Lomaremppa finaalissa

Oli todella poikkeuksellista, että en tehnyt itse ja säästänyt, vaan palkkasin ammattilaisen rempalle tekemään paklaukset, maalaukset, laminaatinasennuksen ja listoituksen. Toki keraamisen laatan ja kalusteiden asennus on aina ollut ammattilaisten hommaa, niitä ei oo ite tullut tehtyä ikinä. Mutta kyllähän sen huomasi, että ammattilainen on selkeästi erilainen kuin harrastelijaremppaaja. Erityisesti asia tuli esille nopeudessa, ratkaisukeskeisyydessä ja työn laadussa. Ne taitavat olla muutenkin melko keskeisessä roolissa näissä remppapuuhissa.

Nyt remppa alkaa olla kohta finaalissa, jahka sähkömies palaa lomilta tekemään viimeiset asennukset ja putkimies saa tehtyä tiskialtaan asennukset. Loppusiivouskin on jo tehty; senkin ostin ammattilaisilta, johon joukkoon itsekin toki lukeudun mitä suurimmassa määrin kuuluvaksi. Onneksi käytin palvelua, sain itse seurustella harvoin näkemieni serkkupoikien kanssa senkin ajan!

Ykkönen teki ison työn ja osittain vielä lomallaan, sillä hän vastasi rempan käytännön toteutuksesta. Samalla hän kuulemma sai makseltua ns.kalavelkojaan eli jeesattua mamma-parkaa kun sattui avuntarve olemaan kerrankin  näin päin. No sehän tuntui kivalta, se. Myös Kolmonen hoiti kynämiehen hommat mallikkaasti, eli vuokrailmoitukset nettiin ja nythän mulla jo uusi vuokralainen odottaa innoissaan, milloin pääsee kalustamaan kotia!

Helpotti! Stressasin ihan turhaan. Olen huomannut, että stressaannun nykyisin matalalla kynnyksellä. Johtuukohan se iästä? Vanhempana alkaa pelkäämään, että onnistuuko homma vai lähteekö lapasesta väärään suuntaan. Aluksi pelkäsin, että asunto ei mene vuokralle. Sitten pelkäsin, että kiinnostuneita on jo ihan liikaakin ja joudun tuottamaan monelle pettymyksen. Nyt pelkään, että kopiokone on taas rikki enkä saa tulostettua sopparia allekirjoitettavaksi.

Raparperinlehti ja sementtisäkki, osa 2

Tein jokin aika sitten pieniä valuhommia, eli valoin neljälle erikokoiselle raparperinlehdelle oikein kunnon laastisatsit. Kun valu oli kuivunut päivän, irrotin raparperinlehden kaikista muista paitsi isoimmasta valusta ja jätin valut sitten vielä kuivumaan. Isoin, eli juoma-altaaksi tehty valu jäi siis kuivumaan lehden kanssa.  Yhden pienen lehden uskalsin ottaa jo varovasti kyytiin ja vein sen siskolle tuliaisiksi kynttilänalustan virkaa suorittamaan.

Kivan näköisiä

Huomasin, että lehti irtoaa tosi helposti, kun se on kerinnyt kuivua vain päivän valusta. Edellisellä kerralla jouduin raaputtamaan lehtiä irti ihan urakalla ja nyt pelkäsin, että lehden irrottaminen juoma-altaan pohjalta olisi hankalaa, sillä se kerkiäisi kiinnittyä pohjaan miltei kahden viikon ajan.

Helposti irtoaa

Onneksi pelko oli aiheeton! Lehti oli ehtinyt mädäntyä kahden viikon aikana. Otin vain vettä ja harjasin lehdenrippeet suitsait sukkelaan irti valusta.

Lisäksi tein huomion, että mädäntynyt lehti oli tummuttanut valupintaa ja juoma-allas näytti kauniisti patinoituneelta. Ero oli selkeä kun valuja vertasi toisiinsa! Jatkossa taidankin tehdä niin, että irrotan raparperinlehdet vasta parin viikon päästä. Niistä tulee kyllä paljon nätimmän näköisiä!

Selkeä väriero

Nyt sitten pitää miettiä, mihin laittaisin tuon juoma-altaan. Sammakot eivät kuulemma tarvitse sellaista. Mutta se sammakko minkä tapasin, sanoi tarvitsevansa...

Mielestäni tosi hieno!

