Uhraus!

Olen hyvin sitoutunut työhöni ja suhtaudun siihen todella intohimoisesti. Joskus mopo karkaa käsistä ja selvittelen ja pohdin niin paljon asioita, että se hankaloittaa välillä päivittäistä elämää. Etenkin ympäristöasiat saavat minut liekkeihin. Kauppareissu saattaa venähtää pitkäksi, kun yritän tihrustaa tuoteselosteiden tekstejä ja selvittää, mikä tausta jollain tuotteella on. Kotiin päästyäni sitten googlaan ja selvittelen lisää asiaa.

Joskus joudun ostamaan tuotteita kotiin, että saan tunneille näytemateriaalia. Kuten tänään. Ajattelin, että pyörähdän keksihyllyn kautta, ihan vaan tsekkaamassa, mitä kuuluu keksirintamalle. Kaikki kuluttajat eivät ole tieotisia siitä, että Turun sinappi valmistetaan Ruotsin sijasta Puolassa ja sama meininki jatkuu keksihyllyillä.

Mikä mielikuva tulee seuraavista keksibrändeistä: Kantola, JyväsHyvä ja Vanaja? Keskivertokuluttaja mieltää em. valmistajien tuotteet kotimaisiksi. Toki moni saattaa tietää, että JyväsHyvä kuuluu Kraft foods- nimiseen kansainväliseen yritykseen, jolla on toistatuhatta työntekijää pohjoismaissa. Myös LU kuuluu samaan konserniin. Mutta voivoi, tämäkin tieto on jo vanhaa, sillä Fazer Group on ostanut Kraft Foods:lta keksituotannon - siis JyväsHyvän keksitkin siirtyvät Fazerille elokuun alussa.

Toisaalta se voi olla hyväkin, koska Fazer on panostanut kotisivuihinsa ja sieltä saa hyvää tietoa sen ympäristöasioista. Sille Fazerkaan ei voi mitään, että kaakopapujen tuotanto voi olla kestämätöntä. Yrityksellä on kuitenkin jopa eettiset periaatteet, eli selvästi yritystä tehdä parhaansa sillä on. Mingon-munia valmistavasta herkkutehtaasta on tullut kahdeksassa maassa toimiva yritys, jonka ruokapalveut sekä leipomo- ja makeistuotteet ovat varmasti monelle tuttuja. Fazerin kotisivut on hyvät, kannattaa mennä tsekkaamaan ympäristövastuullisuutta. Silti Fazer myöntää, että sen on vaikea valvoa tuotantoketjua Länsi-Afrikassa, missä lapsityövoiman käyttö ja epäinhimilliset työolosuhteet sekä erittäin vaarallinen kaakaopapujen keruu on arkipäivää.

Ja sitten asiaan. Nimittäin JyväsHyvän Hetkiset kaura-suklaa keksipaketista kävi ilmi, että keksit on valmistettu Puolassa. Tämä oli niin tärkeä tieto, että päätin siirtää keksipakkauksen ostoskoriin näytemateriaaliksi. Kotona huomasin, että keksipaketin parasta ennen päiväys oli ollut 4.8.2012. No Eviran mukaan kauppa sai myydä tuotteen minulle, koska keksit lienevät vielä käyttökelpoisia päiväyksen jälkeenkin. Päiväysvanhasta tuotteesta olisi kuitenkin pitänyt ilmoittaa. Tässä sen näki, että kuluttaja, jota kiinnostaa vain tuotteen alkuperä, ei näköjään enää jaksa kiinnostua siitä, onko tuote kaiken lisäksi vielä päässyt vanhenemaan. Mutta kenen asia on varmistaa, että myynnissä on kunnollisia tuotteita?! Päätin testata vielä illemmalla keksien tuoreutta...

