Öljylautta

Lehdissä on ollut uutisia, että Ruotsista peräisin oleva mäntyöljylautta kelluu Pohjanlahdella ja on jo siirtynyt Selkämerelle ja kohti Selkämeren kansallispuistoamme! Lisäksi öljylautta ei olekaan tyypillinen, kiinteä öljylautta, vaan pirstaloitunut pieniksi paakuiksi ja levinnyt laajalle. Kovan tuulen takia sen torjunta on pitänyt lopettaa, vaikka paikalla on ollut Suomeltakin huippukalustoa.

Muistelin ensin ja sitten tarkistin vielä, että mäntyöljyä todellakin käytetään mm. mäntysaippuan raaka-aineena; tislattuna kuitenkin. Mäntyöljyä pääsi valumaan Söderhamnista mereen 800 tonnia nelisen päivää sitten. Ruotsalaiset ovat saaneet kerättyä noin 400 tonnia merestä.

Tämän mäntyöljyn alkuperäinen lähde on puunjalostusteollisuudessa eli jostain paikallisesta (sulfaatti)sellutehtaasta. Joensuulaisittain lähin sellutehdas on tuossa Pielisjoen yläjuoksulla oleva Uimaharjun tehdas. Mereen päässyttä mäntyöljyä ei siis ole keritty jatkojalostaa mäntyöljytislaamossa, vaan se pääsi vuotamaan Arizona Chemicalsin tehdassäiliön hitsaussauman halkeamasta ennen käsittelyä.

Kesällä ei olisi samanlaista paniikkia, ihmisille siis, koska öljy katoaisia näkyvistä ja painuisi merenpohjaa siellä asustavien kalojen ja muiden eliöitten surmaksi. Nyt kylmällä säällä öljy kelluu veden päällä ja ainut lohtu on se, että suuri osa linnuista on vaihtanut maisemaa talven takia. Mitä sitten tapahtuu muille, paikallisille eläimille, onkin jo eri juttu; varmaan rannoille ajautuu kuolleita kaloja paljon.

Ja kuten varmaan jo arvasitkin, hyvä lukijani, puunjalostuksessa syntyvä mäntyöljyhän on luonnonaine. Tähänhän sitä aina vedotaan, että luonnon oma aine, kuten vaikkapa uraani, mitäs haittaa siitä nyt olisi. Mutta luonnon kiertokulkuun poikkeuksellisesti joutuessaan, kuten tässäkin tapauksessa, se on vaarallista ympäristölle!

Arvinsalmi - the Port of Pyhäselkä, tai jotain...

Kävin pari päivää sitten mökillä ja ajattelin, että olisiko tuuri ja joku iso laiva menisi ohi. Minulla on nimittäin harrastus, eli bongailen isoja laivoja kotilaiturilta. Tai siis mökkilaiturilta.

No onnen täyttymys! Eipä tarvinnut kuin puoli päivää patsastella, kun haaveesta tuli totta ja Joensuun suunnasta alkoi lähestyä aivan valtavan suuri rahtialus! Minulle on ollut iso ilo siitä, että mökki on syväväylän lähellä. On ihan sellainen tunne, kuin olisi merenrannalla, kun saa seurata isojen laivojen kulkua ja arvailla, mistä kaukaa ne ovat tulossa. Tämä alla oleva rahtilaus on yksi suurimmista, minkä olen nähnyt reitillä!


Kotona vähän tsekkailin ja selvittelin aluksen tietoja; kyseessä oli hollantilainen, 82 metriä pitkä alus, jonka määränpääsatama on Antwerp ja sen pitäisi olla perillä 4.1.2012 klo 06.00. Aivan mielettömän kiehtovaa! Siis meikäläinen näkee paatin 28.12.2011 klo 14.26 Arvinsalmella ja siitä viikon päästä alus on jo Hollannissa! Juuri tällä hetkellä paatti seilaa Tallinnan paikkeilla.

Löysin tiedon, että Kelt olisi ollut 29.12.2011 Vysotsk:in satamassa Venäjällä. Siis olisiko se kerinnyt puolessatoissa vuorokaudessa Arvinsalmesta sinne saakka?!? Aivan käsittämätöntä. Satelliitin avulla sen pystyi paikantamaan helposti. Miten kiehtovaa!! Mutta mietin, että voiko tuo tieto olla totta?! Kerkiääkö se kulkemaan em. matkoja, kun keskivauhti on 7.9 solmua elikkäs rapiat 8 km/t. Saimaan kanavaa pitkin tietty, mutta todella ällistys minulle. Mikä todistaa sen, että en ole pahemmin aiemmin näitä tietoja selvitellyt.