Liköörin valmistus kotona

Olen aiemmin tehnyt marmeladeja, mutta melko nopeasti huomasin, että valmistusprosessi vaati muutakin kuin intoa ja kilon sokeria. Tästä kokemuksesta viisastuneena lopetin orastavan urani marmeladitehtaan tuotantoprosessin johtajana. Aikaa oli kulunut, joten oli jo syytä siirtyä seuraavalle tasolle! Niinpä päätin perustaa ystäväni kanssa likööritehtaan!

Kuten yleensä huippuideat, tämäkin syntyi sattumusten summasta. Lähdimme Kuusamoon katkaisemaan työkierteen, mikä aiheutui kesälomalle kerääntyneistä erinäisistä pienimuotoisista askareista: vuokra-asunnon remppa, puiden kanto, sokkelinreunustojen kunnostus, saunapolun rakentaminen, erilaiset valuhommat jne.vain muutaman mainitakseni. Sovimme, että vuokraamme yhteisen mökin ja kumpikin tekee mitä eniten haluaa eli emme mahdollisesti tapaisi kuin illalla ennen yöpuulle vetäytymistä.

Tämä sopi mainiosti ajatuksiini, sillä ajattelin polkea kahden päivän ajan sydämeni kyllyydestä tutuissa, upeissa maisemissa! Ja kerrankin niin, että kukaan ei kiljuisi takanani "Aja hiljempaa! / Varo autoja! / Varo poroa! / Jarruta hullu!" Jne vain muutaman ystävällisen neuvon mainitakseni... Sillä ystäväni, tuo neuvoja sinkoava onnettomuusriskimahdollisuuksien maksimoija, oli päättänyt puolestaan pakata mukaan vaskoolin kullanhuuhdontaa (?!?) ja useita muovisankkoja lakkojen keruuta varten. Tiedossa oli siis todella rentouttava irtiotto - lomasta!

Ja nyt varsinaiseen aiheeseen! Koska vaskooli unohtui kotiin, ystäväni suuntasi suoraan suolle. Ja todellakin, keräsi lakkoja! Sillä aikaa, kun minä poljin pitkin ja poikin Oulangan ja Rukan maisemissa innosta ja vauhdin hurmasta (alamäet) hihkuen, tuo ahkera ystäväni möyrysi suolta toiselle lakankuvat silmissä kiiluen. Lakkoja oli ihan älyttömästi, sankot pursuivat saaliista! Mökissä ei ollut pakastinta ja jääkaapin tilavuus oli ehkä 10 litraa. Koska sinne piti sopia muutakin kuin lakkoja, saalis päätettiin keittää hilloksi, jolloin myös logistinen osuus Kuusamosta Joensuuhun onnistuisi ilman hävikkiä.

Ja sitten iski kuningasajatus, että nyt näistä riittäisi myös villiin kokeiluun, olisiko meistä Alkon kilpailijoiksi. Selvisi, että likööriä voi tehdä joko lisäämällä sokerin suoraan valmistusprosessin alkuvaiheessa tai vasta loppuvaiheessa. Sekin selvisi, että tarkkaa sokerin määrää on vaikea arvioida ensikertalaisena; se kuulemma selviää kokeilujen myötä ja määrät vaihtelivat 50 -500 gramman välillä marjakiloa kohti. Suositellut viinan prosenttimäärätkin vaihtelivat 30 - 80 välillä, mutta meillä ei ollut aikaa pontikkatehtaan perustamiseen ja päädyimme ostamaan litran 39% Tapio-viinaa ja pari kiloa sokeria. Koska vaakaa ei ollut, jaoimme huntturissa lakat kahteen astiaan, kaadoimme epämääräisen määrän sokeria päälle ja lisäsimme noin-määrän viinaa. Erimielisyyttä aiheutti se, pitääkö sokeri saada heti sulamaan (oma mielipiteeni) vai annetaanko sen sulaa ajan kuluessa (lakkojen eteen raataneen ja näin päätösvallan saaneen marjastajan mielipide).

Niinpä meille oli tuliaisena oma aineeton kokemukseni mahtavista polkureissuista ja ystäväni ilolla keräämä lakkassalis! Nyt odotamme neljä kuukautta, ennen kuin pääsemme arvioimaan lopputulosta. Eli sitä, nautimmeko liköörin itse vai annammeko joululahjaksi parhaille ystäville / sukulaisille aitoa, omin pikku kätösin keräämistä lakoista tehtyä mitä parhainta likööriä. Makuasioistahan sitä vasta voikin kiistellä ja jos ei maistu itelle, jollekin toiselle voi maistua! Sitä odotellessa...

Muurariksi?