Kantolan keksit ovat niin suomalaista, että! Paketista selvisi kuitenkin, että keksit oli valmistettu Ruotsissa Göterborgs Kex:n tehtaalla. Päätin siirtää paketin ostoskoriin, koska näytemateriaalia tarvitaan aina. Kotona huomasin, että näitten keksien syönnillä ei ole kiire, sillä parasta ennen päiväys on vasta 10.2.2013. Kantolan markkinoijana toimii norjalainen Orkla-konserniin kuuluva Chips Ab. Ympäristöasioista ei paljon kerrottu enkä ihan saanut selvää, kuka Kantolan oikein omistaa. Myynti- ja markkinointi tuntui vain kuuluvan Chipsille. "Leivomme ajatuksella", vakuutettiin kotisivuilla.

Toivioretkeni alkoi vaikuttaa jo toivottomalta, kunnes silmiini osui Suomen lippu ja niinhän siinä kävi, että Avainlippu varmisti, että Vanajan keksit todellakin oli valmistettu Hämeenlinnassa. Minun oli pakko saada tämä harvinaisuus näytemateriaaliksi, joten nakkasin senkin ostoskoriin. Kotona huomasin, että Avainlippu-merkki oli uudistunut jo vuosi sitten, mutta Vanajan paketissa komeili edelleen vanha merkki. Toivottavasti keksejä ei oltu tehty merkkiuudistuksen aikaan, koska parasta ennen päiväys ulottuu peräti 17.5.2013 saakka. Kyseessä oli kaakao-vanilja vohvelit ja sanomattakin on selvää, että vaikka keksipaketissa on Avainlippu, joka kertoo kotimaisuudesta, niin kaaakao tulee Länsi-Afrikasta ja erittäin todennäköisesti lapsityövoimalla tuotettuna. Koska Vanajan Korppu Oy on täysin kotimainen tehdas se on hakenut ja saanut luonnollisesti Avainlipun. 

Sitten muistin, että vohveleissa on niitä transrasvoja. Pakkauksessa kuitenkin lukee, että tuote ei sisällä transrasvoja. Kovetettua kasvirasvaa siinä on. Mats-Erik Nilssonin mukaan valmistajat ovat ruvenneet sekoittamaan kovan rasvan joukkoon juoksevia öljyjä, jolloin transrasvaa ei synny haitallisia pitoisuuksia. Mikäli tuote on osittain kovetettu, siinä on edelleen haitallista transrasvaa ja tätä tietoa osittain vai kokonaan kovetettua, ei tarvitse ilmoittaa. Olo alkaa olla kuin harakalla, jolla on joko nokka tai pyrstö tervassa.

Tämmöistä kun sitä pohtii vapaa-aikansa, niin välillä tuntuu siltä, että haluaisi vaan ottaa sen vuorotteluvapaan ja lähteä ajamaan Suomen ympäri fillarilla. Silloin ei tarvitsisi ajatella mitään muuta kuin seuraavaa ylämäkeä.

Kivihommia!

Ei lopu meikäläiseltä virta lomallakaan. Olen monesti miettinyt, että voisihan se olla kiva vaan löhötä ja olla paikallaan, vaikka tuollaiset kaksi tuntia. Mutta ei voi mitään, että on kiva puuhastella ja tehdä jotain käsillään. Kun töissä tekee töitä koko ajan enemmän päällään, onneksi ei sentään päälaellaan. Nyt alkaa vaikuttaa siltä, että tällä kertaa tekstistä ei tule kovin korkealentoista. Koetetaan silti.

Kun ostettiin kesämökki, niin jo toisella käyntikerralla alkoi tehdä mieli makkaraa. Pirkko-rouva ei ollut piitannut makkaranpaistosta, joten tontilta puuttui nuotiopaikka. Sen sijaan ranta oli ja on edelleen täynnä hienoja laattakiviä ja eikös me kyhätty niistä komea nuotiopaikka - grilli siis vaikka ei sen nyt oikea grilli ollutkaan. Siihen se jäi, saunamökin kupeeseen ja on edelleen samassa paikassa.

Näyttää kivikasalta?!

 Tänä kesänä mietittiin, että kun noita laattakiviä on niin paljon, niin tekaistaan grillin ympärille laatoista hieno kivetys. Minä tietenkin tarkkana ihmisenä suunnittelin, että pitää kaivaa maata pois, poistaa ehkä juuria, tasoittaa pohja hiekalla, juntata se ja tarkistaa vatupassilla korko. Vietto on tietysti grilliltä poispäin. Aloin jo melkein rajaamaan aluetta naruillla ja tolpilla.