Kun laiva oli mennyt ohi ja ihailin jäätöntä Jänisselkää, niin otin sitten kuvan jään kahlitsemasta männynoksasta. Aika upea ja vielä upeampi, jos minulla olisi järjestelmäkamera, ainakin jos osaisin sitten käyttää vielä sitä...

Ja taas me tuunataan, osa x

Meikäläisellä tuota vapaa-aikaa tuppaa olemaan näin lomilla, niin mietin, että mitähän sitten tekisin joutenolon ratoksi. Ystävä tuli käymään ja sanoi, että tekaistaan ne sellaiset sytytysmunakennot ihan ite. Meikäläisellä oli vielä kahvikin kesken, mutta ei muuta kuin tuumasta toimeen, kuten on tapana.

Ekana pengottiin keräyskartonkilaatikosta kananmunakenno; luomumunia tietenkin. Suomalaiset syövät muuten kanamunia hieman alle 10 kg/henkilö vuodessa. Se on paljon vähemmän kuin muissa Euroopan maissa; meillä kun yhä pelätään kolesterolia. Mutta munienkin terveellisyyskäsitys on muuttumassa ja joissakin maissa se on saanut jopa sydänystävällinen-terveellisyysmerkinnän! Munastahan löytyy proteiinia, vitamiineja, kivennäisaineita ja D-vitamiininlähteenä se on mieletön! Kannattaa tsekata Siipikarjaliiton sivut...

Kun vielä saadaan kanojen tuotanto-olosuhteet asialliselle tasolle, niin hyvin pyyhkii. Muutaman päivän päästä siis loppuu kanojen pitäminen häkkikanaloissa, paitsi vuoden loppuu saa vielä vinguttaa Suomessakin. Tarkista siis munakennosta munien tuotantotapa; tämä ohje sopii vain luomumunien kennoille... No, lattiamunatkin käy, kun noita luomumunia on välillä niin vaikea saada. Eli munassa merkintä siis 0 tai 2, mielellään 0. Vasta sitten voin taata ohjeen toimivuuden.

Tässä on tarvikkeet: munakenno, pitkiä tulitikkuja (mieluummin takkatikkuja), kynttilänjämiä. Ja vielä kierrätyskassista metallipurkki kynttilöiden sulatusta varten.



Tuo tulitikku on varsinainen huippujuttu, eli ystävä keksi tuosta noin vaan, että laitetaankin tulitikku siihen munakennon keskelle! Aivan mahtava idea!!! Kun raapaisee tikun palamaan, niin se sytyttää samalla koko sytytysmunakennozydeemin.

Tässä on koko homman perusidea, eli munakenno leikataan kennostosta ja muotoillaan saksilla tyylikkään näköiseksi. Nämä voi leikellä sarjassa.


Taitavampi leikkaa ja muotoilee kennon reunasta ja päällisestä terälehtityyppisiä juttuja. Ekana voi vaikka harjoitella pari kappaletta, niin idea alkaa kirkastua.


Siis näin upea ruusuke mokamasta munakennosta! Mietin, että tarvitseeko kynttilänpätkiä ollenkaan, koska syttyyhän sitä näilläkin jo ihan hyvin kuiva puu.




Tanskalais-ruåtsalainen pihakoiramme Vili tarkisti jokaisen kappaleen ennen seuraavaa vaihetta. Näin saatiin ruusukkeille virallisen valvojan hyväksyntä.

Sitten alkoi haastava vaihe, eli kynttilänpätkät kipattiin metallipurkkiin ja sulatettiin vesihauteessa. Sitten aloitettiin kastelu, eli valutettiin lusikalla mönjää ruusukkeen sisälle. Se tuntui hankalalta, se näytti hankalalta ja se oli hankalaa. Ihanpa totta!!! Mutta jos olisimme kastaneet ruusukkeet kuppiin, niin ei olisi onnistunut, kun kynttilänpätkiä oli niin vähän... Ja tulihan näistä nyt yksilöllisiä.

