Lumi-Matti tositoimissa!

Tänä talvena on satanut melkoisesti lunta. Keli on ollut myöskin melko lauhaa joten on selvää, että lumen paino on lisääntynyt päivä päivältä. Meitsin katto on kaiken kukkuraksi huopakatto, miltä lumi ei suinkaan rymähdä maahan suvikelien aikaan kuten peltikatoilta, vaan vasta kevään tullessa, hiljalleen sulamalla.

Siinä on puolensa. Nimittäin, lumikerros pitää lämpöenergian rakennuksessa (just päättelin niin) kun vastaavasti peltikatto luovuttaa sen suoraan harakoille. Harvoin on katolta lumia tarvinnut pudottaa, mutta nyt tuli sellainen fiilis, että en ota riskiä. Mitä enemmän lumessa on vettä, sen painavampaa se on ja tänä talvena vettä on tullut välillä ihan ns. kaatamallakin. Minulla on kyllä sellainen käsitys, että katto kestää lumikuorman, mutta mistäs sen ikinä tietää. Kerran tulla rymähti tikkaatkin katolta alas lumen painosta.


Googlailin kaikenlaisia lumenpudottimia ja vertailin käyttäjien kokemuksia. Siinä olikin puuhaa parille illalle. Valmistajien omat animaatiot saivat homman näyttämään niin helpolta, että Ykkösen Kakkonenkin voisi selviytyä urakasta, jos vain saisi äitiltään luvan... Hohhoijaa, kokemukset ovat karttuneet ja ajattelin, että lumenpudotus voi olla hieman haastavampaa, kuin valmistaja antaa ymmärtää.

Vapaaehtoisia urakkaan oli ihan yhtä monta kuin normaalistikin, eli yksi kappale. Tulevaisuuden perikuntaa vaivasi kaikenlaiset äkilliset asiat, kuten lihaskramppi liiallisesta hiihtämisestä, piakkoin puhkeava nuha, kuntosalille kiiruhtaminen... No keksin nuo esteet ihan itse, mutta vastausten todennäköisyys on noin 99% verrattuna aikaisempiin avunpyyntöihin suhteutettuna saamiini vastauksiin. En siis viitsinyt edes kysellä ketään, että en tulisi pettymään. Eräs psykologi antoi tässä jokin aikaa sitten hyvän neuvon; mitä vähemmän odotat, sen vähemmän petyt. Tätä olen sitten lähtenyt soveltamaa sekä perhe- että työpiirissä. Ja lupaavalta vaikuttaa!!!

No ei muuta  kuin Puuilosta lumenpudotinta ostamaan. Kokoamisvaiheen  (mikä oli hieman haastava, sillä nyt valmistajakin oli ajatellut lempilausahduksemme mukaisesti "Mitään ohjeita tarvita!!!") jälkeen hommiin. Ja todellakin! Kyllä putosi!!!

Oikeasti ällistyin! Olin varautunut lievälläskeptisyydellä ja varautunut jopa siihen, että homma limboaa. Mutta ei! Oli kyllä hauskaa ja helppoa ja suht kevyttäkin hommaa!!! Oli todella hyvä ostos! Suosittelen!!!

Miten se voi olla niin vaikeeta?!

Nimittäin, lajittelu. Taas alkoi ottamaan pattiin, kun erehdyin vierailemaan Ringin kierrätyspisteellä.

Muovipakkaukset

Kyseessä on ihan hyvänkokoinen kierrätyspiste, minne valveutuneet ja ympäristöä kunnioittavat kansalaiset saavat tuoda turhat muovipakkaukset kierrätettäviksi. Ja toki muutkin kierrätyskelpoiset tuotteet, kuten pienlasin, pienmetallin, kartongin, lehdet ja jopa tekstiilit. Näin säästetään jätemaksussa, kun pakkauksia ja muita kierrätyskelpoisia materiaaleja ei tarvitse tunkea poltettavaan jätteeseen.