Mutta kun siinä sitten ystävän kanssa tarkemmin mietittiin, niin tultiin siihen tulokseen, että ei kaksi naisihmistä moista pikkutarkkaa touhua jaksa tehdä.

Siispä tuumasta toimeen taas! Ei mitään alueeta rajattu. Eikä tällä kertaa edes sen kummemmin suunniteltu! Siitä vaan silmämäärällä alettiin haravoimaan isoimpia käpyjä ja risuja laattakivien alta pois. Onneksi oli kasa kivituhkaa ja sitä sitten leviteltiin pahimpien kuoppien kohdalle.  Rannalta käytiin etsimässä liuskekiviä, mitkä sopisivat parhaiten vierekkäin ja näyttäisivät hyviltä. Sitten vaan passailtiin, tiivistettiin kivituhkalla ja ihan silmämääräisesti edeten saatiin muutamassa tunnissa tekaistua huippuhieno pihalaatoitus grillin ympärille.

Lapiolla kivituhkaa.

Alkaa hahmottua...

Se on siinä!

Niin se vaan on, että kun on korkea stressinsietokyky ja alhainen epäonnistumisenpelko, niin saa aikaiseksi vaikka mitä! Ja lyhyessä ajassa! Kyllä nyt passaa paistaa makkaraa!

Taas me tuunataan, osa ...!

Meikäläisen peukalo ei tunnetusti ole keskellä kämmentä ainakaan missään nikkarointia vaativissa asioissa. Jo tämän blogin aikana on tullut tuunattua kaikenlaista. Jopa siinä määrin, että tilauksia on sadellut vaikuttuneilta lukijoilta, mutta ei riitä aika tekemään kaikenlaisia härveleitä linnunpöntöistä vaativampiin tuolien entisöinteihin, vielä. Isäni, joka nukkui ikiuneen 2½ vuotta sitten, opetti minulle, että aina kannattaa puuhata jotain pientä, niin saa paljon aikaiseksi. Se onkin ollut oiva oppi, jonka avulla pikku hiljaa tehden hommat on tullut hoidettua. On syntynyt kassia, sytytyspalaa, kasvulavoja, patalappuja, tuolinpäällisiä jne. eli laajalti kaikenlaista kotitalouteen liittyvää. Ehkä paras tuunaukseni on nurmikon ilmastointikengät lankusta ja rautanauloista, mutta niistä joskus toiste.

Meillä oli kesämökillä päässyt saunamökin kuistin lattia hieman lahoamaan, joten se piti uusia tänä kesänä. Samalla oli järkevä oikaista mökkiä ja laittaa uudet runkotolpat entisten tilalle. Saunamökki on nimittäin niin lähellä rantaviivaa, että siitä on pidettävä huolta kuin kultaharkosta; uusi mökki olisi rakennettava nykyisten sääntöjen mukaan liian kauas rannasta. Kesämökillä on oleellista se, että saunasta pääsee äkkiä pulahtamaan uimaan eikä tarvitse tarpoa puolta kilometriä todetakseen, että vesi on liian kylmää.

No, tarjoonnuin tietty tehtävään, kokemusta ja referenssiä nimittäin löytyy.  Niin kyllä todella ällistyin, että meikäläiselle oli varattu projektissa tontille lennelleiden styroxpalojen keräämistä, naulojen repimistä lahoista lattialaudoista ja jo valmiiksi naulattujen lautojen loppuun naulaamista.Vaikka nyt ei joka kerta ole tullutkaan sitä metrimittaa käyttäneeksi, niin olisin kyllä luullut, että meikäläisen ammattitaitoa olisi hieman korkeammalle arvostettu!

Ei näytä kovin vaikeelta - hmph!

