Joensuu - rytöläjien luvattu maa

Olet varmaan kuullut sananlaskun "Ei kettukaan likaa omaa pesäänsä."? Yritin sitä googlettaa, mutta en löytänyt. Oli kaikkea korpin silmän nokkimisesta mutta tuota ei. Ehkä sanonta oli käytössä vain alkuaikojen lieksalaisten keskuudessa, niiden jotka yrittivät epätoivoisesti pitää Lieksan mainetta Nurmesta parempana. No idea on se, että joensuulaisena en voisi morkata oman kaupungin mainetta. Mutta nyt on pakko antaa palautetta ja ihan asiasta.

Kävin taas kävelyllä tuon Joensuun helmen, Pielisjoen rantapoluilla. Eli joki oli jossain, lähellä mutta silti niin kaukana. Muutaman kerran se tulikin näkyviin, uimarannalla ja uudella mattolaiturin kupeeseen rakennetun omakotitaloalueen kohdilla.

Utran saaren virkistysalue on yksi Joensuun kivimpia paikkoja. Porukkaa lappaa sinne fillareilla, kävellen, autoilla ja linkillä. Etenkin viikonloppuisin laavuille on tungosta. On lapsiperheitä, nuoria, vaihto-opiskelijoita, ihan kaikenlaist porukkaa. Minusta olisi hienoa, jos saareen johtava rantaraitti olisi suht asiallisessa kunnossa. Mutta Lasitehtaantien ja saaren välinen rantaosuus on todella surkea, lukuunottamatta tuota uimarannan kohtaa.

Vaikka matka on lyhyt, se pilaa koko kauniin maiseman. Joelle ei näe kuin tirkistelemällä ja Utrantien puoleinen pöpelikkö on täynnä rytöpuuta ja etenkin syksyllä erittäin pelottava. Laitoin ehdotuksen kaupungin edustajalle pöpelikön raivaamiseksi ja tämän loppupätkänkin siistimiseksi. Sain vastauksen, että aleella halutaan suojella pesiviä pikkulintuja. Liitetiedostoon oli liitetty kuva Linnunlahdelta...

Olen tutustunut alueen lintuihin. Kuten varpuseen, harakkaan, varikseen ja naakkaan.  Kyllä, ne olivat oikein tyytyväisiä, että joelle ei näy. Lisäksi ne olivat tyytyväisiä siihen, että saaren parkkipaikasta oli tehty ihan liian pieni. Näin niiden pesimäolosuhteet eivät vahingoittuneet liiaksi. Niiden mielestä oli myös tosi järkevää, että pöpeliköstä kaadetut noin viisi koivu- ja mäntytukkia oli jätetty lahoamaan sen sijaan, että ne olisi pilkottu saaren laavujen polttopuutarpeiksi.

Lihapiirakka maksikoossa

Meikäläisellä jäi joulun seutuun torttujen paisto minimiin. Ajattelin leipaista torttulevyistä hieman terveellisemmän paistoksen. Eipä muuta kuin kananmunia keittämään, jauheliha ruskistumaan ja riisi kiehumaan.

Edellä mainittujen raaka-aineiden kypsyessä torttulevyt sulivat sopivasti. Kyllä se on nykyaikana helppoa. Muistan, kun rakas äiti teki aikoinaan lihapiirakkaa. Raaka-aineet olivat samoja, paitsi kuoritaikina tehtiin itse. Ja kun nyt vertasin äitin leipomaa piirakkaa uunista tupsahtaneen nykyversioon, niin kyllä äitin piirakka oli parempaa.

Tuo taikinakuori sen tekee. Entisajan taikinassa oli varmaan voita. Lisäksi se oli tiiviimpi. Ehkä ripaus sitäkin, miten ihana oli päästä maistamaan tuollaista harvinaista herkkua.

Mutta, kuten isä olisi sanonut "Syöpihän tuota ennemmin kuin selekkäänsä ottaa!".

Saunan lämpömittari, osa 2

Kyllä oli haastetta löytää Pupulan saunan lämpömittariin bimetallijousi!  Lopulta oli turvauduttava järeisiin keinoihin, sillä Joensuun putiikeista sitä ei löytynyt.

Kirppareille siis! Mutta kun jotain sieltä vartavasten etsii, niin ei meinaa löytyä. Kaikkea muuta olisi ollut, mutta pidettiin pää kylmänä. Ja lopulta onnisti. Joku möi 3 eurolla ihan uuden näköistä lämpömittaria. Ei muuta kuin rahat kouraan ja verstaalle töihin.

Ekana piti irrottaa tuo himoittu jousi sydämen muotoisesta mittarista. Sitten porattiin varovasti reikä suunnilleen pupu-mittarin nenän kohtaan. Arvioitiin, mille korkeudelle jousi nousee kun saunassa on noin 60 astetta lämpöä. Ja lopuksi kiinnitettiin jousi liiman avulla paikoilleen.