Lisäksi kierrätyspisteen muoveista valmistetaan uusia tuotteita (niin varmaan) ja samalla säästetään uusiutumatonta raaka-ainetta, öljyä. MUTTA, mikäli materiaali voidaan kierrättää, on se ensin lajiteltava oikein!

Muovipakkauksissa oikea lajittelu tarkoittaa, että pakkaukset ovat suht puhtaita ja pakkausten osat on eroteltu toisistaan. Esimerkikiksi kansi tai korkki on monesti eri materiaalia kuin muu pakkaus. Jos korkkia ei irrota, optinen laite rekisteröi tuotteen vain toisen materiaalin perusteella ja muovilaadut menevät sekaisin. Siitä on haittaa jatkoprosessissa. Kaikkihan varmaan myös tietävät, että EPS-pakkauksia voi myös kierrättää. Ja tuo EPS tarkoittaa tietenkin solupolystyreeniä ja sen merkki on pakkauksessa ES-P numero 6. Helppoa, eikö totta!?! Vai onko?

Kierrätyspisteet ovat ihan kaupan vieressä, eli kun ensin käy kippaamassa kassin tyhjäksi, siihen sopiikin sitten tunkea maksimaalisen verran uutta roinaa. Pisteet, joissa otetaan vastaan myös kierrätettäviä muovipakkauksia, on Joensuun keskustan lähialueella kolme. Helppoa siis! Ostat kaupasta tavaroita, mitkä on pakattu muoviin. Käytön jälkeen taristat, että niistä ei löydy PVC numero 3 merkintää, varmistat, että pakkaus on siisti, irrotat pakkaukset osat toisistaa, tunget ne kassiin, kippaat keräsypisteeseen ja niin tuli hienosti taas tilaa uusilletuotteille.

Totuus on toisenlainen! Mitä liikkuu korvien välissä, oletettavasti aivojen kohdalla niillä tyypeillä, jotka vievät kierrätyspisteeseen alla olevan kuvan mukaisia tavaroita?!

Vastaan itse: ei yhtikäs mitään! Kun joulun jälkeen itse olin tietenkin lajitellut kaiken mahdollisen (pakko myöntää, että kyllä on haastavaa irrotella kaikki korkit ja kannet ja rasioiden kalvot toisistaan -  miksi niitä ei voisi vain hyödyntää lämpöenergiana) ja raahauduin keräyspisteelle, niin näky oli todella masentava.

Sitä ei voi selittää millään. Ei puutteellisella lukutaidolla, ei alkeellisella materiaalien tunnistamistaidolla, ei edes sillä, että kyseessä olisi ollut joku niin köyhä, että hän ei jaksanut kantaa tavaroita jäteasemalle. Sillä oikeasti köyhällä ei olisi ollut varaa heittää pois tuota kaikkea kamaa, mikä oli ihan 100% tuotu illan hämärässä autolla paikalle.

Kyllä, telkkarit vaikuttivat melko vanhoilta, koska ne olivat niin isoja. Tuoli oli ihan hyväkuntoinen, mutta toki se olisi pitänyt pestä. Lasivitriinikin oli kunnossa. Oliko joku muuttanut  ja päättikin sitten kipata ylimääräiset kamat muitten harmiksi? Sillä, meidän kaikkien harmiksi ne tulevat, tavalla tai toisella!

Kun Puhaksen auto (vai Puhttaan auto...) hakee kamat jätekeskukselle, niin sieltä kilahtaa välillisesti lasku meille veronmaksajille. Aivan taatusti! Eikä kyseessä ole mikään yksittäistapaus,vaan näitä välinpitämättömien ja röyhkeiden ympäristörikollisten kamakasoja löytyy viikottain Joensuun kierrätyspisteiltä.