Meikäläinen ei tietty ole ollut koskaan turhantarkka noissa hommissa, joten tartuin toimeen. Oli oikein moderni purkurauta apuna, ei mikään sorkkaraudan serkku. Toisen laudan kohdalla aloin sitten pohtimaan, mikä idea on kiskoa ruosteisia ja metallinkeräykseen meneviä nauloja lahoista lattialankuista, kun ne saa ihan hyvin kerättyä lautojen polttamisen jälkeen nuotiostakin. Korostan, että ajatus iski päähän vasta toisen laudan, ei ensimmäisen, kohdalla.

Jotain rajaa...

Koska naulojen nyhtäminen alkoi siis tympi, piti keksiä jotain kehittävämpää hommaa. Kierrätysihmisenä ajattelin, että parempia lautoja voisi hyödyntää johonkin. Ja löytyihän se kohdekin; kompostin kannet. Tuumasta toimeen. Koska tällä kertaa halusin näyttää, että olisi ne senttimetrit meikäläiselläkin pysyneet hallinnassa, otin käyttöön metrimitan, sellaisen metallisen, mikä näytti hienolta, kun roikotin sitä työhousujen (!) reisitaskussa.


Ekana siis mitattiin suurin piirtein kannen koko ja suunniteltiin lautojen pituus. Sitten kiskottiin naulat irti laudoista ja sahattiin ne määrämittaan. Sen jälkeen kuskattiin laudat kompostin päälle, vähän passailtiin ja alettiin nakutelemaan. Oikein kotkattiin naulat! Se on sitä meidän timpurien ammattislangia.Tuli tosi hieno, vaikka ite sanonkin. Tällä kertaa annan tosi paljon pisteitä sille, että nyt homma siis suunniteltiin ihan rauhassa, käytettiin pari kertaa metrimittaa ja kuljetettiin kaikki kamat kerralla tekopaikalle. Ja mitä nyt tuli muutama pieni mittavirhe, niin ne vaan lisäsivät kompostinkansien retrohenkisyyttä.

Pieni mittavirhe...

Järjestelmällisyyttä löytyy!

Saalista!

No, kyllä minun on tässä lopuksi sanottava, että jos olisin organisoinut sen saunarempan, niin ehkä olisi saattanut käydä niin, että pientä heittoa olisi ollut mitoissa. Ehkä runkotolppien vaihto ei olisi onnistunut. Ja ehkä ei olisi tullut valmista ollenkaan. Tai ainakin tulos olisi ollut hieman liian kotikutoisen näköinen. Saattaisin sittenkin tarvita pientä preppausta rakennustöihin. Joku pieni kurssi, tuollainen  kaksi vuotta kestävä tvp rakennusalalle. Sillä saisin varmaan helposti päivitettyä nykyisen ammattitaidon puutteet...

Komposti ennen.

Komposti jälkeen.

Reiluu ja reiluu...!

Tänään tärähti paikallisessa lehdessä otsikko, mikä vaatii hieman pohdiskelua. Nimittäin, asia koskee pakkauksissa olevia merkintöjä, joilla kuluttajaa informoidaan ostohetkellä tuotteesta. Kyseessä voi olla siis pakolliset pakkausmerkinnät, alkuperämerkinnät, eettiset merkit, tuotantotapaan liittyvät merkit, terveellisyyteen liittyvät merkit ja ympäristön huomioimiseen liittyvät merkit.  Joka tapauksessa, merkinnät eivät saa johtaa kuluttajaa harhaan ja niiden on oltava luettavissa kaupassa. Siksi joissakin kaupoissa on jopa suurentavia muovipleksejä, jotta näistä kimuranteista teksteistä saisi jotain tolkkua.

No kaikki ne, jotka ovat hiemankin perehtyneet asioihin, ovat tienneet, että Reilun kaupan tuotteilla ei ole tekemistä tuotteen elinkaaren ympäristöystävällisyyden kannalta, vaan se painottaa ihmisten hyvinvointia. Toki Reilun kaupan tuotteissa pyritään minimoimaan ympäristöä kuormittavia aineita, mutta vaikkapa banaanin viljely ei onnistu ilman  torjunta-aineita tai "kasvinsuojeluaineita". Niitä käytetään Reilun kaupan banaaneille kuitenkin selkeästi vähemmän (1/5) kuin normaalissa plantaasiviljelyssä. En jaksa jauhaa tästä enempää ja pakko on itekin joskus syödä banaaneja, vaikka ei haluaisikaan niiden elinkaarikuormituksen takia. Sniif!