Kannattaa kiinnittää huomio lähinnä asialliseen suojautumiseen, kun käsiteltiin sulaneita kynttilöitä. Tai siis steariinia.





Näyttävät rumilta, mutta ovat tosi kauniita; tämä kuva siis vääristää. No, saattaa käydä niin, että sytytän näillä nuotion, en uunissa tulta. Nimenomaan tuon steariinin takia... Ehkä tää ei ole meidän laji, mutta tulipa kokeiltua!


Loppuhuipennukseksi ommeltiin vielä kenialaiselle kummitytölle Jepkemoille kangaskassi. Kangaskassien tekeminen on tosi kivaa; tykkään siitä todella paljon.

Joulurauhaa!

Olen tänä vuonna onnistunut huipusti jouluvalmisteluissa. Ekanakin aloitin ne keskimääräistä aikaisemmin ja sitten tein niitä puolet vähemmän. Kaiken kukkuraksi perusjuttujen, kuten piirakoiden ja pipareiden lisäksi tein viipalekakkuja, marenkeja ja suklaakarkkeja. Vaikuttaa siltä, että minulla ei ole matikkapäätä eikä logiikkaa, koska äkikseltään tuo kaava vaikuttaa mahdottomalta. Mutta kyllä se vaan toimi! Nyt minulla on aikaa aatonaattona kirjoitella tätä blogiani, kuunnella joululauluja, hörppiä teetä ja välillä tassutella ympäriinsä kynttilöden loisteessa. Aivan mielettömän ihanaa ja rauhallista.

Lisäksi odotan kovasti jo iltapäivää. Se on minulle erityisen tärkeä, koska aatonaaton vietosta on muodostunut minulle ja tytölleni jotain erityistä, mikä kuuluu vain meille kahdelle. Ja kaikesta tästä saan kiittää nurmeslaisia opiskelijoitani, jotka vuonna 1997 tai -98 ehdottivat minulle, että tulepas katsomaan Immanuel-joulunäytelmää. Siitä lähtien olemme joka vuosi aatonaattona suunnanneet auton kohti Nurmesta ja osallistuneet tuohon upeaan joulukuvaelmaan.


Joosef saa kuulla, että Maria on raskaana. "Minä en ole sen lapsen isä!"






Sää on vaihdellut vesikelistä paukkupakkasiin. Joskus on ollut mieletön lumipyry, joskus taas kaunis kuulas tähtitaivas on vilkkunut autonikkunasta. Kun tyttö oli pieni, kannoin häntä shaaliin kiedottuna, jotta ei olisi vaan kylmänyt. Ekalla reissulla hävisi Barbien kenkä; sitä surettiin sitten loppumatka.

Ajoimme ensin vanhempieni luokse Lieksaan; koristelimme kuusen ja rauhoituimme heidän kanssaan joulun viettoon. Illaksi lähdimme ajamaan kohti Nurmesta ja paluumatkalla poikkesimme ystäväni vanhempien kotiin joulukahveille. Kun isä nukkui ikiuneen 2009, olemme käyneet reitin toisin päin. Paluumatkalla otamme sitten äitini mukaan, käymme isän ja muiden läheisten haudoilla ja ajamme kotiin. Se on melkein päivän reissu, mutta minulla on siihen aikaa, koska se on tärkeä.

Siinä onkin hyvä kysymys joulun alla. Mikä on tärkeää? Mikä on juuri Sinulle kaikkein tärkeintä joulussa? Sen mukaan jokainen sitten päättää touhuistaan ja tekemisistään. Toivon sydämestäni, että jokainen löytäisi Joulusta jotain sellaista, mikä toisi hyvän mielen ja onnellisuuden elämään. Ja sen, että kaiken mahdollisen kiireen ja hyörinän keskellä muistaisi Joulun perusidean.

Joosefille ja Marialle tärkeintä oli se, että heille oli syntynyt poikalapsi, jonka he saivat Jumalan johdatuksella pelastettua kuningas Herodeksen vainolta.




Tämä Joulun sanoma kirkastuu upeasti nurmeslaisessa aatonaaton illassa.



Toivotan rauhallista Joulua Sinulle!

Uusi ulottuvuus!

