

Pieni tarina tosielämästä, osa 2

Tämä kirjoitus tulee taas hikipediamaiseen tapaan, eli vakavasta asiasta yritän vääntää huumorilla. Se on ainut tapa siihen, että pystyy edes jollain tasolla asettumaan siihen rooliin, jollainen on oltava saadakseen edes jonkinasteista palvelua omalle äitimuorilleen. Jos alkaa "vaatia" liikoja, eli vähintä mitä kaikkien olisi tarjottava, saattaa joutua silmätikuksi ja se voi heijastua alitajuntaisesti hoitohenkilökunnan äitimuorille tarjoamassa palvelussa. Kaikki kun eivät osaa käsitellä rakentavaa kritiikkiäkään asiallisesti.

Lieksan kotipalvelu kuuluu siis Lieksan kaupungin palveluihin, mikä sinänsä on jo pienimuotoinen ihme, sillä Lieksassa ei yleensä ole mitään palveluja. Äitimuori, joka kaikkien, erityisesti terveyskeskuksen hoitohenkilökunnan omaksi ihmeeksi, selvisi hengissä heidän käsittelystään, palasi siis kotiin jatkamaan vanhuksen elämäänsä. Koska tk:ssa saatu hoito oli sen verran hidasta ja aluksi siis kaikkea muuta kuin parantumiseen tähtäävää, äitimuorin kunto romahti sen verran, että avuksi pyydettiin kotihoito.

Kotihoitajat ovat henkilöitä, joita kunnioitan suureksi. Tämä kannattaa mainita heti aluksi, kaikkien väärinkäsitysten välttämiseksi. Kotihoitajat eivät kuitenkaan voi itse vaikuttaa kaikkiin niihin asioihin, joita he työssään kohtaavat. Ja osa ei halua vaikuttaa, vaikka voisikin, mutta se on yksilön oma valinta, ei työnantajan, vaikka niinkin voisi luulla. Hallittaviin asioihin kuuluu esimerkiksi työajan käyttö ja mobiililaitteiden hallinta. Erityisesti mobiililaitteiden hallinta on noussut viime vuosina keskeiseksi ammattitaitovaatimukseksi kotihoitajan työssä.

Muorin luona käy kotihoitaja kolme kertaa päivässä. Käyntikerta kestää noin 15 minuuttia ja tähän aikaan sisältyy myös raportointi. Raportointi tehdään entisen ruutuvihkon sijasta mobiililaitteella, eli älypuhelimen sovelluksella, jonka opetteluun kotihoito on käyttänyt tietyn ajan. Opettajana tiedän, että oppimisprosessi on henkilökohtainen. Niinpä on aivan luonnollista, että osa hoitajista on oppinut sovelluksen käytön hetkessä ja osa ei ole oppinut sitä vieläkään. Osa myöskin ajattelee, että työhön liittyvien asioiden opettelu on saatava tehdä työajalla.

Raportti tehdään yleensä käynnin jälkeen. Kun kokonaisaika muoria kohti on 15 minuuttia, niin erot tulevat esiin selkeästi. Ammattitaitoisella kotihoitajalla on aikaa rupatella äitin kanssa ja kipottaa lääkkeet noin 12 minuutin aikana; loput kolme minuuttia he tekevät raporttia mobiililaitteella. Äitin kotihoitotiimiin kuuluvista 13 ja ½ kotihoitajasta osa ei ole ottanut haltuun sovelluksen käyttöä vieläkään eli noin kahden vuoden aikana, jonka aikaa tuo sovellus on heillä ollut käytössä. Niinpä näillä kelkasta tipahtaneilla on aikaa rupatella äitin kanssa ja kipottaa lääkkeet noin 7 minuutin aikana; loput 8 minuuttia he sorhaavat raporttia mobiililaitteeseensa. Näin ollen, ja nimenomaan jokaisen hoitajan henkilökohtaisesta ammattiosaamisesta ja ammattiylpeydestä johtuen, äitimuori saa varsinaista palvelua 7 -12 minuuttia / käyntikerta. Onneksi, vai olisiko sanottava, lopultakin, vain pieni osa on näitä ammattitaidossa heikompia, mutta heitä ei saisi olla yhtään!