Näin siis Joensuussa. Mutta Lieksa, tuo eläkelaisten haavemaa pistää kerralla paremmaksi. Vai mitä ajattelet, oi armas lukijani lieksalaisten taidonnäytteestä viime kesällä?! En tiedä mitä olisi tehtävä. Kai vaan itkettävä tätä kansalaisten surullista asennetta lakeja ja asetuksia sekä ympäristöä kohtaan. Sniif!!!

Yleinen lajittelupiste Timitrassa

Tiimalasi

Oheisella otsikolla en suinkaan viittaa vartalooni, kuten korkeintaan yksi, hetkellisesti ja äkillisesti sokeutunut,  lukijani voisi luulla. Tarkoitan ajan kulkua, joka osaltani on ollut melko musertavaa ja hurjaa kaikkine oheistapahtumineen. Meikäläisen harrastukset, kuten tämä blogin kirjoittaminen, on meinannut jäädä aivan varjoon. Moni (ainakin kaksi - siis monikko selkeästi) on kysellyt, että miksi en ole kirjoitellut. Mietin syytä.

Niitä on monia, syitä siis, kuten kävin Haloo Helsingin keikalla, pelasin GandyGrushia, katsoin uutiset, luin Hesaria, kannoin puita, kolasin lunta ja, ehkä suurin, olen ollut tietenkin töissä... Työnteko on ollut itselleni sydärin jälkeen haastavaa, vaikka en ole siitä hirveästi vinkunutkaan varsinaisessa kohteessa. Se olisikin ihan turhaa.  Vaikka olen selkeästi väsyneempi työpäivien jälkeen, niin olen kuitenkin puuhaillut kaikenlaista.

JESSSS!

Puuhailu lisääntyi selkeästi 11.12. päivän jälkeen, mikä onkin ajanlaskuni uusi alku. Kaikki lähellä olevani tietävät, mikä päättyi  tuolloin. Ja ne, jotka eivät, niin sen verran voin avautua, että pääsin pois ns. löysästä hirrestä, jossa oli roikkunut sitä edeltävät 21 kuukautta.

Piirakka-Akatemian tuotoksia

Valmistelin joulun normaalisti ja kaikesta vannomisesta huolimatta (taas kerran) leivoin ihan itse piirakat ja paistoin laatikot ja siivosin ja koristelin ja hankin lahjat ja kävin Immanuelissa ja vein haudoille kynttilät ja niin edelleen. Tai melkein yksin. Se oli kuitenkin hauskaa!

Opettelin myös kiinaa, sillä Kolmosen ehkä tyttöystävä - ei siis ehkä Kolmonen vaan ehkä tuleva tyttöystävä - oli kylässä muutaman päivän ja ajattelin, että voin itsekin hieman panostaa mahdolliseen uuteen suhteeseen. Mielestäni aika haastavaa tuo kiinan kieli onkin, mutta onnistuin luonnollisesti sujuvasti opettelemaan pari sanaa ja siitäkös tuli täydelliset pointsit kotiin! Ni hao vaan!

Kun vuosi vaihtui, niin alkoi jälleen kerran, mutta tällä kertaa lopullisesti (niin varmaan)  painonhallintaprojekti, jonka aikana on tarkoitus karistaa ympärilleni kasaantuneet liikakilot, jotka alkoivat karttumaan rakkaan Äitini poismenon jälkeen. Ihan ite söin!!! Todisteena on alla oleva kuva, eli kun ennen kävin elokuvissa, minulla oli pieni pussukka karkkia mukana, mutta nyt sekin vaihtui terveellisiin pähkinöihin. Että siihen malliin.

Namit...

Pallohullun päiväkirjasta: Nälkäkuurilla

Minä olen Vili, tanskalais-ruotsalainen pihakoira, jolla alkaa jo ikä painaa. Täytän elokuussa 14 vuotta ja sehän tarkoittaa, että ihmisten eli Mamman iässä minä täytän sitten 98 vuotta! Että siihen malliin!!! Minä olen kyllä nytkin jo vanha ja erityisesti viisas, jota olen tietenkin ollut toki koko ikäni. Mamma sanoo aina, että vanhoja pitää kunnioittaa ja kuunnella heidän tarpeitaan. Niin toteutuukos se minun kohdalla?! Eipä vaan toteudu, sanon minä. 