Oltiin viime viikolla vierailulla kollegojen luona pohjoisessa. Tai ei kovin, mutta kuitenkin kun kolme tuntia ajaa ylämäkeen, niin kyllä se alkaa pohjoiselta tuntua. Ainakin pohjoisemmalta kuin meikäläisten kotinurkat. No, hämäräperäinen ilmaisu johtuu pelkästään siitä, että en aio paljastaa kollegojen kotikontua, jos he haluavat pysyä anonyymeinä.

Ei tarvitsisi, sillä todella upeissa tiloissa he siellä opettavat. Yksi asia nousi myös esille, eli kollegat opettavat itse ravitsemukseen liittyvät aineet. Minä innostuin tästä, vaikka ensimmäinen suorittamani alamme tutkinto olikin siivousteknikko. Meillä oli aika paljon laitoskeittiötä (mistä purnattiin) aikoinaan, mutta nythän tämä taito saattaisi päästä oikeuksiina. Hyvä Eeva Nurmela!!! Jos oikein tiukalle menee, niin meikäläinen pienellä preppauksella kyllä oppii pitämään tunnit ateriapalveluihin liittyen.

Innostuin ajatuksesta ja päätin tehdä heti pari pienimuotoista testiä; nimittäin leivoin ensin viipalekakkuja äitimuorin vanhalla reseptillä ja sitten innostuin lisää ja tein marenkeja. Itse asiassa minun oli pakko tehdä marenkeja, koska mansikkajäädykkeeseen (!) meni vain keltuaisia ja näin ollen jotain käyttöä oli keksittävä valkuaisille.

Tässä vaiheessa näytti vähän siltä, että mikä olikaan tunnin aiheena, mutta ei koskaan kannata lannistua..








Näin tasaiset pötkylät pyöräytin taikinaläjästä. Huomaa taustalla oleva design! Vaaka on tosi vanhaa perua; Pirkko-rouvan mökkijäämistöstä siis.







Ja mitäs täältä kauniista keksirasiasta löytyykään...















Eipä paljon mitään! Tässä oiva todiste siitä, että meikäläinen kyllä hallitsee viipalekakkujen teon. Vain kaksi surkeinta on jäänyt jäljelle ja kuvan ottamisen jälkeen nekin hävisivät oudosti.

Mutta ei tietty voi onnistua kaikessa, se on selvä se! Siitä todisteeksi pyöräytin ne marengit. Sain kyllä vatkattua vaahdon niin kovaksi, että se pysyi astiassa vaikka käänsinkin astian ylösalaisin. Innostuin tästä kovasti ja etsin jopa tyllan ja pursotin sillä marengit pellille ja muutaman vielä piparin päälle. Uunissa sitten tapahtui jotakin outoa, mutta en keksinyt sille syytä.

Nimittäin eka pellillinen hieman levisi, mutta vai hieman. Toka pellillinen muuttui jotenkin halkeilleen näköiseksi, mutta ei paljon. Molemmat kuitenkin riittävästi, että itsearvioinnit tehtyäni päädyin lopputulokseen: näitä en opeta ainakaan ekalla tunnillani.

Tässä kuvassa kannattaa kiinnittää huomio takimmaisiin marenkipipari-unelmiin... Tosi hyvä muuten tuo pipari marengin alla. Itse keksin kun ohjeessa ehdotettiin tylsää Marie-keksiä. Aina siis kannattaa soveltaa, jos perusasiat ovat hallinnassa.




Vili on aina tilanteen tasalla. Tässä se odottaa vuoroaan laadunarviointia varten... Tanskalais-ruåtsalaiset pihakoirat ovat persoja kaikille herkuille. Vililtä tuli täysi kymppi; marenkipipari loshati kerralla parempiin suihin...

Ei stressata, osa 2

Tänään minulla alkoi joululoma; aivan ihanaa! Vapaasta saan nauttia sen takia, että olen ennen tätä painanut pitempää päivää. Jo tässä vaiheessa, kun ensimmäinen lomapäivä on vasta aamupäivän puolella, voin sanoa, että kyllä kannatti.

Syksy on ollut muutenkin hyvin stressavaa aikaa, joten mukavaa, että nyt voi vähän virkistäytyä. Kotonahan se parhaiten onnistuu, työn raskaalla raatajalla, eikös?! Vai voisiko sitä voimaantua myös töissä? Tähän vastaan itse, eli minulle kyllä työ on mielettömän mahtava paikka, missä olen joka päivä iloisella mielellä. Aina ei itse voi vaikuttaa fiilikseen, mutta sisäiseen omaan fiilikseen kyllä. Ja se on kestänyt tyrskyt ja tuiskeet!

