Laventelintuoksuisia jätteitä...

Minulla oli viikolla pitkästä aikaa opetustunnit ympäristöasioihin liittyen. Kyllä tykkäsin, sillä aihe on aivan loputon suo. Joka kerta on tarkistettava miltei kaikki materiaalit dia dialta; tiedot muuttuvat niin nopeasti. Pyrin elämään mahdollisimman ympäristömyönteisesti, vaikka en siihen aina pääsekään. Mielestäni sen, joka opettaa tätä aihetta, olisi oltava jollain tavalla myös sisäisesti valveutunut. Tämä näkyy arjen pienissä valinnoissa; tietokoneen standby-asento sammutetaan työpäivän lopussa, valot sammutetaan kahville lähtiessä tai huoneesta poistuessa, ei tulosteta sähköpostiviestejä vaan kirjoitetaan asian pointti vaikka  puhelimen muistiin, otetaan aina kaksipuoleiset monisteet, jos yleensä otetaankaan monisteita jne.

Joudun ostamaan joskus sellaisia tuotteita  näytemateriaaliksi, joita en ikimaailmassa ostaisi muuten. Niinpä ostin muutama kuukausi sitten hajustetun jätepussirullan, minkä Suomen Luonto oli julistanut vuoden 2013 turhakkeeksi. Mutta hyvin tuntui Pirkka-tuotteella pyyhkivän; hajuvalikoima oli vaan kasvanut ja nyt sitä sai jopa laventelintuoksuisena.

Tuoksu on kuitenkin alimitoitettu sana tuon tuotteen kohdalla. Kyseessä on HAJU! Niin voimakas löyhkä pussista lähtee. Aivan maalaisjärjellä varustettu ihminen tajuaa, että "tuoksua" ei todellakaan ole saatu aikaan pikkuisista laventelinkukkien emistä puristamalla, vaan teollisesti. Haju oli niin voimakas, että kun avasin ensimmäisen pussin ja laitoin sen astiaan, meinasin pökrähtää itsekin. Ystäväni, joka on herkistynyt hajuille ja sattui olemaan kahvilla, meinasi saada allergiakohtauksen. Jouduin kiikuttamaan pussin pikapikaa tuulikaappiin (tyhjänä siis). Tunnin päästä tuulikaapissa oli sellainen laventelin tekohaju, että jouduin heivaamaan pussin pihalle.

Laventelia on käytetty paljon erityisesti kosmeettisena vetenä sekä rahoittavana ja hoivaavana öljynä. Tällöin kyseessä on kuitenkin aito luonnontuote, joka valmistettaan höyrytislaamalla tai uuttamalla. Teollisesti valmistettu tisle, johon on ruiskaistu hajua ihan roppakädellä, onkin toista maata.

Onko tuttuja esimerkiksi saunatuoksut? Niihinkin tuoksu valmistetaan teollisesti ja uusiin pakkauksiin on tulossa VIISI erilaista varoitusmerkkiä; annatkos anopille joululahjan, joka on  SYTYVÄÄ, ÄRSYTTÄVÄ, SYÖVYTTÄVÄÄ, VAKAVAN TERVEYSVAARAN AIHEUTTAVAA JA YMPÄRISTÖLLE VAARALLISTA?! Hmmmm, toisaalta - hyvä idea...

Mutta kukapas niitä merkkejä nyt sieltä paketin takapuolelta lukee?! Kannattaa kuitenkin miettiä, että pienilläkin asioilla on merkitystä. Olisiko sittenkin terveellisempää käydä vaan taittelemassa se saunavasta suoraan metsiköstä ja nauttia sen tuoksuista silloin, kun koivuissa on lehdet - kyseessähän on kausituote! Ja samalla taktiikalla nuuskia jätesäkistäkin vain sinne ominaisesti tulevia tuoksuja, jotka myös ilmoittavat, milloin on syytä kiikuttaa kyseinen pussi poltettavaan jätteeseen. JA mitä sinne jätesäkkiin enää oikeastaan tuleekaan, kun kaikki lajitellaan niin tarkasti?!

Hohhoijaa!

