Juhlista jaloin, osa III

Ikkunanpesukeikan jälkeen siis rynnistimme ostamaan verhoja, ensimmäiseen kauppaa ja sieltä valittiin ensimmäiset, mitkä näyttivät jokseenkin asiallisilta. Mitään verhokaupoissa kierteleyä ei meikäläisen pinna kestä; en ole sillä tavalla shoppailuihminen.

Ainut takaisku verhoissa siis oli (sain tilattua samalla myös olohuoneen verhot), että niihin joutui ompelemaan sivusauman. Kyseessä oli kuitenkin kappa, joten ompelusuoritus vaatisi vain n. 60 cm pituisen rupeaman suoraa saumaa. Jos muistat, miten taitava kierrätyskassien ompelija olenkaan, saatat ihmetellä, miksi moinen negatiivinen asenne. Niin minäkin ihmettelen. Minulla on sentäsä ompelukone!

No, sain suostuteltua myyjän leikkaamaan molemmat verhoni sieltä pakan sisäpäästä, joten sain niihin jo toisen sauman ommeltuna!!! Mikä mainio kikka! Minulle jäi siis vain kahden sivusauman tuunaaminen. Toiseen silitin sellaisen silitysnauhan, mitä olen käyttänyt melko epäonnistuneesti housunlahkeiden lyhennyksessä, mutta nyt saumasta tuli ihan siedettävä. Tästä innostuneena ilmoitin tytölle, että hänen huoneensa kappaan ei tarvitse tehdä mitään sivusaumaa. Tyttö ripusti oitis kapan ikkunaan ja eipä arvaisi, että ei ole saumaa, ei nuppineulaa, ei silitysnauhaa, ei harsintaa eikä mitään muutakaan ylimääräistä kommervenkkiä verhossa. Kuka onkaan keksinyt sivusaumat ja niiden ompelun, kysyn vaan?!

Muutenkin juhlien valmistelut kulkevat todella vauhdikkaasti. Leivoimme tänään kaksi tiikerikakkuakin. Tyttö hioi ja maalasi ulkoterassin pöydän ja yhden tuolin poikakaverinsa kanssa. Siitä se lähtee. Listassa on kohta vain yliviivauksia tehtyjen asioiden kohdalla!

Kaiken kukkuraksi minulla oli aikaa käydä kaupungilla. Siellä oli kaikenlaista härdelliä menossa; villisikoja, kaloja, maailmankauppaa, aurinkoa ja paljon ihmisiä. Notkuin taas kerran Greenpeacen kojulla ja mietin, että milloin toteutuu se pitkäaikainen haaveeni, että vielä joskus osallistun johonkin väkivallattomaan mielenosoitukseen itselleni kokeman tärkeän asian puolesta. Ehkä ei ainakaan ennen ylppäreitä...

Äitien päivää!

Pohdin tuossa männä viikolla sitä, miltä äideistä tuntuu viettää virallista Äitienpäivää toukokuun toinen sunnuntai. Mistä tulee oikeutus juhlia sitä, olla päivä sankarina? Riittääkö, että on vain äiti, ilman sen kummempia kommervenkkejä?

Vai onko oltava jotenkin ansioitunut urallaan äitinä? Onko mietittävä, montako pellillistä pullaa on tullut ihan itse leivottua tai montako karjalanpiirakkaa on tullut pyöräytettyä vuosien saatossa?

Vai onko yritettävä unohtaa kaikki ne tuokiot, kun jälkikasvun kasvattamisessa on mopo lähtenyt käsistä ja rauhallisen keskustelun sijasta onkin päästänyt sisäisen leijonansa valloilleen ja suorittanutkin kasvatusoperaation naama punaisena huutaen? Vai onko tunnettava syyllisyyttä siitä, että ei ehkä olekaan jaksanut välittää lapsesta tai on joutunut tilanteeseen, jolloin ei edes olisi halunnut äidiksi mutta ei ole ollut vaihtoehtoja?