Ällistyin, että artikkelissa nimenomaan Eviran edustaja piti yllätyksenä Reilun kaupan tuotteiden pieniä prosenttiosuuksia. Se on nyt ilman muuta selvää, että yhdistelmätuotteissa kaikki ei voi olla Reilun kaupan merkinnän saanutta, koska osa sisällöstä tuotetaan maissa, missä työntekijöiden asema on niin hyvä, että he eivät  tarvitse Reilun kaupan järjestelmään hyvinvointinsa ja toimeentulonsa turvaksi.  Mieti vaikka Reilun kaupan jogurttia, mikä valmistetaan Suomessa. Suomalaisten työntekijöiden työolot ovat aivan huippuluokkaa. Mutta meillä ei kasva banaaneja! Jos jokainen raaka-aine on tuotettava Reilun kaupan kriteereillä, jotta valmis tuote saa käyttää Reilun kaupan merkintää, mennään mielestäni ojasta allikkoon.

Reilun kaupan ideana on, että tuotteesta maksetaan viljelijöille vähintään takuuhinta, jolloin he eivät joudu  täysin markkinavoimien armoille. Lisäksi viljelijät saavat Reilun kaupan lisää (esim. banaanilaatikosta 1 dollarin) ja summa on käytettävä yhteisöä hyödyntäviin hankkeisiin. Myös lapset iloitsevat, koska lapsityövoiman käyttö on kielletty järjestelmän piirissä. Ympäristökuormituksen minimointiin kiinnitetään myös erityistä huomiota; kemikaalit on tarkoin rajattu ja niiden käyttöön opastetaan sekä käyttöä valvotaan. Geenimuunneltuja siemeniä tai taimia ei saa käyttää. Viljelijöillä on mahdollisuus myös luomusertifiointiin.

Edellä mainittuun vedoten,  minusta on erittäin järkevää, että Suomessa ja muuallakin Euroopassa on alettu voimakkaasti kehittää näitä yhdistelmätuotteita, jolloin siitä hyötyy kuluttaja, Reilun kaupan viljelijät ja vieläpä kotimaan tuottajatkin! Tai olisiko järkeä lähteä tuottamaan "aitoa" Reilun kaupan jogurttia vaikka jostain Boliviasta Suomeen?!

Se, paljonko tuotteessa on oltava prosentuaalisesti Reilun kaupan osuus, on mielestäni määriteltävä tuotekohtaisesti, ja siis koskee nimenomaan yhdistelmätuotteita. Näissä jogurteissa eli yhdistelmätuotteissa  tuotteen kannalta oleellisen aineen (banaanijogurtissa se ei ole maito vaan banaani) on oltava Reilun kaupan tuote ja sitä olisi oltava tuotteessa viidennes. Nyt en ole ihan satasella varma, muistanko nämä oikein, mutta en lähde tarkistamaan.

Ja sitten varsinaiseen asiaan, mihin oikeasti olisi kiinnitettävä huomiota, eikä ällisteltävä sitä, että Reilun kaupan banaanijogurtissa maito ei olekaan tuotettu Reilun kaupan kriteereiden mukaan. Hei, täällä hyvinvointivaltiossa siis!!!! Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mitä syöt "aitona ruokana" - siis kaupan valmis- tai puolivalmisruokiin.