Painajainen tyynyistä

Omistan ompelukoneen ja olen huomannut, että kaikilla ei sellaista masiinaa ole. Tästä syystä ajaudun tilanteisiin, joista ei ole yleensä poispääsyä. Se on vähän sama juttu kuin silloin, kun omistaa moottorisahan ja on ainut, joka osaa sitä lähipiirissä käyttää. Muistutan, että minulla ei siis ole moottorisahaa. Mutta ompelukone on.

Ystävälläni on moottorisaha. Hän on myös opetellut sen käytön sillä tasolla, että noin 20 cm halkaisijaltaan olevat puut, joiden kallistus on suoraan POISpäin mökistä, ovat kohderyhmä sahankäytölle. Niinpä olenkin joutunut jonkinasteiseen kiitollisuuskierteeseen, eli jos saan yhden puun verran halkoja, minun on tehtävä sen eteen muita töitä. Kuten ompelua.

Noin kolme vuotta sitten eteeni tupsahti neljä (4, four, vier (hollanniksi), quattor (latinaksi - muistaakseni) isohkoa tyynyä ja muutama metri kangasta. Tavoite oli selvä; meikäläisen ompulukoneelle olisi käyttöä. Mutta mikä siinä mätti, niin en vaan saanut aikaiseksi. Milloin oli kiire katsomaan Äitimuoria Lieksaan, milloin olin juuri ottanut silmälasit pois päästä ja milloin metrimitta oli oudosti kadonnut...

Mutta tänään päätin, että NYT se tapahtuu! Nyt ompelen ne tyynynpäälliset ja samalla vapautuu kaapista kaksi hyllyllistä tilaa muille tärkeille tavaroille, kuten joululahjoille, joita en aio ostaa tänäkään vuonna.

Puolivälissä

Tuumasta toimeen! Aikaa kului alle tunti! Hohhoijaa vaan, sanon minä. Kyllä tämä elämä on vaan joskus niin fiilispohjalla.

No sitten ajattelin hauskuuttaa itseäni ja tsekkailin tuota tyynyjen tuoteselostetta, ennen kuin ne häviäisivät ikuisiksi ajoiksi hienojen tyynynpäällisten sisään. Ystävänihän oli ostanut HÖYHENtyynyt Ikeasta.

Tuoteselosteessa luki, että kangas on 100% puuvillaa ja täyte 100% sorsalinnun höyheniä. Valmistusmaa oli Kiina. Kuluttaja-lehdessä (7/2017)  on tutkittu höyhenten eettistä keräystapaa, meillä kun täällä länsimaisessa elintasoyhteiskunnassa on varaa sellaiseenkin; eläinten kärsimysten tutkimiseen. Kuluttajalehden karu viesti oli, että 80% takkien ja tyynyjen untuvista tullee Kiinasta, jossa niitä saa nyppiä eläviltä linnuilta.

Lehden kyselyssä Ikea vastasi seuraavasti: "Käymme teurastamoilla ja tiloilla säännöllisesti. Höyhenet ja untuvat kynitään kuolleilta ankoilta. Ne ovat jäljitettävissä teurastamoille ja vuoden 2017 loppuun mennessä myös tiloille. Valvomme molempia oman IWAY-standardimme mukaisesti."

Four Paws-eläinsuojelujärjestön asiantuntija arvioi Ikean lausuntoa seuraavasti: "Untuva on peräisin ankalta, joten sitä ei todennäköisesti nypitä eläviltä linnuilta. Järjestömme tietojen mukaan untuvat ovat ankkalajilta, jota ei voi pakkosyöttää ja Ikea valvoo eläinten hyvinvointia RDS-standardin mukaisesti, vaikkei sillä sertifikaattia olekaan."

Eli vaikutti siltä, että kun ankkaa käytetään niin paljon ruuaksi, se pääsee höyhenistään eroon vasta kuoltuaan, mikä olisi toki hyvä asia. Kannattaa muuten lukaista tuo lehti. Untuvavaatteissa käytetään korkealaatuisempia untuvia ja kyselyssä nikottelivat sellaiset yritykset kuin Luhta, Familon, Canada Goose ja Joutsen. Erityisesti se, että lintuja pakkosyötetään ja eräissä Euroopan maissakin höyhenet voi nyppiä elävältä linnulta, olivat keskiössä vertailussa.