No, vietetäänhän syntymäpäivääkin vain siitä syystä, että sankari on tulla tupsahtanut maailmaan juuri tiettynä päivänä (nimenomaan ÄITINSÄ ansiosta), sen kummemmin pohtimatta, onko sen viettämiseen sen erityisempää syytä. Tästä johtuen osa ei juhlikaan aikuisikään päästyään syntympäiväänsä; selkeää merkkiä tasaisesta vanhenemisesta. Olisiko päivän nimeksi muutettava vaikka kasvunpäivä?

Voisiko pohtia, että nimenomaan lapsen syntymän päivä olisikin yhdistetty äitin ja lapsen juhlapäivä? Sankareita olisi yhden sijasta kaksi; pakettien osto tuplaantuisi, mikä kiihdyttäisi työllisyyttä, lisäisi kaupan voittoa ja suhteessa korreloisi jätemäärän kasvun kanssa?! Mitä enempi lapsia, sen enempi juhlia! Ei vain yhtä päivää toukokuun toisena sunnuntaina. Itse monien muiden äitien tapaan joskus vuosia sitten meuhkasin, että minulle äitienpäivä ei ole vain kerran vuodessa, vaan se on joka päivä. Nyt kun lapsista enää yksi on kotona, päivän merktiys on selkeästi muuttunut.

Kumpi sitten olisi tärkeämpi näistä kahdesta juhlasta? Tai merkityksellisempi vai voiko niitä mitenkään rinnastaa? Kaikki eivät tietty saa, vaika haluaisivatkin, koskaa viettää äitienpäivää itse äitinä, mutta jokaisella on äiti - missä, sitä eivät kaikki saa koskaan tietää. Jotenkin tuntuu, että ihmisen ikääntyessä syntymäpäivät ovat erityisiä paalupaikkoja, joissa tsekkaillaan saavutuksia ja onnistumista omassa elämässä. Miten tämä toimisi äitienpäivänä? Olisiko syytää laittaa jälkikasvu jonoon ja arvioida, miten kukin äiti on onnistunut kasvattamaan lapsistaan menestyneitä yksilöitä työelämään ja onnellisuuden maksimoijia elämässään yleensä? Mikä osuus äidillä siihen on?

Kaikkeen ei voi vaikuttaa, vaikka olisi miten äiti! Lapsen vielä kotona ollessa voit antaa hänelle ne elämän avaimet, joita itse pidät tärkeänä. Mutta jossain vaiheessa on pystyttävä luottamaan lapseen, annettava hänen aikuistua ja rakentaa oma elämänsä, vaikka miten tekisi mieli puuttua siihen; ohjata, neuvoa tai tehdä kuten itsestä tuntuisi parhaalta. Se on monelle äitille liian vaikeaa ja he jäävät elämään elämäänsä lastensa kautta.

Tänään on kuitenkin ihan sama, millainen äiti olet; sankari-äiti, uhrautuja-äiti, huolehtija-äiti, vaatija-äiti, kynnysmatto-äiti, organisaattori-äiti, määräilijä-äiti, huoleton-äiti, joka tapauksessa - olet ÄITI! Tai sitten et.

Subway - eat fresh

Otsikko viittaa siihen, että ainakin eines on tuoretta, mahdollisesti myös syöjäkin!

Tänään tuli todistettua sekin, että omena voi pudota todella kauas puusta. Syntymäjärjestyksessä toinen pojistani avasi nimittäin jo toisen Subway-ravintolansa. Vaikka meikäläinen on yrittäjäperheen vesa jo kolmannessa polvessa, niin minun kohdalla tuo yrittäjyys jotenkin ei vaan näy siinä mielessä, miten se perinteisesti ymmärretään. En ole oikein koskaan onnistunut edes tinkimään kauppahinnasta. Minun yrittäjyyteni on enempi sitä sisäistä sitoutumista työhön, ihan kun tekisin itselleni. Siinä mielessä voisin pitää itseäni oman työni yrittäjänä, että tunteja ei lasketa ja työ on alinomaan mielessä, koska se on niin kivaa ja haastavaa.

Mutta lapseni ovat selvästi kauppiassukua. Esikoinen sai lahjaksi ensimmäisen kännykkänsä 14-vuotiaana (se oli isänsä käytetty kännykkä) ja myydä suikautti sen jo parin viikon sisällä ja vaihtoi voittorahoilla uudempaan versioon. Nyt hän on yrittäjänä isänsä kanssa.