Työpaikallahan vallitsevat työpaikan toimintatavat, eli pelisäännöt, joihin jokainen on sitoutunut ja noudattaa niitä. Mutta kotona vallitsee viidakon lait, koska koti on paikka, jossa jokaisen on saatava purkaa omat tunteensa ja olla "oma itsensä", kuten olen monista psykologian kirjoista lukenut. Työssä siis voin hengata iloisena siitä, että kaikki panevat parastaan, mutta kotona on toisin.

Tässä oiva esimerkki; sattui ihan tässä eilisen ja tämän hetken välillä: Sovin eilen jälkikasvusta vihonviimeisen kanssa, että lähdetään huomenna kaupungille kahdestaan, kun minullakin on vapaata. Illalla hän huolehti, että lähdin vielä joulukonserttiin; siellä olisi varmaan mukavaa, vaikka en itse asiassa olisi jaksanut lähteä enää minnekään kotoa. No, lähdin kun niin kauniisti pyydettiin.

Mitä tarkoittaa mukavaa? Minä tulkitsin sen niin, että samalla kun minä lähden joulukonserttiin, tyttö varmaan tyhjentää astianpesukoneen ja laittaa pyykit narulle. Tyttö tulkitsi sen niin, että huoh! hän saa vetää lonkkaa senkin ajan, kun mamma istuu joulukonsertissa. Tämän johtopäätöksen vedin siitä, kun tulin takaisin kotiin ja mökki näytti tismalleen samanlaiselta kuin ennen lähtöä. Olisin siis voinut jättää konsertin väliin ja tehdä kotityöt, kun minulla ei sitä sävelkorvaakaan ole enkä siis pysty nauttimaan laulusta samalla tavalla kuin kehittyneemmät yksilöt.

Sitten ajattelin, että ei stressata! Ja onnellisena nukahdin vällyjen väliin joululaujen kaikuessa korvissa.

Aamulla heräsin ja tassuteltuani (tassuttelen aina lomalla) keittiöön näin teekuppini paikalla lapun "Herätä minut tunti ennen kaupungille lähtöä ja käytä Vili pissalla". Olin tietty ajatellut niin, että teemme yhdessä kotityöt ennen kaupungille lähtöä, koska kuulun sukupolveen, jolle hoettiin mantraa jo Aapisesta alkaen "Ensin työ ja sitten leikki, Ulla, Maija, Kaija, Heikki!". Mutta tyttö tulkitsi asian niin, että koska minulla on loma, minulla on aikaa tehdä kotitouhut yksin ja hän voi keskittyä nukkumiseen, koska nuori kasvuiässä tarvitsee paljon unta (tai ainakin se uniaika ajoittuu yleensä pitkälle aamupäivään).

Voinkin siis nauttia lomani ensihetkistä ulkoiluttamalla piskin, mikä ei tietty ole mikään huono homma, koska hurttahan on älykäs tanskalais-ruåtsalainen pihakoira ja siitä on siis seuraa muutenkin keskivertopiskiä enemmän.

Tässä olemme Vilin kanssa talvilomalla. Harrastimme nukkumista, syömistä, nukkumista, syömistä, lumikenkäilyä, syömistä ja nukkumista.



Kun olin tullut aamulenkiltä, tyhjensin astiat koneesta, lapoilin pyykit ja järjestelin tavarat huoneista. Nämä kaikki olisin voinut tehdä siis edellisenä iltana, tai ne olisi voinut tehdä joku muu. Kun otin vaatekaapin hyllyltä nurin päin viikatut pussilakanat, käänsin ne oikein päin ja viikkasin uudestaan, mietin kahta asiaa. Ensin sitä, olenko liian pikkutarkka; mitä väliä vaikka lapoilee pussilakanat nurinpäin. Jos sattuu tuuri, niin lakananhan voi ottaa joku toinen, jolloin itse ei tarvitse nähdä lainkaan vaivaa pussilakanan kääntämisessä. Toinen asia oli se, olenko epäonnistunut kasvattajana, koska huomaan selkeää välinpitämättömyytta sellaisia asioita kohtaan, joita itse pidän tärkeänä.