Aikoinaan ainakin Lieksassa oli sanonta "Jos ei muuksi niin muurariksi". En tiedä mihin se perustui, mutta jotenkin siitä tulee vaikutelma, että kyseessä olisi jokin jämä-ammatti, kun muualle ei pääse. Siinäpä on ammatin arvioimisessa menty pahasti metsään! Muuraustekniikan oppiminen ja taitavaksi muurariksi kehittyminen on vaativa prosessi. Myöskään tätä ammattia ei opi koulussa, vaan taito syvenee ja laajenee työtä tekemällä ja osaamistaan reflektoimalla. Hyvistä muurareista on Suomessa huutava pula, kuten monesta muustakin ns. Perinteisten käden taitojen osaajasta.

No meikäläistä on aina kiinnostanut muuraus. Laastikauhan siirtely hyllyltä toiselle on kuitenkin tähän saakka ollut lähin kontakti työhön. Olen aina ymmärtänyt, että se vaatii paljon enemmän, kuin pelkän kiinnostuksen (on esimerkiksi ymmärrettävä betonin ja sementin ero, osattava käyttää linjalankaa, pystyttävä sekoittamaan sopusuhtainen laastiseos ja niin edelleen). En ole oikein uskaltanut ryhtyä toimeen.

Kuva talvelta

Mutta nyt sementtiä jäi käyttämättä raparperi-aiheisten laatta- ja kuppivalujen jälkeen. Tuli mieleen, että pitäisikö yrittää muurata kunnollinen nuotion pohja nykyisen, ruostuneen tynnyrinpohjan tilalle. Sementti oli melko edullista, alle 7 euroa 25 kilon säkki. Epäonnistumisen riski oli melko pieni sekä taloudellisesti että henkisesti (vaikka sillä nyt ei ole merkitystä - kyse on vain omasta maineesta eikä ihmishengistä). Lisäksi olimme laittaneet talteen uunin purkamisesta jääneet tiilet, eli oli intoa, materiaalia ja kaunis lomapäivä. Tuumasta toimeen siis!

Niinpä heivattiin tynnyri mäkeen ja alettiin tiilien sovittelu. Heti alkuun työvälineissä oli havaittavissa kriittisiä puutteita, ei ollut muurarinvasaraa eikä laastikauhaa. Tehtiin silti sementtisatsi, käsin tietenkin kun kyseessä oli suht pienimuotoinen tapahtuma. Tiilien raot jäivät melko pieniksi, sillä tiilen halkaisutekniikka kaipasi selkeästi kehittämistä. Lisäksi alussa sementti oli liian kovaa ja sitä laitettiin liian vähän.

Kaukaa katsottuna

Kuitenkin, ensikertalaisilta mielestäni suht mallikas suoritus! Kannattaa huomioida, että työvälineinä olivat vasara, metallikiila ja tasoitinlasta, joten aivan priimaa ei saatu tehtyä (tiilen halkaisu, sementin tököttäminen tiilien väliin).

Raparperinlehti ja sementtisäkki

Jokunen vuosi sitten olin miniän järjestämällä pihakurssilla, missä tehtiin sementtilaastista kivoja puutarhajuttuja. Ei kuitenkaan puutarhatonttuja, vaan raparperinlehtikuvioisia laattoja. Tästä kokemuksesta innostuneena valoin myöhemmin mökille kompassilehden ja 60-vuotissynttäreillä opetin taidon kahdelle kivalle kaverilleni!

Nyt oli taas aikaa, raparperinlehdet suuria ja sopiva innostus päällä. Niinpä suuntasimme ostamaan halvinta rypsiöljyä ja sementtisäkin. Sitten vaan sekoituspuuhiin! Valitsin suurehkon raparperinlehden, asettelin sen pienen multakummun päälle, sivelin ruotojen ja lehden päälle rypsiöljyä ja leikkasin kanaverkosta palasen.

Tämän jälkeen mätin sementtisoossia lehden päälle noin 2 cm paksuudelta, laitoin kanaverkon valun päälle ja viimeistelin valun. Sitten jäimme sammakkojen kanssa odottamaan, että valu kuivuu ja kaunis raparperinmuotoinen malja pääsee jonnekin järkevään paikkaan puutarhassa, ilahduttamaan sekä sammakoita että mahdollisesti harmaasieppoa. Lisäksi mietin, että talenttia saattaisi löytyä haastavimpiinkin töihin. Niitä odotellessa...

Puujalat vanhasta muistista

Ykkösen Ykkönen ja Kakkonen olivat mökillä kanssani ja päätin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni, josta tytöt innostuivat heti: tehdään puujalat! Tytöt eivät kylläkään aluksi edes tienneet mitkä ne on, mutta mummin innostus tarttui heihin välittömästi. Siis lähimpään pöpelikköön (naapurin puolelle vahingossa) ja sopivan suoria leppärunkoja etsimään.