Vaikuttaa siltä, että mittarista tuli tosi hieno. Se, näyttäätkö se oikean lämpötilan, on selvitettävä kesällä. Sekin hieman pelottaa, kestääkö vanha ladonlauta saunan kuumuutta vääntymättä. Kiva oli tehdä pupu-mittari!

Va-la-mis!

Tunnissa tehtyä!

Kevät alkaa pikku hiljaa hivuttautua tänne pohjoisen perukoille. Jos nämä kelit tästä lämpenevät, niin puutarhureille koittaa kiivastempoinen kausi. Auringon ei tarvitse sulattaa lumia (jota on vain muutama sentti), vaan se pääsee miltei suoraan lämmittämään routaista maata.

Tästäkös ystäväni, tuo Pupulan ahkera uudisraivaaja, innostui. Tuli pakottava tarve ja hirvittävä kiire tekemään kasvulavoja. Pupulan entiset asukkaat (asutusta ollut vissiin 1920-luvun alusta) eivät piitanneet tuon taivaallista jätehuollosta. Monesta kivenkolosta löytyi särkyneitä pullonsirpaleita ja rikkoutuneita Arabian tosi vanhoja kahvikuppeja muusta roinasta puhumattakaan. Joku asukkaista oli perustanut yksityisen kaatopaikan yhteen tontinkulmaan;  sieltä löytyi muun muassa ruohonleikkuri, maitopeelareita, rikkonaisia alumiinivateja ja kaikkea mahdotonta. Kasvimaata kaivaessa esiin tuli jatkuvasti sirpaleita ja oli selvää, että riski on olemassa. Tuollainen pieni lasinsirpale voisi jäädä vaikka perunan sisään.

Tuumasta toimeen siis. Sahattiin kahdeksan metrin pituista ja kahdeksan 40 senttistä lautaa. Lisäksi nurkkiin sahattiin ns. Kakkosneloset. Siitä sitten ristimittoja ottamaan. Ristimitat ovat haastellisia, mutta hyvässä lykyssä mittojen onnistuessa tekeleestä tulee suht asiallisen näköinen.

Siispä ristimitoille. Ja kyllä niitä otettiinkin hartaasti kulmasta jos toisestakin. Naputeltiin ja koputeltiin lautoja useaan kertaan ja kun mitta osui, ruuvattiin nopeasti laudat paikoilleen.

Eipä aikaakaan, kun laatikko alkoi muotoutua. Itse asiassa laatikon tekemiseen meni aikaa tunti. Ei hassumpaa! Nyt on pahin kasvulavakuume taltutettu ja kevättä voi odottaa rauhallisemmalla mielellä.

Eikö tää ikinä lopu?

Korona-viruksen takia moni on joutunut rajoittamaan harrastuksissa käyntejä. Esimerkiksi Nelonen ei pääse tanssitunneille, sillä tunnit on peruttu viruksen leviämisen pelossa. No tästäpä oli iloa meikäläiselle, sillä Nelonen pääsi mökille harrastamaan halkojen kuskaamista pellon kasoista tienvarsipinoihin.

Talven turhake

Ei saatu kelkkaa käyntiin. Akku oli edelleen ihan tyhjä eikä naisvoimin jaksettu kiskoa narusta. Lisäksi suoraan kelkan telin alla oli iso terävä kivi, johon rottelo olisi karahtunut mikäli olisimme onnistuneet käynnistymisyrityksissämme. Että semmosta se on noiden koneiden kanssa. Piti turvautua ekologiseen ratkaisuun! Mikäs siinä, meiltähän se käy.

Yksi veti  halkoja pulkassa, toinen työnsi niitä kottikärryllä ja kolmas eli minä kiskoin niitä maitokärryllä. Hyvää oli se, että meillä oli määräysten mukaiset metrin välit, sää oli aurinkoinen ja lämmin ja lihaskuntoharjoitukset maksimissaan.

3. Pino kasvaa

Saatiin taas halkoja pinoihin. Pellolle jäi vielä kolme isoa halottua kasaa. Lisäksi siellä on yli 30 pölliä odottamassa kirvestä.

4. Pino kasvaa

Mökin puolella odottaa yhä monta runkoa karsimista ja pätkimistä. Olenko sanonut, että taas säästettiin ja metsurille sanottiin, että ite karsitaan ja pätkitään puut siitä alkaen, mistä sahan laippa yltää rungon halki?! Tai eräs, tiedämme kyllä kuka, sanoi. Vastuu siirtyi kollektiiviseksi...

Entisenä latinan opiskelijana tulee yhä mieleen lausahdus Errare humanum est elikkäs erehtyminen on inhimillistä. Mutta Confiteri errorem prudentis eli erehdyksen tunnustaminen on viisautta on kyllä liian myöhäistä. Nimittäin, vahinko on jo tapahtunut ja sen takia puusavotta etenee kuin eläkkeellä olevien etanoitten sunnuntaikävely.