Kolmas poikani on aina halunnut kaupan alalle ja hän on erikoistunut tekemään kauppaa netissä. Myös opinnot suuntautuvat osittain kaupalliselle alalle. Hän on pohtinut paljon sitä, miten hyvällä perehdytyksellä työntekijä saadaan sitoutumaan työhön ja tekemään asiakaspalvelutyötä hyvin.

Tytärkin on todella kiinnostunut kaupan alasta, mutta enempi asiakkaan roolissa - hah! Toki hän tekee yötöitä veljensä yrityksessä työaikoina, joihin ihan kaikki eivät sitoutuisi. Se kertoo sinnikkyydestä ja kiinnostuksesta työhön yleensäkin.

Mutta sitten asiaan, eli nostan hattua nuorille ihmisille, jotka uskaltavat toteuttaa haaveensa, jotka ovat valmiita ottamaan haasteita vastaan ja jotka ovat valmiita tekemään töitä rakentaessaan itselleen sellaita elämää, mitä itse haluavat.

Juhlista jaloin, osa II

Eipä menneet meikäläisen synkät ennusteet toteen juhlien järjestämisen suhteen. Eilen aloitimme ikkunoiden pesemisen ja tänään saimme sen loppuun. Pestäviä pintoja oli siis kaikkiaan 6x26 eli 156 lasia. Tarkennan vielä, että väliin mahtui yö ja työpäivä; ettei nyt ihan niin hitaita...

Ystäväni päätti, että ne pestään nyt, niin sekin on sitten hoidettu. Olin varustautunut odottamaan häntä imurin, mikrokuituisen ikkunapesimen, suorakumisen kuivaimen, astianpesuaineliuoksen ja mikrkuitupyyhkeiden kanssa. Kaiken kruunasi ikkunanavaaja, mikä löytyi aivan ällistyttävän helposti kynttilöiden alta pärekorista, jonka olin tunkenut siivouskomeron alahyllylle.

Heti alkuun selvisi, että minun kannattaa ottaa peesaajan rooli ja antaa ystäväni tehdä päätökset etenemisestä ja muista tiimityön haasteisiin liittyvistä asioista, mikäli en halua pestä ikkunoita täysin itsenäisesti... Ensitöikseen hän nimittäin vaati, että vaihdamme mikrokuitupyyhkeet froteepyyhkeisiin, koska ne ovat niin tehokkaat eikä niistä jää jälkiä. Ihanko totta, ajattelin, mutta samalla lähdin hakemaan froteepyyhkeitä komerosta.

Seuraavaksi ystäväni kritisoi sitä, miksi ikkunoista on pestävä uloin pinta ensin,koska siinähän pesin menee heti likaiseksi. No, eihän se ehdoton vaatimus olekaan, ajattelin; kaikista ikkunoista ei pääse pesemäänkään ulkopintaa, mutta suosittelin kuitenkin vaihtamaan pesimen puolta, jos asia tuntui häntä vaivaavan. Samalla mietin, miten voisin todistaa, että ikkunanpesussa tärkein työväline on kuitenkin kuivain, ei pesin.

En kerinnyt ajatella sopivaa selvitysstrategiaa, kun ystäväni sai minut todella järkyttymään. Hän nimittäin kertoi tyytyväisenä, että on aina muistanut sen opin, minkä olin vuosia sitten opettanut; nimittäin aineen pitää vaahdota kunnolla. Siitä lähtien hän onkin aina yrittänyt saada aineeseen hyvän vaahdon. MITÄ?! SIIS TODELLAKAAN EN OLE OPETTANUT SELLAISTA!! VIHAAN VAAHTOA!!!

Yritin selvittää, mistä em. täydellinen väärinkäsitys olisi voinut tulla. Jospa olimmekin puhuneet astioiden käsin pesemisestä, missä vaahdolla on tietty rooli. Vai olimmeko puhuneet kylpyammeesta; minä vaahtokylvystä ja ystäni ammeen pesusta. Asia jäi hämärän peittoon, mutta totesin, että jos on riittävä auktoriteetti, niin siitä voi olla näköjään myös haittaa.