Kiinnostaa!!!

Siinä ei nokka pitkään tohissut, kun olin sahannut sopivat rungot ja seuraavaksi piti sahata jaloille tukipalat. Sitten kuorimme rungot osittain ja ruuvasimme tukipalat runkoihin. Helppoa kuin mikä ja kivaa lisäksi.

Apurit hommissa

Sitten pääsimme harjoittelemaan. Ykkönen ja Kakkonen kokeilivat rohkeasti puujalkoja ja mielestäni edistyminen oli melkoista. Jahka rungot kuivuvat, niiden käyttö on keveämpää. Sitä odotellessa näytin hieman mallia ja noin 50 vuotta sitten viimeksi käyttämäni taito oli hyvä hyppysissä. Pelkäsin ainoastaan sitä, että puujalat eivät kestä painoani, olinhan suunnitellut ne erityisesti lasten käyttöön. Mutta ne siis kestivät! Tästä riemastuneena ajattelin tehdä seuraavalla kerralla toisetkin puujalat; eipä tartte sitten vuorotella.

Sähkökatkoksen seuraus

Päivö-myrsky teki mökillämme vain minimaalisesti tuhoja. Se oli yllätys, sillä läheisellä mittauspisteellä saatiin jopa 27m/ s tuulen nopeudeksi. Ja meijän mökki on niemessä, pelkokerroin oli korkealla kun ajoin mökille. Tuhot: kaatunut pieni puu tielle, kompostin kansi lentänyt metsikköön, paljun toinen kansi lentänyt patiolle, varis kuolleena paljun kannen vieressä.

Varis-parka

Sen sijaan ystäväni tiluksilla, Pupulan jylhissä maalaismaisemissa, meni sähköt poikki. Siitä tuli niin paljon harmitusta, että kaikenlaisia jälki-tunnekuohuja välttääkseni tiivistän: ystäväni soitti neljä kertaa Okun enegian päivystysnumeroon kolmena eri päivänä saaden huonoakin huonoa, sanoisinko jopa ala-arvoista kohtelua. Tarkennan, että puhelimeen vastanneet henkilöt olivat kohteliaita, vaikka antoivatkin katteettomia lupauksia. Kyllä, kaikilla oli huoli sähköistä. Juu on ymmärretty, että kotitaloudet hoidetaan ensin. MUTTA jos ilmoitetaan, että kaikki viat on saatu korjattua ja jos ei ole saatu, niin asiakkaalle ilmoitetaan asiasta, olisi myös toimittava niin.

Kyllä kestää...

Hurautimme siis mökille toivorikkaina ruokien kanssa todetaksemme, että sähköt on yhä korjaamatta, 4 päivää myrskystä. Mökki oli kylmä, onneksi siellä on hella, eli ruuanlaitto sujui supsikkaasti. Ruuat upotettiin kaivoon ja kännykät ylähyllylle. Ja sitten me jouduimme täysin turhaan kriisiin, mikä kertoo lähinnä siitä, miten muka-riippuvaisia olemme kännyköistä. Virta hupeni pikavauhtia, ei voinut lukea lehteä, ei voinut googlailla kaikkia tärkeitä tietoja netistä (kuten miten pitkään harmaasieppo hautoo) eikä voinut laitella tositosi tärkeitä tekstareit kellekään.

Aukene!!!

Niinpä päätimme lähteä retkelle Valamoon, samallahan voi kätevästi ladata kännykät. Toinen lataantui lounaalla ja toinen ajomatkalla. Emme voineet ottaa kuvia, sillä varjelimme jokaista pientä virtahippusta. Sen sijaan ostimme tuliaisiksi matkamuistomyymälästä Magei -jälkiruokaviiniä pullollisen. Illalla, mökin edelleen sähköttömässä tunnelmassa, päätimme maistella viiniä burgereitten jälkiruuaksi.

Pupulassa ei ole korkkiruuvia! Mutta kännyköissä oli nyt virtaa, joten löysimme oivan niksin korkin poistamiseen. Ei muuta kuin ruuvasimme korkkiin ohuen ja pitkän ruuvin ja kun se oli kunnolla paikallaan, käännettiin pulloa toiseen suuntaan, jolloin korkki lähti tosi hienosti pullonsuusta! Viinikin oli hyvää! Jäimme odottamaan Okun energian yhteydenottoa; kuudentena päivänä ensimmäisestä vikailmoituksestamme se vihdoin tulikin.