Sitten muistin, että olen edelleen lomalla. Minulla on tähän aikaa, ei siis stressata. Viikkasin lakanat hyllyille ja lähdin keittämään teetä. Mietin, mitä kaikkea voinkaan tehdä lomalla.

Jos teen samoja asioita kuin normaalisti lomalla, niin nukun ja syön ja nukun. Ja Vili tietenkin osallistuu harrastuksiini!




Vaikuttaa siis kivalta! Tyttö heräsikin juuri sopivasti, kun olen lopettelemassa tätä juttua. Mahtava ajoitus! Joululaulut raikaa, kupissa on höyryävää teetä. Mitä muuta voi ihminen toivoa?! Ei mitään!

Tämä ihana joulukäpy mielessä lähdemme kaupungille katselmaan jouluhyörinää, ilman stressiä siis!

Skypettää...

On pakko hehkuttaa tietotekniikan puolesta. Nimittäin lopetin juuri puhelun pojan kanssa, joka on tällä hetkellä reissussa Thaimaassa. Meillä oli skypeyhteys; ääni toimi aivan kuin välimatkaa olisi ollut vain metri. Kameraa ei hänellä ollut, mutta hän näki tietty meidät.

Tietenkin se, että hän matkusti toiselle puolelle maapalloa, on hieman kyseenalaista, mutta tällä hetkellä lentämiseen on vielä opiskelijallakin varaa. Ajattelen tässä tietenkin lentämisen aiheuttamaa hiilidioksidikuormaa. Lehdessä oli tänään juttu, että tulevaisuudessa saatetaan joutua palaamaan 60-luvun rengasmatkoihin. Silloin lentämään pääsevät vain ne, jotka ovat todella rikkaita. Muut joutuvat matkustamaan kaukomaille junilla ja linja-autoilla ja sehän tarkoittaa sitä, että aikaa on oltava todella paljon kulkemiseen. Mitä artikkelissa tarkoitetaan tulevaisuudella, on sitten eri asia.

On tietty hienoa, että matkailun kautta käsitys ympäristöstä laajenee. Ainakin, jos asian ottaa siltä kannalta. Tulee mieleen suomalaisten turistimatkat entisessä Neuvotoliitossa ja entisessä Eestissä, minne mentiin rellestämään ja esittelemään omaa ylemmyyttä. Niillä matkoilla monen suomalaisturistin käsitys koko reissusta saattoi jäädä tosi suppeaksi.

Mutta kun ottaa matkailun miellyttävänä haasteena, niin silloin pääsee paremmin sisälle myös paikalliseen kulttuuriin. Olen miettinyt, että pitäisikö minunkin lähteä reissuun, mutta en sitten tiedä.

Luin Marketta Hornin kirjan "Neljän dollarin päivä" (muistaakseni se on sen niminen) ja sitä lukiessani minulle tuli olo, että länsimaisena peruspalkansaajanakin olemme mielettömän rikkaita. Tuntui pahalta, kun Horn ei raaskinut maksaa 30 senttiä taksista, vaan käveli ennemmin kilometrikaupalla majapaikkaan. Hänestä hinta oli kohtuuton ja häntä yritettiin huijata länsimaalaisena. Oikea hinta olisi kai ollut 20 senttiä. Ymmärrän, että joku köyhä intialainen riksataksi yritti saada hieman paremman hinnan turistilta.

Jotenkin tuli tuota taksijuttua lukiessa mieleen Lapin hiihtolomasengin hinnoittelut. Markkinoinnissa ihan avoimesti kerrotaan, että sesonkikaudella hinnat pompsahtavat! Kaikki hyväksyvät tämän. Paitsi Horn varmaan raahaisi paikalle oman puolijoukkueteltan kamiinoineen ja majoittuisi siinä, koska hän ei tietenkään suostuisia maksamaan turistikauden hintaa. Vai suostuisiko? Kannattaa lukea tuo kirja, aivan ehdottomasti.

No palataan tuohon skypetykseen, eli kun lähdemme Amsterdamiin työmatkalle, niin aiomme pitää opiskelijoille messuilta suoran lähetyksen. Skypeyhteys saattaisikin olla toimivampi kuin ACP.

No ei meikä tietty missään tynnyrissä ole asunut, mutta kun nää kiinnostuksen kohteet on sitten tätä rataa, olinpa missä tahansa.