Olisiko näiden hitaasti oppivien kotihoitajien katsottava peiliin, mielellään omaansa? Onko oikein, että heidän ammattitaidottomuutensa heijastuu suoraan äitini saamaan hoitoon? Olisiko meillä mahdollista saada alennusta eli halvemmalla niiden hoitajien käynnit, jotka eivät pääse sille ammattitaidon tasolle, mitä esimies edellyttää? Onko oikein, että 88-vuotias vanhus saa huonompaa hoitoa vain sen takia, että kotihoitaja ei ole kiinnostunut työstään sen vertaa, että opettelisi sovelluksen käytön vaikka omalla vapaa-ajallaan?

Vastaus lienee siinä, onko kyseessä ns. asiantuntija-ammatti vai ei. Tai paremminkin, kokeeko kotihoitaja itse olevansa asiantuntija-ammatissa vaiko ei. Asiantuntija-ammateissa kehitetään itseään syventämällä ja laajentamalla osaamistaan itsenäisesti, myös varsinaisen työajan ulkopuolella (Airaksinen T.). Työstä ollaan kiinnostuneita ja motivoituneita, siinä halutaan kehittyä ja sitä halutaan kehittää. Mitä enemmän työpäivään kuuluu teknisiä rutiineja, jotka on tehtävä, kehittymisen painopiste siirtyy vapaa-ajalle. Vapaa-ajalla tehtyä kehittymistyötä ei kuitenkaan pidetä varsinaisena työnä, sillä työn imu on niin suuri, että henkilö haluaa lukea esimerkiksi alaan liittyviä asiantuntija-artikkeleita, haluaa opetella uusia tietoteknisiä sovelluksia ja harjaantua niissä tai haluaa jopa (!) keskustella oman ammattialansa muiden edustajien kanssa oppimismielessä.

Mutta pelkästään kotihoitajat eivät ole pudonneet sovellusten opettelemisen erikorkuiseen viidakkoon. Sitä tekee jatkuvasti koko tk:n hoivapuoli. Kun rasti on unohtunut laittaa johonkin kohtaan tai se laitetaan väärään kohtaan, voi käydä näinkin:

Kotihoito tilasi muistisairaalle muorille fysioterapeutin ohjaamaan asentohuimaukseen liittyvän, viisi eri liikesarjaa sisältävän jumpan. Kun rasti puuttui tietokoneelta oikeasta kohtaa, fyssari ei tiennyt, että uuden oppiminen muorilla valui kuin vesi hanhen selästä. Asian selvittely vaati useita yhteydenottoja kotihoitoon, fysioterapeuttiin, omaisen käynnin fysioterapeutin luona ja lopulta vielä jonkinasteisen "kinastelun" siitä, kenen kuuluu ohjata liikesarjan teko 1x/pv kahden viikon ajan. Kaikki tämä olisi vältetty, kun kotihoidolla ja fysioterapeutilla olisi ollut vaikka 3 minuutin neuvottelu ennen koko prosessin käynnistämistä.

Muorilta poistettiin uusi lääke, joka aiheutti väsymystä. Hoitaja lupasi viedä tiedon lääkärille, joka määräsi kuitenkin juuri tämä uuden lääkkeen pysyväksi ja poisti "vanhan" lääkkeen. Omaisena olin onneksi kärryillä hyvin kyydissä ja huomasin virheen seuraavana päivänä. Hoitaja ihmetteli, että kyllä täällä koneella on juuri niin kuin sovittiin, mutta mitä lie sitten lääkäri omalta koneelta lukenut kun teki em. virheen?!