Mitä ihmettä?!

Minä nimittäin sanoin Mammalle, kun se oli ite ahmimassa saunan jälkeen kaikkia herkkuja, että minäkin tahdon herkkuja, kuten makkaraa ja juustoa ja nameja ja pipareita ja kakkua ja  ehkä voisin ottaa sitten vielä pari nakkia jälkkäriksi. Niin mitä teki Mamma?! Se sanoi, että se niin mielellään antaisi minulle kaikkia herkkuja, mutta kun ne on koiralle hengenvaarallisia, niin se ei voi! Niin onko muka?!

Kun se kuulemma niin rakastaa minua, että on jo luonut umpeen sen kuopankin, minkä se viime kesänä kaivoi mökille. En ihan kyllä ymmärtänyt mitä se sillä tarkoitti, koska minusta meidän piti laittaa siihen rosvopaistia...

No Mamma siis näytti minulle lautasta, jossa oli enää pari hullua viinirypälettä. Ja niitä se ei minulle antanut. Niin kyllä minäkin sen nyt tiedän, että viinirypäleet on pahoja, mutta entäs ne juustot ja keksit ja nakit?! Minnekäs ne oli hävinneet??? Mammasta on tullut tosi ärsyttävä; se on välillä melkein kuin se Nicki. Eilenkin Mamma haisi ihan Nickille, kun se tuli kotiin. Mutta se sanoi vaan, että höpöhöpö ja alapas jo miettiä siinä, mitä sinä jätät perinnöksi Nickille.

Vähänkö ärsyttää!

Laventelintuoksuisia jätteitä...

Minulla oli viikolla pitkästä aikaa opetustunnit ympäristöasioihin liittyen. Kyllä tykkäsin, sillä aihe on aivan loputon suo. Joka kerta on tarkistettava miltei kaikki materiaalit dia dialta; tiedot muuttuvat niin nopeasti. Pyrin elämään mahdollisimman ympäristömyönteisesti, vaikka en siihen aina pääsekään. Mielestäni sen, joka opettaa tätä aihetta, olisi oltava jollain tavalla myös sisäisesti valveutunut. Tämä näkyy arjen pienissä valinnoissa; tietokoneen standby-asento sammutetaan työpäivän lopussa, valot sammutetaan kahville lähtiessä tai huoneesta poistuessa, ei tulosteta sähköpostiviestejä vaan kirjoitetaan asian pointti vaikka  puhelimen muistiin, otetaan aina kaksipuoleiset monisteet, jos yleensä otetaankaan monisteita jne.

Joudun ostamaan joskus sellaisia tuotteita  näytemateriaaliksi, joita en ikimaailmassa ostaisi muuten. Niinpä ostin muutama kuukausi sitten hajustetun jätepussirullan, minkä Suomen Luonto oli julistanut vuoden 2013 turhakkeeksi. Mutta hyvin tuntui Pirkka-tuotteella pyyhkivän; hajuvalikoima oli vaan kasvanut ja nyt sitä sai jopa laventelintuoksuisena.

Tuoksu on kuitenkin alimitoitettu sana tuon tuotteen kohdalla. Kyseessä on HAJU! Niin voimakas löyhkä pussista lähtee. Aivan maalaisjärjellä varustettu ihminen tajuaa, että "tuoksua" ei todellakaan ole saatu aikaan pikkuisista laventelinkukkien emistä puristamalla, vaan teollisesti. Haju oli niin voimakas, että kun avasin ensimmäisen pussin ja laitoin sen astiaan, meinasin pökrähtää itsekin. Ystäväni, joka on herkistynyt hajuille ja sattui olemaan kahvilla, meinasi saada allergiakohtauksen. Jouduin kiikuttamaan pussin pikapikaa tuulikaappiin (tyhjänä siis). Tunnin päästä tuulikaapissa oli sellainen laventelin tekohaju, että jouduin heivaamaan pussin pihalle.