Vaikutti siltä, että ystävä voi painaa tyytyväisenä päänsä höyhentyynyille, minkä höyhenet on tuotettu kuolleilta, pakkosyöttämättömiltä ankoita nyhtämällä. Sen pituinen se!

Valmista poikaa!

Hyödyllinen lahja

Edellisessä kirjoituksessa en voinut paljastaa, että olin tekemässä hyödyllistä lahjaa tyttärelle, tuolle neljännesvuosisadan ikäiselle neitokaiselle. Mutta nyt voin. Siitä tuli hieno! Lahjasta siis!

Olenko joskus maininnut, että olen melko kätevä käsistäni, kun sille päälle satun?No, jos en ole, niin teot ovat varmaan jo kerinneet puhua puolestani, armas ja uskollinen lukijani. Nimittäin, sain taas sellaisen idean, minkä perimmäistä tarkoitusta kyseenalaistin muutaman kerran tämä lahjaprojektin kuluessa. Ei niin, ettenkö olisi halunnut ilahduttaa, vaan sen takia, että tämän kertainen idea ja erityisesti sen toteutus osoittautui hermoja raastavan hitaaksi suoritukseksi. Ja koska kuulen tällä hetkellä korvissani kirskuntaa siitä, että eipä olisi ensimmäinen kerta, kun meikäläisen kätösten tuotoksissa kuluu aikaa, niin korostan erityisesti sitä, että tällä kerralla kyse ei ollut suinkaan minusta, vaan prosessin teknisen etenemisen vaativista syistä.

Kävin katsastamassa, joko erään kierrätyskeskuksen ilme olisi muuttunut jäteaseman sivupisteestä houkuttelevampaan suuntaan, mutta ei ollut. Tästä masentuneena tarkastelin romuja tarkemmin ja huomasin vanhat taulunkehykset, ilman taulua. Samalla sekunnilla aivoihini ilmestyi kuin salama kirkkaalta taivaalta näky, jossa oli noihin samaisiin taulukehyksiin tehty liitutaulu, itse omilla kätösillä tekemänä, tietty. Tingin kehysten hinnasta (joutuisinhan maalaamaan niihin itse taulun, yritin vitsailla - turhaan), mutta mielestäni maksoin edelleen liikaa, eli 4 euroa.

Tuumasta toimeen! Tällä kertaa en selvinnyt aivan ilman muiden apua, vaan pöräytin firmaan ja Ykkösen sekä Harrin avustuksella sain taululle tosi sopivan pohjalevyn. Sen jälkeen sitten liitutaulumaalia ostamaan. Ystäväni, joka auttelee minua silloin, kun apua tarvitsen, oli sisustussuunnitteluharrastuksensa innoittamana huomannut, että liitutaulumaali voi olla myös värillistä. Koska kyseessä oli lahja tyttärelle, ainut värivaihtoehto oli vaaleanpunainen!

Rautakaupassa keksin lisäidean, eli ajattelin maalta osan taulusta magneettimaalilla, minkä olemassaolosta en myöskään ollut kuullut tuon taivaallista aiemmin. Ja nyt voinen paljastaa, että tuo maalikerrosten määrä sekä niiden vaatima kuivumisaika aiheutti sen, että varsinainen valmistumisaika suhteessa aktiiviseen työn tekemiseen ei ollut missään balanssissa.

Ekaksi siis vetäisin maalarinteipin kovalevylle ja maalasin toiselle puolelle liitumaalia, toiselle magneettimaalia. Magneettimaalin maalauksesta varoiteltiin; se olisi kökköistä ja hankalaa puuhaa. Maalin levittäminen olikin vähän haastavaa, eikä magneetin tarttumapinnasta tullut niin hyvä kuin olisin toivonut. Etenkin kun noudatin oikein tarkasti vielä käyttöohjetta.

No sitten parilla ovelasti asetetulla kysymyksellä sain selville, että tyttö tykkäisi enemmän yhdistelmästä hopeinen-vaaleanpunainen kuin kullattu-vaaleanpunainen ja niin piti raahautua ostamaan hopeaspraytä, sillä sitä ei ollut jäänyt tähteeksi Ykkösen ja Miniä häihin kyhäilemistäni opastustauluista. Kun kehyksetkin oli maalattu kahteen kertaan, oli vuorossa aivoriihi, sillä mietin, millä saisin kovalevyn pysymään kehyksissä.