Kaikkein järkyttävin tapaus sattui ihan vähän aikaa sitten. Muori pääsi, vaikka omasta mielestään joutui, kolme viikkoa kestäneeseen kuntokartoitukseen palvelulaitokseen,  kartoitettiin hänen tämänhetkinen kuntonsa kaikilta osin. Tai näin meille kerrottiin. Omaisena pyysin, että voisiko tällä jaksolla selvittää myös nesteen kertymiseen liittyvät syyt, etenkin kun aiheesta on konsultaatiopyyntö keskussairaalaan. Ei kuulemma voinut. Se kuitenkin selvisi, että muori ei millään meinannut muistaa, minne himputtiin ne astiat piti ruokapöydästä viedä siellä uudessa paikassa. Kotona hän suvereenisti pesee likaiset astiat vielä astianpesukoneessa!

Vielä loppukeskustelussa, johon pääsimme mukaan me asianosaisetkin, pyysin vielä, että lääkärin määräämien tukisukkahousujen sijasta tutkittaisiin se, miksi nestettä on kertynyt ja ei kai vai sitä ole kertynyt vielä keuhkoihin, kun äitimuori haukkoo henkeä välillä kuin kala kuivalla maalla. Mutta hoitaja sanoi, että lääkäristä - jota en siis nähnyt koko kolmen viikon aikana - mukaan turvotus on aivan normaalia. Taikasanat "lääkärin mukaan" peittoaan käsittääkseni hoitajien omankin ammattitaidon.

Ja niinhän siinä kävi, että  viikko siitä, kun äitimuori oli selviytynyt kartoituksesta kotiin entistä väsyneempänä, hänet jouduttiin viemään tk:n päivystykseen, otettiin röntgenkuvat keuhkoista ja todettiin, että täällähän on nestettä ja lisäksi äitillänne on sydämen vajaatoiminta!! Määrättiin sekä nesteenpoisto- että sydänlääkitys.

Niinpä niin. Olimme usean kuukauden ajan pyytäneet tutkimaan yllättäen ilmestynyttä ja jatkuvasti lisääntyvää turvotusta ja outoa kunnon romahtamista. Kyllä kotihoito oli saanut äitin tk:n lääkärillekin. Mutta lääkärin mielestä turvotus ja väsymys on normaalia. Diagnoosi perustunee siihen, että tk:n potilailla kaikilla on turvotusta ja väsymystä ja kun sitä ei tutkinta eikä hoideta, niin se on muuttunut normaaliudeksi?!

Asia olisi voinut loppua siihen, mutta sukumme yllä leijuu jokin vahva epäonnen karma! Nimittäin, kun meni tervehtimään äitiä pari päivää tuon diagnoosinteon jälkeen vuodeosastolle, pyysin selvittämään, missä vaiheessa se keskussairaalan konsultaatio oikein on. Hoitaja meni koneelle ja tuli sanomaan, että tämä konsultaatio on tullut jo 5 päivää ennen kuin äitin kuntokartoitus alkoi! Että onpa outoa, kun sitä ei ole huomattu siellä kartoituksen aikana. Ja niin oli mennyt yli kuukausi aikaa siihen, että kyllä se tieto siellä jossain oli, MUTTA KUN KUKAAN EI OSAA ETSIÄ SITÄ SIITÄ HEMMETIN SOVELLUKSESTA!!!!

Näin elämä jatkuu työssä käyden, pihaa hoitaen, lapsia ja lapsenlapsia silloin tällöin tavaten, mökin kattoremppaa huolehtien, kasvimaata kitkien, naapurin kissaa jahdaten ja Viliä (Mitä, puhuitko minusta? Saanko namin?! Vilin huom.) hoitaen. Unohdinko jotain? Se tärkein taisi unohtua, eli tietenkin, äitin oikeuksista huolehtien!

Pieni on vaan niin - pientä!

Täällä Pohjois-Karjalassa puhutaan siitä, miten ainutlaatuinen luonto meillä on tarjota turisteille ja etenkin ulkomaalaisille matkailijoille. Turistit tuovatkin Kolille noin 12 miljoonaa euroa vuodessa ja varmaan enemmänkin, mikäli niitä bisness-ideoita riittäisi. Olen todella pahoillani kun arvioin, mutta välillä tuntuu, että matkailubisness on melko kotikutoista niin Kolin seudulla kuin Lieksan alueella muutenkin.