No näin mukavasti rupatellessa saimme ikkunat pestyä ja aikaa jäi ekana iltana vielä uuni lämmittämiseen ja työlistan kirjoittamiseen. Toisen iltana kävimme ostamassa vielä verhot tytön huoneeseen. Niihin pitäisi ommella sauma. Mietin, näkyykö nuppineulat, jos ne ovat verhokankaan väriset...

Juhlista jaloin, osa I

Minulla on pieni ongelma, eli nykykielellä haaste. Nimittäin kuopus on saavuttanut suuren etapin elämässään ja aikoo painaa valkolakin kutreillensa. Mummi haluaisi tietää, minkä väriset ne olivat alunperin (siis hiukset). Minäkin haluaisin, koska itse olen selvinyt tähän ikään ilman yhtään hiustenvärjäystä. Siis todellako; voin kuvitella tyttäreni ilmeen tässä kohtaan..! Olenko siis kalkkis? Vai olenko itsestäni piittaamaton tyyppi, joka ei ole käsittänyt vieläkään, että hiusten värjääminen, meikkaaminen ja muukin itsensä tuunaaminen on jokaisen nykynaisen etuoikeus, ei siis suinkaan ikävä velvollisuus?! Vai olenko pelkästään realisti, joka ymmärtää, että näillä tuloilla tuunaamiseen kuluisi niin paljon rahaa, että mieluummin sijoittaa sen johonkin muuhun? Mutta ei, vastaus on, että olen tutustunut hiusvärien ja muiden kemikaalien haittoihin ympäristölle ja ihmisen iholle ja siitä seurati aivan selkeä johtopäätös: olenkin siis luomutyyppi.

Mutta sitten sanotaan kuin entinen keskustalainen (mikä en siis ole, enkä nykyinenkään enkä tulevaisuudenkaan keskustalainen, koska olen täysin poliittisesti sitoutumaton), että asiaan! Nimittäin, pitäisi tuunata koti sellaiseen kuntoon, että vieraat tuntisivat itsensä tervetulleiksi juhlaan, eivät pelkästään arkisille kahvikekkereille. Tämä tarkoittaa seuraavia asioita: koko talo siivottava, verhot vaihdettava jouluverhoista kesäisempiin, matot pestävä, kuisteille istutettava kukkia, hommattava joitakin hienoja ja trendikkäitä tarjottavia, laihdutettava, ostettava juhlakostyyymit. Tuo laihduttaminen on haastavin askare, joka pitää tehdä täysin yksin.

Yksin pitää tehdä toki muutakin, koska kuka auttaa? Ei kukaan. Tai ehkä tyttö, pikkuisen. Ehkä mies, pikkuisen. Ehkä ystäväni, tosi paljon. Ehkä ostan palveluita leipomosta. Ehkä teen itse todella paljon, eikä mitään ehkä, vaan todella teenkin. Kun lasketaan yhteen kaksi kertaa pikkuisen, kerran tosi paljon, kerran palveluiden ostaminen ja kerran todella paljon, saadaan aikaan pienet perhejuhlat, joihin kaikki ovat saaneet (lue: joutuneet) osallistua.

Pitäisi siis pestä kaikki ikkunat, joita on yhteensä 26 kappaletta (kolmelasiset eli jokaisessa on kuusi pestävää pintaa!). Se on kaikkein uuvuttavin työ. Mistä saan siihen ajan? Taidankin ruveta tekemään virastotyöaikaa! Lakkiaiset ovatkin nyt minulle tärkeintä ja asetan sen etusijalle; viis siitä, jos jokin homma jää töissä hoitamatta! Hah! Teen ne sitten joskus myöhemmin, jahka aikaa löytyy. Siis tervetuloa kotikutoisiin, itse tuunattuihin lakkiaisiin!

Vappuhumua!

Vappusää tänäkin vuonna on erittäin tyypillinen meille suomalaisille. Tai siltä ainakin tuntuu, kun kyselee satunnaisotannalta niiltä molemmilta kavereilta, millaisina he muistavat vappusäät. Tässä kohdassa minun pitää korostaa, että kavereiden muistissa ei siis ole mitään vikaa yleensä, eikä myöskään vappumuisteloissa (voitte laittaa nyt sen lasertikunne kiinni).