Laventelia on käytetty paljon erityisesti kosmeettisena vetenä sekä rahoittavana ja hoivaavana öljynä. Tällöin kyseessä on kuitenkin aito luonnontuote, joka valmistettaan höyrytislaamalla tai uuttamalla. Teollisesti valmistettu tisle, johon on ruiskaistu hajua ihan roppakädellä, onkin toista maata.

Onko tuttuja esimerkiksi saunatuoksut? Niihinkin tuoksu valmistetaan teollisesti ja uusiin pakkauksiin on tulossa VIISI erilaista varoitusmerkkiä; annatkos anopille joululahjan, joka on  SYTYVÄÄ, ÄRSYTTÄVÄ, SYÖVYTTÄVÄÄ, VAKAVAN TERVEYSVAARAN AIHEUTTAVAA JA YMPÄRISTÖLLE VAARALLISTA?! Hmmmm, toisaalta - hyvä idea...

Mutta kukapas niitä merkkejä nyt sieltä paketin takapuolelta lukee?! Kannattaa kuitenkin miettiä, että pienilläkin asioilla on merkitystä. Olisiko sittenkin terveellisempää käydä vaan taittelemassa se saunavasta suoraan metsiköstä ja nauttia sen tuoksuista silloin, kun koivuissa on lehdet - kyseessähän on kausituote! Ja samalla taktiikalla nuuskia jätesäkistäkin vain sinne ominaisesti tulevia tuoksuja, jotka myös ilmoittavat, milloin on syytä kiikuttaa kyseinen pussi poltettavaan jätteeseen. JA mitä sinne jätesäkkiin enää oikeastaan tuleekaan, kun kaikki lajitellaan niin tarkasti?!

Hohhoijaa!

Painajainen tyynyistä

Omistan ompelukoneen ja olen huomannut, että kaikilla ei sellaista masiinaa ole. Tästä syystä ajaudun tilanteisiin, joista ei ole yleensä poispääsyä. Se on vähän sama juttu kuin silloin, kun omistaa moottorisahan ja on ainut, joka osaa sitä lähipiirissä käyttää. Muistutan, että minulla ei siis ole moottorisahaa. Mutta ompelukone on.

Ystävälläni on moottorisaha. Hän on myös opetellut sen käytön sillä tasolla, että noin 20 cm halkaisijaltaan olevat puut, joiden kallistus on suoraan POISpäin mökistä, ovat kohderyhmä sahankäytölle. Niinpä olenkin joutunut jonkinasteiseen kiitollisuuskierteeseen, eli jos saan yhden puun verran halkoja, minun on tehtävä sen eteen muita töitä. Kuten ompelua.

Noin kolme vuotta sitten eteeni tupsahti neljä (4, four, vier (hollanniksi), quattor (latinaksi - muistaakseni) isohkoa tyynyä ja muutama metri kangasta. Tavoite oli selvä; meikäläisen ompulukoneelle olisi käyttöä. Mutta mikä siinä mätti, niin en vaan saanut aikaiseksi. Milloin oli kiire katsomaan Äitimuoria Lieksaan, milloin olin juuri ottanut silmälasit pois päästä ja milloin metrimitta oli oudosti kadonnut...

Mutta tänään päätin, että NYT se tapahtuu! Nyt ompelen ne tyynynpäälliset ja samalla vapautuu kaapista kaksi hyllyllistä tilaa muille tärkeille tavaroille, kuten joululahjoille, joita en aio ostaa tänäkään vuonna.

Puolivälissä

Tuumasta toimeen! Aikaa kului alle tunti! Hohhoijaa vaan, sanon minä. Kyllä tämä elämä on vaan joskus niin fiilispohjalla.