Perustan havaintoni empiiriseen tutkimukseen, joka on todellakin erittäin epäluotettava eikä kestäisi tarkempaa arviointia. Olen vain pohtinut asiaa itsekseni ja kuunnellut ihmisiä tuolla erilaisissa reissuissa rähjääntyessäni. Tässä muutama havainto:

Koli - Lieksa jäätie on aivan uskomattoman ainulaatuinen sekä maisemaltaan, että pituudeltaan! Siinä on toki pieni riskikerroin, eli avaamis- ja sulkemisaika vaihtelee vuosittain Pielisen jäätymisen mukaan ja välilläkin jäätie saatetaan joutua sulkemaan jäälle nousseen veden takia. Mutta se on kuitenkin melko todennäköisesti auki useita viikkoja, jopa kuukausia vuodesta. Monesti Suomessa  järjestetään ihan vaan viikonlopputapahtumia, niin miksi tähän ei sitten panosteta?!

7 kilsaa tätä maisemaa

 Jäätie kulkee Loma-Kolilta Vuonislahteen. Vain toisessa päässä on ns. Tervetuloa-portti, mutta miksi vain toisessa? Joku kaveri on lehtitietojen mukaan väsännyt tuntikausia  lumesta sankkojen avulla tornit, jotka sitten toivottavat matkailijan tervetulleeksi Kolin päässä. Kolin mainos-banderollikin paikalle on saatu raahattua. Se tuli selväksi, että jääntien päässä vain Kolilla on nähtävää ja edes pieni panostus matkailijoihin.

Ymmärrän, että lumitornin tekeminen on yhdelle miehelle kova urakka. Olisiko mahdollista kehittää tätä siten, että heti kun Pielisestä löytyy kunnon teräsjäätä, niin vaikka Lieksan kaupungin teknisen osaston kaverit sahaavat hemmetin isot jääsoirot, pystyttävät ne jäätien molempiin päihin ja ujuttavat vielä ledivalot lohkareiden sisään. Sitten lohkareita vahvistetaan jäädyttämällä pitkin talvea ja silloin niistä olisi iloa kaikille! Tai sitten tämä lumisankkomies saisi kaverikseen ne tahot, jotka jäätiestä hyötyvätkin - Lieksa, Juuka ja Kolin matkailu.

Vaatimaton lumitorni

Vaatimattomien tornien lisäksi isoja jääsoiroja voisi pystyttää vaikka kilometrin välein jäätielle valaistuna, jolloin tiestä tulisi upea ajokokemus etenkin pimeällä ajaessa. Nykyiset ledit kestävät vaikka millaista pakkasta ja tie on sen verran syrjässä, että tuskin mitään ilkivaltaa niille kukaan viitsisi tehdä? Korkeintaan kateelliset nurmeslaiset??

Voisiko talvella olla jääveistoskisat Pielisellä? Suomestakin, saatikka sitten muualta maailmasta, löytyy todella todella taitavia jääveistosten tekijöitä. Olisiko pieni eksoottinen Koli ja Pielinen kiinnostava kohde? Samaan aikaa voisi jäätien varressa olla vaikka potkukelkkakisa, retkiluistelurata ja muita oheistapahtumia!

Juuan kunta on saanut näkyvyyttä jäärakentamisen airuena. Tänä vuonna mukana on ollut hollantilainen Eindhovenin teknillinen yliopisto, kaksi muuta hollantilaista yliopistoa, Aalto-yliopisto sekä yliopistot Belgiasta, Englannista ja Skotlannista! Miten tarkaan hankkeen rahat on suunnattu nimenomaan Juuan kivikylään vai voisiko sieltä lohkaista siivun myös Kolin jäätien kehittämiseen?! Todennäköisesti ei voi, mutta jotain ideaa varmaan - ja pienemmässä mittakaavassa -  voisi toteuttaa tuolla jäätien kupeessakin.