Tiesitkö, että vuonna 1993, 1998, 2002, 2006, 2008 ja 2009 ilma on ollut Vappupäivänä +15 astetta tai sitä korkeampi! Sen sijaan 1980-luvulla vain vuosina 1984 ja 1987 se ylsi samaan +15 asteeseen. Pienellä laskutoimituksella tekee havainnon, että Vappuhelteet ovat siis yleistyneet. Kun jaksaa jauhaa, niin heti tulee mieleen, että tässä voisi olla taas yksi herkullinen viittaus ilmastonmuutoksen mukanaan tuomaan yleiseen lämpenemiseen; siis pitemmällä aikavälillä.

Helsingissä lunta on ollut Vappuna peräti 27cm vuonna 1941, mutta vuoden 1957 jälkeen sielläkään ei ole päässyt hiihtelemään Vappuna, muilla kuin rullasuksilla. Mielenkiintoista on sekin, miten me itse kukin siis muistamme vappusäät. Nimittäin Ilmtieteen laitoksen sivustoilta löytyy tieto, että viimeisten 40 vuoden aikana on Joensuussa ollut 19 poutapäiväistä Vappua ja 21 sateista Vappupäivää. Näistä sadepäivistä 10 oli sellaista, että tuli räntää taivaan täydeltä. Siis meikäläisenkin pitäisi muistaa yhtä paljon kivoja vappusäitä, mutta jostain syystä vaan mieleen tunkee ne muistot, kun lunta satoi, tuuli, sormet kohmettuivat ensimmäistä kevätjäätelöä syödessä, ilmapallo roikkui maassa lumen painosta. Yhden kerran minulla oli lämmin, mutta muilla kylmä, koska olin varustautunut vappumarssia katsomaan toppahousuissa ja -takissa.

Vappusää on siis pitkälle asennetta! Onko asenteeni siis perusnegatiivinen? Kuvittelin olevani peruspositiivinen; yritän löytää kaikesta aina sen positiivisenkin asian. Mutta tämä on vaikeaa; olisi se vaan niin kiva, kun Vappupäivänä olisi oikeasti lämmintä!

Minua ärsyttää, kun joka kesä saa kuulla, että sehän on vaan asennekysymys, esimerkiksi kesälomasäät. Että kun sinulla on hyvät kumisaappaat ja sadetakki, ei haittaa vaikka sataisikin koko loman. Ja jos sinulla on hanskat ja toppatakki ja pipo, ei haittaa vaikka olisi +5 astetta juhannusaattona. Just joo! Minua haittaa!!!

Mutta nyt ei muuta kuin lakki päähän, villapaita poplaritakin alle, 40 denierin sukkahousut jalkaan ja torille! Tästä se lähtee, tämän vuoden vappupäivä taas käyntiin!

Kevät, mut en kulje Hakaniemenrantaa...

Vaikka toivoisinkin kulkevani! Siellä on todella kaunista, ihan keskellä Helsinkiä. Tai keskellä ja keskellä, mutta ainakin näin meikäläisen näkökulmasta ihan keskellähän se on. Hienoa, että meren ansiosta Helsingissä on säilynyt edes jonkilaista vihreyttä.

Siitä päästäänkin aiheeseen, eli pääsiäiseen. Pääsiäistä vietetään joka vuosi kevään ensimmäistä täysikuuta seuraavana sunnuntaina (opiskelin tämän Ylen:n oppiminen-sivuilta). Se on siis aikajanalla 22.maaliskuuta - 25. huhtikuuta. Todella ällistys minulle; olen nimittäin luullut, että täyskuu on joka kuukausi. Milloin on siis kevät? Miten ensimmäinen kevään täysikuu saadaan selville jo ennen kalentereiden painoon menoa. Tämän pohdiskelun luettuaan ymmärtää, että minusta ei todellakaan olisi tullut Nikolai Kopernicukselle edes tuvanlakaisijaa. Parasta elää vaan valmiiksi tehtyjen allakoiden mukaan...