No sitten ajattelin hauskuuttaa itseäni ja tsekkailin tuota tyynyjen tuoteselostetta, ennen kuin ne häviäisivät ikuisiksi ajoiksi hienojen tyynynpäällisten sisään. Ystävänihän oli ostanut HÖYHENtyynyt Ikeasta.

Tuoteselosteessa luki, että kangas on 100% puuvillaa ja täyte 100% sorsalinnun höyheniä. Valmistusmaa oli Kiina. Kuluttaja-lehdessä (7/2017)  on tutkittu höyhenten eettistä keräystapaa, meillä kun täällä länsimaisessa elintasoyhteiskunnassa on varaa sellaiseenkin; eläinten kärsimysten tutkimiseen. Kuluttajalehden karu viesti oli, että 80% takkien ja tyynyjen untuvista tullee Kiinasta, jossa niitä saa nyppiä eläviltä linnuilta.

Lehden kyselyssä Ikea vastasi seuraavasti: "Käymme teurastamoilla ja tiloilla säännöllisesti. Höyhenet ja untuvat kynitään kuolleilta ankoilta. Ne ovat jäljitettävissä teurastamoille ja vuoden 2017 loppuun mennessä myös tiloille. Valvomme molempia oman IWAY-standardimme mukaisesti."

Four Paws-eläinsuojelujärjestön asiantuntija arvioi Ikean lausuntoa seuraavasti: "Untuva on peräisin ankalta, joten sitä ei todennäköisesti nypitä eläviltä linnuilta. Järjestömme tietojen mukaan untuvat ovat ankkalajilta, jota ei voi pakkosyöttää ja Ikea valvoo eläinten hyvinvointia RDS-standardin mukaisesti, vaikkei sillä sertifikaattia olekaan."

Eli vaikutti siltä, että kun ankkaa käytetään niin paljon ruuaksi, se pääsee höyhenistään eroon vasta kuoltuaan, mikä olisi toki hyvä asia. Kannattaa muuten lukaista tuo lehti. Untuvavaatteissa käytetään korkealaatuisempia untuvia ja kyselyssä nikottelivat sellaiset yritykset kuin Luhta, Familon, Canada Goose ja Joutsen. Erityisesti se, että lintuja pakkosyötetään ja eräissä Euroopan maissakin höyhenet voi nyppiä elävältä linnulta, olivat keskiössä vertailussa.

Vaikutti siltä, että ystävä voi painaa tyytyväisenä päänsä höyhentyynyille, minkä höyhenet on tuotettu kuolleilta, pakkosyöttämättömiltä ankoita nyhtämällä. Sen pituinen se!

Valmista poikaa!

Hyödyllinen lahja

Edellisessä kirjoituksessa en voinut paljastaa, että olin tekemässä hyödyllistä lahjaa tyttärelle, tuolle neljännesvuosisadan ikäiselle neitokaiselle. Mutta nyt voin. Siitä tuli hieno! Lahjasta siis!

Olenko joskus maininnut, että olen melko kätevä käsistäni, kun sille päälle satun?No, jos en ole, niin teot ovat varmaan jo kerinneet puhua puolestani, armas ja uskollinen lukijani. Nimittäin, sain taas sellaisen idean, minkä perimmäistä tarkoitusta kyseenalaistin muutaman kerran tämä lahjaprojektin kuluessa. Ei niin, ettenkö olisi halunnut ilahduttaa, vaan sen takia, että tämän kertainen idea ja erityisesti sen toteutus osoittautui hermoja raastavan hitaaksi suoritukseksi. Ja koska kuulen tällä hetkellä korvissani kirskuntaa siitä, että eipä olisi ensimmäinen kerta, kun meikäläisen kätösten tuotoksissa kuluu aikaa, niin korostan erityisesti sitä, että tällä kerralla kyse ei ollut suinkaan minusta, vaan prosessin teknisen etenemisen vaativista syistä.