Onneksi Ykkönen keksi, että firmassa on ohutta puurimaa, jonka avulla Harri (jonka rooli tässä episodissa kesti useasta maininnasta huolimatta n. 4minuuuttia), naulasi levyn kiinni  kehyksiin niittipyssyllä - tai jollain vastaavalla... 

Ja näin olisi saanut tehtyä melkein ihan itse eli noin 98%:sti hienon ja aivan uniikin magneetti-liitutaulun. Se jäi itselle vähän epäselväksi, miten kovalle käyttöasteelle lahja pääsee. Tyttö nimittäin ripusti sen makarin seinälle, mutta kyllä sielläkin tarvitsee erinäisiä muistutuksia, kuten "Ala nukkumaan" tai vastaavia... Että semmoinen se oli tuo lahjantekoprosessi.

Lisäksi voinen mainita, että olen jopa miettinyt kyseisen taulutyypin tuotantoon saattamista; on nimittäin tullut jo kyselyjä. Tai ainakin yksi. Mutta kuitenkin!

Hieno!!!

Kryptinen teksti

Otsikko viittaa siihen, että tämän jutun luettuaan ei ole tullut ns. hullua hurskaammaksi. Tällä en tietenkään tarkoita sinua, oi arvoisa lukijani, vaan yleistä sananpartta. Mistähän sekin lienee peräisin, tuo sanonta meinaan. Googlailin vähän ja tulin siihen lopputulokseen, että ei kannata tarkentaa.

Minulla on meneillään tässä yksi hyvä juttu, jota en siis voi paljastaa. Mutta siitä tulee HYVÄ! Ehkä. Olen joskus aiemmin vaatimattomasti maininnut, että olen aika näppärä keksimään kaikenlaista. Sepä ei ole ollenkaan huono ominaisuus, vaan päin vastoin. Olen keksinyt jopa töihin kaikenlaisia ideoita, joista suurin osa on mennyt yleiseen jakeluun ja hyötykäyttöön (myös muille). Nykyisin olen pitänyt ns. kynttilää vakan alla siinä suhteessa, että ideoin asian ja ehdotan toteuttamista, mutta vaikenen  siinä vaiheessa, kun asia on toteutunut, että miehän sen idean keksin. Syitä tähän on monia, mutta en mainitse niistä nyt yhtään. Viimeisimmät ideat töissä liittyvät mm. kopiohuoneen rymsteeramiseen ja tilan käyttötarkoituksen parantamiseen. Ideoita siis riittää, se on hyvä!

Mutta palaan taas tähän hyvään juttuun, jota en voi paljastaa enempää. Minun on kuitenkin pakko edes kirjoittaa vähän, koska tää on niin kiva juttu, että ihan kihisen innostuksesta. Kirjoittaminen auttaa purkamaan paljastuspainetta...

Olin kirpparilla kiertelemässä, sillä tarvitsin mökille melittasuodatin. Näin siinä sitten yhden tavaran ja keksin, että siitä voisinkin tehdä yhden jutun eräällä henkilölle. Siitä tulisi vähän samanlainen kuin Nalle Puhin hyödyllisestä purnukasta. Paitsi kyseessä ei olisi purnukka. Siitä sitten tuumasta toimeen ja maalikauppaan. Vähän googlailuja sieltä ja täältä ja homma alkoi etenemään. Mutta hidasta on, todella hidasta. Onneksi olen lomilla, niin joutaa tässä tekemään....

Rehellisyys kannattaa!

Taasen kerran tuli todistettua, että kannattaa olla rehellinen asiakas. Nimittäin, kävin ostamassa muutamia tuiki tarpeellisia taloustavaroita ja kassalla tapahtui hässäkkä, jolla oli kauaskantoisia seuraamuksia. Harjoittelija-myyjä yritti laskuttaa tavarani ja samalla antaa alennuksen sekä parkkimaksusta että kertyneistä "bonuksista", vaikka kyseessä ei todellakaan ollut se perinteinen bonus-kauppa (jota en sulata ihan vaan ideologisista syistä). Harjoittelijan perehdytys oli vissiin hoidettu perinteisellä avaimet käteen-periaatteella, sillä hän ei osannut toimia kassalla oikein. Niinpä hän pyysi apuun yhtä jos toistakin kokeneempaa myyjää. Tämä oli oikea ratkaisu ja sanoinkin hänelle, että tärkeintä on vain saada oikea summa maksettavaksi.

