Säilöttyjä unelmia katsomassa

Nyt se lopultakin sitten toteutui - pääsin katsomaan kauan odottamaani Katja Gauriloffin "Säilöttyjä unelmia". Dokumentti kertoo nimensä mukaisesti sekä teollisesti tuotetun säilykeruuan eri vaiheista, mutta myös niiden työläisten unelmista, jotka ovat tässä prosessissa mukana. Odotin anarkisempaa otetta; nyt kotona tuntuu kuitenkin siltä, että dokumentti oli oikealla tavalla rakennettu. Se ei mässännyt (paitsi vähän), vaan antoi aihetta ajattelulle. Loppuunmyytyä elokuvasalia katsellessa kyllä ymmärsi, että ihmiset jotka olivat tulleet paikalle, ajattelevat näitä asioita muutenkin.

Dokumentti kuvasi italialaisen säilykepurkin tuotantovaiheita; joitakin melko löyhästi ja joitakin hyvinkin tarkasti. Mietin elokuvaa katsoessa, että eläinten kärsimyksellä saa toki ravistettua ja shokeerattua, mutta kyllä täytyy olla todella tynnyrikin tappi kiinni, jos ei lihansyöjänä tiedä, että isojen tehtaiden tuotantoon myytävät eläimet ovat pelkkiä tuotantoeläimiä, vailla inhimillistä kohtelua. Toisaalta, tanskalaisen sikalan kohdalla oli jollain tavalla ihmisten kautta saatu myös inhimillisyyttä mukaan. Eläimet eivät olleet heille tässä tuotantovaiheessa pelkkiä tuotteita, vaan oikeasti eläimiä.

Silti minusta oli surullista katsoa etenkin sikojen tappamista; selvästi näki miten kauhuissaan eläimet olivat. Kuolema tulee tietty hetkessä, mutta sitä ennen näki, mitä kipua sähköpiiskalla ajaminen aiheutti hännät typistetyillä sioilla (kun sian häntä katkaistaan, sen kohtalotoveri ei pääse puremaan siitä - herää kysymys, miksi sika purisi toista hännästä). Olen nähnyt 60-luvulla lehmän teurastamista ja siihen verrattuna tästäkin toimenpiteestä on tullut todella tekniikan riemuvoitto.

Ihmiset tuotannon takana kertoivat omista unelmistaan ja elämästään. Pieneltä tuntuu Talvivaaran saastuttaminen, kun sitä suhteuttaa Brasilian avomineraalikaivoksiin ja sieltä ruokansa repiviin ihmisiin. Meillä Suomessa on asiat hyvin; katsoipa sitä mistä näkökulmasta athansa. Se, että maksamme reilusti veroja, mahdollistaa hyvän elämän tasapuolisesti kansalaisille. Tätä kannattaisi arvostaa!


Katja Gauriloffin säilyketölkille tuli matkaa 30 000km; ilman mausteita. Yritin laskeskella, monenko maan työläisiä dokumentissa kuvattiin; ainakin Brasilia, Tanska, Portugali, Puola, Romania Ranska, Valko-Venäjä tai vastaava ja Italia. Se on melkoinen matka, kun kyseessä on jokseenkin tavallinen nautaa ja sikaa sisältävä ravioli (elikkäs pasta sisällä nautasika-tomaattimössö). Se, että sikala on Tanskassa ja teurastamo Romanissa, kertoo paljon. Mieti!

Loppuun olisin kaivannut kohtauksen, missä suomalainen kuluttaja, ostettuaan tuotteen kaupasta, heittää loput siitä roskikseen. Silloin siihen olisi tullut vielä lisää särmää; mutta upea dokumentti se oli ilman ehdotustanikin. Me kaikki olemme kosketuksissa toisiimme tässäglobaalissa maailmassa. Mikään teko ei ole itsestäänselvyys ja vain minua koskettava. Perhosefekti on tullut jäädäkseen.

Käykää ihmeessä katsomassa; ja sehän on selvää, että kaikkien hömppäelokuvien sijasta tämän dokumentin näkeminen on vaikeampaa kuin lottovoitto.