Itse toivon kauppaan tietokonepohjaista käännösohjelmaa, jonka avulla voi tarkistaa, mitä jokin sana oikeasti tarkoittaa tuoteselosteessa. Esimerkiksi polyvinyylipolypyrrolidoni, mikä äkikseltään kuullostaa joltain muovilta, on maukeutusaineissa lisäaine, mikä antaa yhtyä varsinaisille tuotteen lisäaineille. Em. aineen siskoa polyvinyylipyrolidonia käytetään tietenkin myös joissakin pesuaineissa, mikä ei varmaan ollut yllätys kenellekään.Tai natriumglutamaatti - msg- (E621), joka aiheuttaa herkille ihmisille päänsärkyä, hikoilua, närästystä, huimausta, painontunnetta rinnassa ja pahoinvointia, toimii aromivahventeen ja on onneksi kielletty vauvanruuissa. Mielenkiintoista on se, että kuluttajien silmissä huonon maineen saanutta ja aromivahventeena käytettyä natriumglutamaattia on nyt alettu korvaamaan hiivauutteella. Sillä on kylläkin samat vaikutusoireet ihmisille ja se sisältää myös glutamaattia, mutta sen nimi kuullostaa luonnolliselta (hiiva- sehän tuo mieleen mummolan ja korvapuustit) ja mikä tärkeintä teollisuuden kannalta, sillä ei ole E-koodia. Eli ei auttaisi käännösohjelmakaan tuomaan kaikkea totuutta esille.


Kuluttajan kannattaa olla tarkkana myös muiden tuotteiden, kuin Reilun kaupan tuotteiden kohdalla. Vai mitä mieltä olet siitä, että erityisesti lasten suosimissa kalapuikoissa kalan osuus saattaa olla vain 61%. Loppu voi olla sitten vehnäjauhoa, vettä, kasviöljyä, suolaa, hiivaa (!), vehnätärkkelystä, mausteuutetta, sitruuna-aromeja, paprikaa, kurkumaa, emulgointiainetta, sipulia ja hyfrolysoitua kasviproteiinia. Siis tuotteesta melkein 40% on jotain muuta kuin kalaa. Mutta hyvä näin, kannattaa pitäytyä kalapuikoissa kalaleikkeiden sijaan, joissa kalaa on eräällä valmistajalla vain 47%. Sen sijaan tuotteeseen on lisätty vehnäjauhoa, rapsiöljyä, vettä, tärkkelystä, suolaa, hivaa, sitruunahappoa, sitruuna-aromia, nostatusainetta (eikö se himputin hiiva riittänytkään?!) ja valkopippuria.

Suosittelen Eviran tarkastajalle pikaista tutustumista Suomessa myytävin valmisruokiin, vaikkapa näihin kalapakasteisiin. Vaikka paketin kyljestä löytyy sydänmerkki ja MSC-merkki, eivät ne kuitenkaan kerro paljonkaan siitä, että kun luulen syöväni kalaruokaa, niin miltei puolet siitä onkin kaikkea muuta. Olisiko se reilua, että kalapuikoissa, vaikkapa 80% tuotteesta olisi sitä kalaa??

Hatuttaa!

Tässä loman aikana on ollut aikaa tarkkailla ihmisiä. Yleensä minua ei kiinnosta muiden asiat ja siksi tuntuu kurjalta, kun toisia eivät tunnu kiinnostavan nimenomaan mitkään muut kuin toisten asiat. Mutta tällä kertaa kiinnosti. Kävelin tanskalais-ruotsalaisen pihakoiramme Vilin kanssa kaupunkiin ja aurinko porotti siniseltä taivaalta. Pään suojaaminen auringon säteiltä on Suomessakin tärkeää. Koska hiuksia on hankalaa ja ainakin todella epämiellyttävää suojata aurinkovoiteella, varmin tapa on laittaa päähän jonkinlainen hattu.

Ex-presidentin tyyliä mukaellen suuri osa suomalaisista naisista käyttää lippistä. Osa suojaa päänsä huivilla, osa käyttää lierihattua. Minulla on monta erilaista päänsuojaa, joista sitten valitsen mieluisan tilanteen mukaan. On lippiksiä, huiveja, lierihattuja, h.a.d.eja, kesäpipoja (Riipinen), lätsiä, itikkahattuja, lippahuivikin löytyy. Muutama mainitakseni. Mutta sen sijaan minulla minulla ei ole virkattua pipoa, ei edes virkattua Suomi-pipoa! Eikä muuten tulekaan.