Ensimmäinen myyjä pyöritteli silmiään "on kuule kerran jo neuvottu" -tyyliin ja sanoi tulevansa auttamaan kohta. Kohta hän tulikin ja neuvoi jotain, mikä ei kuitenkaan auttanut. Niinpä harjoittelija-myyjä pahoitteli minulle tilannetta, punastui kovasti ja huuteli apuun toista myyjää, joka saapuikin armollisesti paikalle toteamaan, että "kylläpäs on todella hankala juttu". Kotvan kassakonetta taottuaan myyjä sanoi, että no niin, siinä on kuitti ja asia on selvä. Ihmettelin kahteen kertaan, että joko minä muka maksoin ostokset (en olevinaan ollut laittanut pin-koodia koneeseen). Olin, koska minulla oli jo kuittikin. Selvä ja kiitosta vaan!

Vaikka meikäläisen muisti ei todellakaan muistuta minkään elefantti-eläimen vastaavaa, ei se sentäs ole aivan olematon. Koko kotimatkan mietin, että missä vaiheessa painelin pin-koodin ja tulin siihen tulokseen, että maksua ei oltu peritty. Kun tutkin tarkasti kuittia, huomasin, että siellä ei todellakaan ollut tietoja maksutapahtumasta. Soitin heti tavaratalon myyntipäällikölle ja hän alkoi selvittämään tilannetta. Ajattelin, että jos olen seonnut ja olenkin maksanut, niin parempi seonneena rehellisenä kuin seonneena epärehellisenä.

Kohta soi puhelin ja myymäläpäällikkö kiitteli minua vuolain sanoin rehellisyydestä ja siitä, että itse otin yhteyttä ja halusin varmistaa tilanteen (maksua ei siis oltu otettu). Myymäläpäällikön mukaan erittäin harva ottaa itse yhteyttä kauppaan vastaavantyyppisissä tilanteissa, ja silloin tappio jää kauppiaalle. Hän halusi kiittää minua tarjoamalla kunnon kahvit viereisessä kahviossa. Tuntui kyllä todella mukavalta! Vaikka toimin juuri siten kuin minusta oli luonnollista toimia, niin olihan se kiva saada tuollaista positiivista palautetta! Tuli entistäkin parempi mieli. Että semmosta se on olla rehellinen asiakas! Suosittelen.

Rehellisyyskahvit

Mokkapaloja!

Olen tässä kerinnyt elpymään työn raskaan raadannasta lomilla ollessa; sentäs jo puoli päivää oli ekasta lomapäivästä mennyt kun aloin miettimään, että pitäisiköhän leipoa jotain. Ystäväni, joka oli auttamassa minua puutarhan (ah miten ylevä ilmaisu sille rikkaruohoja tunkevalle takapihalle) talviteloille laitossa, oli samaa mieltä. Nimenomaan niin, että minun - ei siis hänen - olisi syytä vähän leipaista jotain talkoolaiselle tarjottavaksi.

Niinpä kuin salama kirkkaalta taivaalta mieleeni iski kuva mokkapaloista, noista herkullisista leipomuksista, jotka kuuluivat bravurinumeroihini lasten ollessa pieniä (mikä onkin melko selvää, sillä lapsilla on selkeä ja yksinkertainen maku - se korreloi suoraan suhteessa omiin taitoihini). Yritin turhaan etsiä mokkapalojen ohjetta risaisesta ohjekirjastani; oli pakko turvautua nettiohjeisiin.