14.3.2020 missä lumi?!

Kirveelle töitä 7x jatkuu

Talviloma sujui rattoisasti puita halkoessa. Ei viiti joka kerrasta erikseen kirjoitella. Toisaalta jälkipolvet näkisivät, että halot eivät synny itsestään vaan vaatii itse asiassa melkoisen työn, että saadaan kaikki turvaan kuivumaan. Luulen, että eipä se paljoa muuttaisi tilannetta, eli vapaaehtoisen määrää työmaalla.

Tiistain saalis

Nelonen oli siis auttamassa maanantaina, tiistaina jatkoin urakkaa Pupulan puunhaakkuhommissa osittain terveytensä menettäneen jääräpään kanssa ja lauantaina meidän lisäksi myös mies ilmestyi tontille pariksi tunniksi. Kevät on tulossa! Lunta tontilla on ehkä 10 senttiä, maksimissaan. Kelkka ei ole vieläkään toiminnassa. Vielä puuttuu joku jakoavain, millä reen saisi siihen kiinni. Nyt on kuitenkin rautajalakset (niitä nyt aleta hiomaan, kuulemma) vaihdettu muovisiin. Niiden pitäisi luistaa. Jos nyt saan sanoa henkilökohtaisen mielipiteeni, niin hiomalla ruosteen pois, olisimme päässeet samaan lopputulokseen ehkä noin 100 kertaa helpommin ja nopeammin. Mutta paha mennä sanomaan...  Etenkin kun emme siis ole vieläkään päässeet testaamaan kelkkaa.

Säälittävä pulkka

Eilen siis mie haloin, toinen raahasi halkoja pinoon ja kolmas kiinnitteli reen jalaksia. Hidasta on! Pupulan omistaja pyysi ystävällisesti huomauttamaan, että häntä ottaa pattiin todella paljon. Nimittäin se, että hän joutuu alentumaan vetämään halkoja kirpunkokoisella lelukelkalla sen sijaan, että voisi siirellä halot kertarysäyksellä traktorin peräkärryllä. Sellaisiin järeisiin vehkeisiin hän on kuulemma tottunut. Meikäläisellä ei nyt todellakaan satu olemaan traktoria saatikka peräkärryä. Mutta, Pupulassa ei myöskään ollut käytössä traktoria! Kelkka oli kyllä neljä kertaa suurempi, se myönnetään auliisti.

Myös Pupulassa halottiin

Aivan todella ärsyttävää on se, että en osaa käynnistää moottorikelkkaa! Mutta nyt olen tullut siihen päätelmään, että sekin taito minun on vielä opeteltava - ihan ite. Ensi lauantaina olisi taas talkoopäivä. Mutta kuulin sivukorvalla, että ainakin yksi talkoolainen ei pääse paikalle. Kun on tärkeempää eli ampumahiihtokisat.

Siitä se vaan pino kasvaa

Jos saan kelkan käyntiin, niin siitä ne vaan pinot kasvaa. Pellolla odottelee 5 halkopinoa siirtoa lavalle. Jokainen halottu pölli on voitto! Jokainen lavaan raahattu halko on turvassa!

Kirveelle töitä jatkuu, jatkuu, jatkuu, jatkuu ja jatkuu

Lomaviikko pyörähti rattoisasti käyntiin, missäs muussa kuin puusavotassa! Siinä tulee yhdistettyä samalla kaikki lomaviikon toiveet: raitis ulkoilma, luonto, fyysinen kuntoilu ja ajatukset on täysin muualla kuin työasioissa. Kuten esimerkiksi: saammeko pellon puut halottua, saammeko mahdollisesti halotut puut kannettua pellolta lavoille, onko meillä tarpeeksi lavoja, saammeko kuskattua kauempana olevat puut moottorikelkalla, milloin saamme liian lyhyiden ja liian pitkien ruuvien tilalle sopivat kelkan jalasten kiinnittämiseen, saammeko kelkan käyntiin, jos saamme niin onko silloin enää lunta?????

Mutta se oli kiva, että Nelonen ilmestyi talkoisiin isänsä noin 30 vuotta vanhassa pilkkihaalarissa. Siinä ei ole enää lämpöäarvoa, joten ainut tapa pysyä lämpimänä oli laittaa niin sanotusti hihat heilumaan. Nelonen, Pupulan pöllisavotasta osittain toipunut ystävä ja mie saimme vajaassa viidessä tunnissa aikaan melkoisesti. Siitä se taas, jokainen halottu pölli on voitto! Jokainen lavalle kannettu halko on ihme!

Nyt pitää toivoa, että tontille ilmestyy hyväselkäinen, vahva ja ahkera halkoja. Minun voimilla ihan paksuimpia pöllejä ei nimittäin halota. Ei vaikka miten olisi motivaatio kohillaan.

Eka pino plakkarissa