Tänä vuonna ihmisille tulee todella valintojen vaikeus, sillä harvemmin tippaleipiä yritetään myydä samaan aikaan pääsisäismunien kanssa, vaan niiden sesongit ovat sattuneet hieman kauemmaksi toisistaan. Toisaalta, nimenomaan tippaleipä olisi tällä kertaa ollut turvallisempi valinta kuin pääsiäismuna. Tai erityisesti MUUMIMAMMAN pääsiäismuna, jonka magneettihahmossa oli liikaa ftalaatteja. Siis todella noloa - ajatelkaa kilttiä Muumimammaa - mikä ganstayllätys!

Tällä muumilla ei kuitenkaan ole osaa eikä arpaa mokomaan tempaukseen. Se vaan sattui sopivasti olemaan jäässä lapsenlapsen iloksi Joensuun jäänveistokisoissa.






Toisaalta oli hienoa, että ftalaatteja ei löytynyt kotimaisten suklaamunantuottajien munista, vaan kyseessä oli TM Nordic-nimisen maahantuojan tuote. Yritin googlata kyseisen yrityksen sivut, tyyliin miten helposti saan selville, mistä Muumimamma on seilannut meikäläisten satamaan ja kauppoihin, mutta ei löytynyt keskimääräisen kuluttajan kärsivällisyydellä, ei edes hieman keskimääräistä kiinnostuneemmankaan. Se tieto löytyi kyllä tuhat kertaa, että Muumimammat on vedetty pois myynnistä, mutta alkuperämaata ja tehdasta en siis saanut selville.

Sitten tsekkasin, mitä kuuluu yllätyksettömille suklaamunille, eli Mignon-munalle. Viime vuonnahan Fazer vakuutti, että Mignon-suklaamunissa ei ole salmonellaa, vaikka sitä oli löytynyt kananmunista viime keväänä. Fazer käyttää mielenkiintoisesti, ekologisesti ja eettisestikin arvioituna, oikeita munankuoria, mutta niissä riski sitten on normaali eläinten kasvatukseen liittyvä riski. Uskon Fazerin vakuutteluja. Kotimaiselle yritykselle olisi todella järkyttävä tilanne, että munat pitäisi vetää pois markkinoilta. Suomalaiset kyllä muistaisivat nimen Fazer ja yhdistäisivät sen pitkään salmonellaan. Mutta kuka muistaa ensi vuonna kasvotonta Muumimamman sulkaatehdasta?!

Mutta teit niin tai näin, laitoit munaan sitten rihkamalelun, jossa on ftalaatteja tai tunget munan täyteen kunnon suklaata, niin riskit on olemassa. Suklaamunat kuuluvat silti pääsiäiseen. Pakanallisuudesta tässä ei voi syyttää ketään; munat ovat olleet pääsiäisen syntymän ja elämän symboleita "aina". Suklaiset ehkä hieman vähemmän aikaa, ja lahjoilla terästetyt vieläkin vähemmän... Mutta kun mikään ei meille riitä.

Pääsiäisessä oleellista ei kuitenkaan ole lainkaan tuo edellä kerrottu, vaan se, että se on kristillisistä juhlista vanhin ja tärkein! Pääsiäinen määritellään isoksi juhlaksi monesta muustakin näkökulmasta; kaupallisesta näkökulmasta, poliisin näkökulmasta, laihduttajan näkökulmasta, uupuneen työntekijän näkökulmasta, innostuneen pihamaanraaputtajan näkökulmasta?!Mihin ryhmään sinä kuulutu? Jokaiselle pääsiäinen merkitsee eri asioita. Itse muistan vielä sen, kun pitkäperjantaina istuimme kotona koko päivän, emme saaneet lähteä kavereiden luo leikkimään ja kuuntelimme kirkosta jumalanpalveluksen. Päivä tuntui todella pitkältä lapsenmielessä, mutta samalla jäi myös sen harras ja surullinen sanoma mieleen.

Toivotan kaikille (eli teille kahdelle) lukijoilleni oikein rauhallista pääsiäistä, siis pääsiäisaamuna!