Kävin katsastamassa, joko erään kierrätyskeskuksen ilme olisi muuttunut jäteaseman sivupisteestä houkuttelevampaan suuntaan, mutta ei ollut. Tästä masentuneena tarkastelin romuja tarkemmin ja huomasin vanhat taulunkehykset, ilman taulua. Samalla sekunnilla aivoihini ilmestyi kuin salama kirkkaalta taivaalta näky, jossa oli noihin samaisiin taulukehyksiin tehty liitutaulu, itse omilla kätösillä tekemänä, tietty. Tingin kehysten hinnasta (joutuisinhan maalaamaan niihin itse taulun, yritin vitsailla - turhaan), mutta mielestäni maksoin edelleen liikaa, eli 4 euroa.

Tuumasta toimeen! Tällä kertaa en selvinnyt aivan ilman muiden apua, vaan pöräytin firmaan ja Ykkösen sekä Harrin avustuksella sain taululle tosi sopivan pohjalevyn. Sen jälkeen sitten liitutaulumaalia ostamaan. Ystäväni, joka auttelee minua silloin, kun apua tarvitsen, oli sisustussuunnitteluharrastuksensa innoittamana huomannut, että liitutaulumaali voi olla myös värillistä. Koska kyseessä oli lahja tyttärelle, ainut värivaihtoehto oli vaaleanpunainen!

Rautakaupassa keksin lisäidean, eli ajattelin maalta osan taulusta magneettimaalilla, minkä olemassaolosta en myöskään ollut kuullut tuon taivaallista aiemmin. Ja nyt voinen paljastaa, että tuo maalikerrosten määrä sekä niiden vaatima kuivumisaika aiheutti sen, että varsinainen valmistumisaika suhteessa aktiiviseen työn tekemiseen ei ollut missään balanssissa.

Ekaksi siis vetäisin maalarinteipin kovalevylle ja maalasin toiselle puolelle liitumaalia, toiselle magneettimaalia. Magneettimaalin maalauksesta varoiteltiin; se olisi kökköistä ja hankalaa puuhaa. Maalin levittäminen olikin vähän haastavaa, eikä magneetin tarttumapinnasta tullut niin hyvä kuin olisin toivonut. Etenkin kun noudatin oikein tarkasti vielä käyttöohjetta.

No sitten parilla ovelasti asetetulla kysymyksellä sain selville, että tyttö tykkäisi enemmän yhdistelmästä hopeinen-vaaleanpunainen kuin kullattu-vaaleanpunainen ja niin piti raahautua ostamaan hopeaspraytä, sillä sitä ei ollut jäänyt tähteeksi Ykkösen ja Miniä häihin kyhäilemistäni opastustauluista. Kun kehyksetkin oli maalattu kahteen kertaan, oli vuorossa aivoriihi, sillä mietin, millä saisin kovalevyn pysymään kehyksissä.


Onneksi Ykkönen keksi, että firmassa on ohutta puurimaa, jonka avulla Harri (jonka rooli tässä episodissa kesti useasta maininnasta huolimatta n. 4minuuuttia), naulasi levyn kiinni  kehyksiin niittipyssyllä - tai jollain vastaavalla... 

Ja näin olisi saanut tehtyä melkein ihan itse eli noin 98%:sti hienon ja aivan uniikin magneetti-liitutaulun. Se jäi itselle vähän epäselväksi, miten kovalle käyttöasteelle lahja pääsee. Tyttö nimittäin ripusti sen makarin seinälle, mutta kyllä sielläkin tarvitsee erinäisiä muistutuksia, kuten "Ala nukkumaan" tai vastaavia... Että semmoinen se oli tuo lahjantekoprosessi.

Lisäksi voinen mainita, että olen jopa miettinyt kyseisen taulutyypin tuotantoon saattamista; on nimittäin tullut jo kyselyjä. Tai ainakin yksi. Mutta kuitenkin!

Hieno!!!