Ystäväni, joka avuliaasti etsi ohjeen netistä, on kuitenkin varttunut eri vuosikymmenellä kuin minä. Ja valitettavasti se näkyi nimenomaan kyseisen reseptin etsinnässä. Hän nimittäin etsi ohjeen, jossa taikinapohjaan tulee myös kaakaota. Muistelin, että että ei siihen tule, mutta hän on varttunut sellaisessa yltäkylläisyydessä, että siihen aikaan sekä pohjaan että täytteeseen on kuulemma voinut laittaa kaakaota. Kiistelimme asiasta hetkisen, jonka jälkeen jouduin alakynteen muutamien muiden huonomuistisuudesta johtuneiden väärinkäsitysten vuoksi ja kuulemma en muistanut tätäkään oikein.

Tästä se lähtee

Niinpä minun oli luovutettava ja aloitettava taikinan valmistus varmana siitä, että oikeus voittaa vielä. Vatkasin ja vatkasin ja mietin samalla,  miten paljon itse asiassa leivoinkaan aiemmin. Ei ollut tapana ostaa muuta kuin keksejä kaupasta (siis jauhelihan lisäksi...). Vaikka lapsia oli peräti neljä ja kävin töissä, niin silti jaksoi ihan eri tavlla. Varmaan ihminen on sitten energisimmillään tuossa 23 - 50  vuoden välillä; ainakin minulla oli noiden vuosien aikana tosi paljon puuhaa. Paistoin pullaa, tein tiikerikakkuja, teimme usein jopa toscakakkua ja olenpa tehnyt jopa ylös-alas kakkua. No sitä en nyt ala muistelemaan, koska muistan siitä vain sen, että epäonnistumisprosentti kyseisen keikauskakun kohdalla oli melko korkea, noin satakymmenen tai jotain...

Väärä pohja, grrr...

No sinne humpsahti mokkapalataikina uuniin paistumaan hetkessä ja kun odottelin sen kypsymistä, päätin käyttää ajan hyödyllisesti ja todistaa, että entisajan mokkapalojen pohjassa ei ollut kaakaota. Hyvä tuo netti; eipä aikaakaan kun löytyi Lilyn blogi, jossa hän kertoi, että jotkut vääräuskoiset tunkevat mokkapalojen pohjaan kaakaota, mutta kaakao ei sinne kuulu!!! JES! Hyvä Lily! Lily todistaa, että hänen reseptinsä on aito mokkapalojen resepti ja kun sitä katselin, niin olipa helppo olla samaa mieltä.

Juuri näin!

Laitan reseptin tuohon viereen vielä, niin siitäpä se alkaa leviämään kulovalkean lailla kaikkien uskollisten lukijoitteni tietoisuuteen. Siitä vaan tekemään 80-luvun aitoja mokkapaloja! Semmoinen virhe tuli tuossa nostalgiaan pyrkivässä leipomissessiossa vielä, että edes kaakao ei ollut aitoa. van Houtenin sijasta piti laittaa O`Boyta ja senhän tietää, että liian lällyä ja makeaa tuli.

Kun tarkemmin aloin muistelemaan, niin minulta oli aika usein jokin leivontaan tarvittava raaka-aine loppunut ja lapset kävivät lainailemassa naapureilta milloin munia, milloin sokeria  ja milloin mitäkin. Yksi naapurimme oli oikea leipurimestari ja häneltä sainkin yleensä lainaan kaikenlaista jäämättä pulaan.

Kokonaisuutta ajatellen oli todella kiva, että innostuin leipomaan. Se tarkoittaa, että olin hyvällä mielellä ja virkeä, sillä yleensä en iltaisin töitten jälkeen jaksa enää paljonkaan leipoa. Se oli harmi, että tuo resepti oli erilainen ja kokonaisuus oli sen takia liian makea. Mutta se oli taas hyvä, että pitää leipoa vielä uudestaa ja kokeilla sitä vanhaa reseptiä. Sitten voi verrata, että kultaako vuodet muistoja vai oliko se oikeasti vaan parempaa ennen. Laitoin mokkapalat pakkaseen odottelemaan parempia aikoja.