Nyt tuli purppaistua oikein olan takaa! Tuli vaan sellainen tunne, että jäätiestä voisi saada talvisen eksoottisen ihmettelykohteen ihan oikeasti! Koli itsessään voi tarjota upena maiseman lisäksi vaaralliset (lyhyet) laskettelurinteet. Kunpa joku yrittäjä ottaisi riskin ja rakentaisi Pielisen rantaan vielä kunnollisen jääsauna, joka ei olisi mikään vanerihökkeli, vaan laadukasta jäärakentamista! Rukallakin sellainen on ollut jo vuosia! Ja Imatralla näyttäisi olevan todella upean näköinen myöskin!

Kolille kannattaa kehitellä muutakin kuin sitä ikihonkien töllistelyä; se ei nykyaikaisia turisteja paikalle vedä.

Pallohullun päiväkirjasta; Lumihyppelyllä

Hei taas kaikille (paitsi ei Nickille, sillä ärsyttävälle piskille, joka käytti muutaman viikon kylläkin jotain tosi kivantuoksuista hajuvettä, joka sai minut muistelemaan  jotain, mutta en muista mitä, mutta ex-mamma alkoi heti karjumaan minulle, kun menin kuulemma liian lähelle sen Nickin luo; niin ota tuosta sitten selvää! Ensin kun murisen Nickille, kun se on niin ärsyttävä, niin ex-mamma kiljuu, että OLE HILJAA ja sitten kun yritän tehdä vähän lähempää tuttavuutta Nickiin, kun se tuoksuu niin hyvälle ja sillä on jotkut oudot housut jalassa, niin ex-mamma kiljuu, että NYT POIS SIELTÄ JA HETI!)!

Mutta minun oma Mamma siis keksi, että minä kaipaan jotain vaihtelua, kun joka päivä vaan joudun tuijottamaan niitä ärsyttäviä tinttejä ja vielä ärsyttävämpää naapurin kissaa olkkarin ikkunasta. Ja niin se sanoi, että se on ottanut ihan lomaa, että pääsee minun kanssa mökille. Kävin heti hakemassa pesäpallon, mutta Mamma heitti sen niin pitkälle, etten enää löytänyt sitä ja kun lopulta löysin, niin Mamma sanoi, että sitä ei sitten oteta mukaan. Niin vähänkö ärsytti, mutta sitten sain namin niin ei enää ärsyttänyt yhtään.

Mamma alkoi oitis pakkaamaan! Sitten sullouduttiin autoon ja minun piti odottaa autossa, kun Mamma kävi kahvilla! Minusta on ihan tyhmää, kun minä en pääse ikinä sinne kahville. Mamma väittää, että koiria ei saa viedä sisälle kahvilaan, mutta en usko. Onneksi Mammalle tulee syyllinen olo, kun se jättää minut yksin autoon, niin se yrittää korvata sen tuomalla herkkuja, joita se on ite syönyt siellä kahvilassa.

Minä ja Mamma

Sitten päästiin perille ja minä aloin nukkumaan, kun mamma laitteli paikat kuntoon ja sitten se herätti ja sanoi, että nyt menoksi! Sain olla irti, vaikka en kyllä muutenkaan ymmärrä, miksi minun pitää olla hihnassa. Minä en IKINÄ nimittäin karkaa, mutta käyn vaan vähän tarkkailemassa tilannetta ja joskus vaan haukahdan, sillä olen tanskalaisruotsalainen pihakoira ja me pihakoirat emme kovinkaan usein hauku. Paitsi silloin, kun meillä on asiaa. Ja Mamman mukaan mulla on liian paljon asiaa, mutta se ei nyt pidä paikkaansa, koska mamma liioittelee aina muutenkin (paitsi namien määrässä).

Sitten Mamma kuitenkin laittoi minut kiinni kun se pelkäsi, että käyn kuulemma räyhäämässä muille. Räyhäämässä? Minä? Kyllä minä loukkaannuin, mutta sitten Mamma antoi namin niin tuli heti iloinen mieli. Mitä? Ai ei enää nameja?! Miksi? MINÄ HALUAN NAMIN!

Sitten tultiin mökille ja minua alkoi nukuttamaan! Nukuin koko illan ja välillä kävin vaan saunassa. Mamma sanoi, että olen niin reipas poika! Niin kuin olenkin!

Vähänkö väsyin!