Pallohullun päiväkirjasta: Nälkäkuurilla

Minä olen Vili, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, jolla alkaa jo ikä painaa. Täytän elokuussa 14 vuotta ja sehän tarkoittaa, että ihmisten eli Mamman iässä minä täytän sitten 98 vuotta! Että siihen malliin!!! Minä olen kyllä nytkin jo vanha ja erityisesti viisas, jota olen tietenkin ollut toki koko ikäni. Mamma sanoo aina, että vanhoja pitää kunnioittaa ja kuunnella heidän tarpeitaan. Niin toteutuukos se minun kohdalla?! Eipä vaan toteudu, sanon minä. 

Mitä ihmettä?!

Minä nimittäin sanoin Mammalle, kun se oli ite ahmimassa saunan jälkeen kaikkia herkkuja, että minäkin tahdon herkkuja, kuten makkaraa ja juustoa ja nameja ja pipareita ja kakkua ja  ehkä voisin ottaa sitten vielä pari nakkia jälkkäriksi. Niin mitä teki Mamma?! Se sanoi, että se niin mielellään antaisi minulle kaikkia herkkuja, mutta kun ne on koiralle hengenvaarallisia, niin se ei voi! Niin onko muka?!

Kun se kuulemma niin rakastaa minua, että on jo luonut umpeen sen kuopankin, minkä se viime kesänä kaivoi mökille. En ihan kyllä ymmärtänyt mitä se sillä tarkoitti, koska minusta meidän piti laittaa siihen rosvopaistia...

No Mamma siis näytti minulle lautasta, jossa oli enää pari hullua viinirypälettä. Ja niitä se ei minulle antanut. Niin kyllä minäkin sen nyt tiedän, että viinirypäleet on pahoja, mutta entäs ne juustot ja keksit ja nakit?! Minnekäs ne oli hävinneet??? Mammasta on tullut tosi ärsyttävä; se on välillä melkein kuin se Nicki. Eilenkin Mamma haisi ihan Nickille, kun se tuli kotiin. Mutta se sanoi vaan, että höpöhöpö ja alapas jo miettiä siinä, mitä sinä jätät perinnöksi Nickille.

Vähänkö ärsyttää!