Kahvilla

Pallohullun päiväkirjasta: Saunomassa

Mamma sanoi, että nyt lähdetään Pupulaan, ja minä olin ihan että JESS! mutta sitten se jatkoi, että Nicki, se ärsyttävä piski, jonka minun ex-mamma otti minun tilalle, vaikka minun tilalle ei voi ottaa ketään, lähtee mukaan. Niin kysyn vaan, että miksi!!! Niin Mamma selitti, että ex-mamma on jossain bileissä tai jotain ja Nicki vaan nyt lähtee ja sillä siisti. Niin en ymmärrä, että mitä sillä siisti? Sillä Nickilläkö? Että aikooko Mamma siivota sillä piskillä ne lattiat siellä Pupulassa. Mutta sepäs alkoikin kuullostaa tosi kivalle, ajattelin jo, mutta Mamma sanoi, että nyt autoon siitä!

EVVK

Niin se Nicki on varmaan lihonut! Kun autossa ei meinannut ees sopia istumaan kunnolla ja muutenkaan minä en ymmärrä, että miksi minun pitää istua lattialla, vaikka olen jo niin vanha?! Kun Mamma aina sanoo, että vanhoille pitää antaa tuoli! Niin eipäs se näköjään koske kaikkia vanhoja! Kuten minua!

Mutta päästiin lopulta sinne Pupulaan, niin se Nicki luuli, että siellä on koko ajan jotain pupuja, joita se sitten jahtaa. HAHHAH sanoin minä, mutta se alkoi vaan nuuskimaan ja väitti, että joka paikassa oli pupunpapanoita. Ne on kyllä hyviä, niin ajattelin, että voihan tuota penskaa vähän seurailla, jospa se sittenkin löytäisi meille pupun. Ja se Nicki pomppi kuin kenguru joka paikassa ja sinkoili sinne ja tänne ja minun piti välillä istua ihan vaan, kun alkoi jo koko pupunetsintä pyörryttämään.

Nuuh nuuh

Tässä on ollut pupu!

 Mutta ei me sitten löydetty mitään ja minä sanoin, että no niin! Kyllähän minä sen tiesin, mutta oisihan se ollut kiva ajaa se pupu sitten hittoon. Niin nyt vaan ajoin muutaman tintin ja haukan. Kun Mamma alkoi parkumaan, että nyt koirat sisälle kun haukka kaartelee pihan ympärillä. Se pelkäsi, että haukka nappaa meistä toisen kun luulee pupuksi kun me ollaan kuulemma ihan pupun näköisiä. Ilmasta käsin, se tarkensi. Onneksi, koska se oli tosi loukkaus! Ja siinähän olisi ollut se Nicki rimppakinttu sille haukalle, sillä minä olen sen verran tanakkatekoinen, että haukka olisi tipahtanut saman tien maahan, kun se olisi yrittänyt minut napata. Että siihen malliin niitä nameja tänne, sehän on ihan turvallisuuskysymys, että on painoa sen verran ettei tartte pelätä, että haukka vie.

Lisää löylyä!

No sitten lähdettiin saunaan ja vähän ärsyttää, kun sen Nickin pitää tunkea joka paikkaan mukaan, niin sinne sen piti päästä minun viereen lauteellekin. Sanoin Mammalle, että ala nyt heittää sitä löylyä, niin katotaan, kuka täällä tarkenee, mutta minua alkoikin yskittämään. Mutta se oli kiva, kun se Nicki vaan sanoi, että Ukki olisi voittanut. Koska olisin!

NAMIT!!!!

Ja Pupulassa saa aina herkkuja, niin se on kiva paikka. Mutta nyt piti jakaa ne herkut Nickin kanssa vaikka Mamma sanoi, että ei tarttenut kun molemmille oli omat. Minä osaan kyllä olla kiltisti enkä ikinä kerjää. Ja sen näkee kyllä hyvin tuosta kuvastakin, minkä Mamma otti. Että en kerjää ja jos joku väittää toisin, niin siitä vaan voi katsoa, kumpi on sivistyneempi. Kuten minä! Ja sitten lähdettiin kotiin ja minä ajattelin, että oli se sittenkin aika kiva, kun oli se Nicki mukana, kun se kertoi kaikkia juttuja ex-mammasta ja muutenkin kun se taitaa tykätä minusta. Mikä ei ole tietenkään mikään ihme, kun minähän olen muutenkin niin hyvätapainen ja lupsakka luonteeltani. Että sen pituinen se!

Tuplavartiointi