Tällä kertaa olin sonnustautunut keltaiseen Puma-lippikseen, joita ei näillä leveysasteilla ole muilla kuin minulla. Vilillä ei ollut suipon kuononsa suojana mitään, ainoastaan iso rupi muistona juhannustappelusta Reiskan kanssa. Rupi ei näyttänyt suojaavan riittävästi, joten lenkin jälkeen Vili halusi sovittaa itselleen jotain päähinettä seuraavaa reissua varten.

Liian iso!

Siinä sitten tsäppäilimme kohti kaupunkia. Matkaa oli rapiat 7 kilometriä, joten aikaa havainnointiin oli tunnin verran.Päätin tehdä kvantitatiivisen tutkimuksen, minkä avulla saisin selvitettyä muiden kulkijoiden älykkyyden suhteessa vaaralliseen UV-säteilyltä suojautumiseen. Koska älykkyyttä on vaikea mitata saatikka edes päästä selvyyteen siitä, mitä se ylipäätään tarkoittaa, niin päätin määritellä sen tässä tutkimuksessani seuraavasti: "Älykäs ihminen suojaa sekä omansa että jälkikasvunsa auringonsäteiltä käyttämällä pään suojana jotain vaatekappaletta, mikä on riittävä iso suojaamaan sekä päälaen että kasvot". 

Jos vain noudattaisimme ohjetta "Suojaa pääsi auringon säteilyltä!", asia olisi sillä selvä. Ihmiset eivät altistuisi säteilylle ja välttäisimme paljon harmitusta. Yleensä ihmiset eivät noudata ohjeita, vaan päättävät itse siitä, onko ohje noudattamisen arvoinen. Kyseessä on siis mielestäni älykkyyteen liittyvä toiminta.  Älykkys ilmenee kykynä soveltaa uutta (hahhah!!!) tietoa auringonsäteiden vaarallisuudesta ja arvioida, mikä vaikutus niillä on omalle terveydelle.

Mielestäni kaikki lukutaitoiset suomalaiset ovat tietoisia siitä, että auringon säteet ovat iholle vaarallisia liian isoina määrinä; etenkin keskipäivällä ja ilman suojaa. Alaikäiset, vaikka osaisivatkin jo lukea, ovat mielestäni vanhempiensa valistuksen vastuulla. Ihomelanoomista jopa 95% voitaisiin välttää sillä, että ihoa suojattaisiin. UV-säteilyn ongelma on se, että sen vaikutukset tavallaan kertyvät ihon muistiin ja voivat pullahtaa tietyn pisteen ylitettyään jossain vaiheessa syöpänä. Noin kolmannes suomalaista on vaaravyöhykkeessä, sillä heidän ihotyyppinsä on helposti palavaa ja huonosti ruskettuvaa.

Älykkyyttä osoittaa se, että on oppinut asian auringonsäteilyn vaarallisuudesta, uskoo sen olevan lukuisten tutkimustenkin mukaan totta ja pystyy ratkaisemaan suojautumiseen liittyviä ongelmia. Kuten sen, miten selviää kartsalla, kun on pitänyt laittaa joku lätsä päähän ja silti tukka olisi oltava hyvin. Nimenomaaan se, että päähine on jossain vaiheessa otettava pois, on käsittääkseni suurin syy, että etenkään naisihmiset eivät halua esiintyä julkisilla paikoilla päähineissä.

Jaliskisat meni jo.

Päätin siis tehdä älykkyystestin, jolla ei ollut mitään tekemistä Mensan älykkyystien kanssa. Minun testissäni ei ollut nimittäin alaikärajaa eikä siihen tarvittu myöskään todistaa henkilöllisyyttään. Tsekkasin vaan sekä vastaantulevan että ohiajavan tyypin suojatumisasteen ja samalla laskin, kuinka monta älykästä ja kuinka monta tyhmää joukossa oli.

Testi oli helppo tehdä ja tulos selkeä; nimittäin n. 20% viisasta mahtui joukkoon. Ällistyin siitä, että suojatumisprosentti on yllättävän pieni myös sen ikäisillä kakaroilla, joilla ei pitäisi olla mitään sanomista siihen, mitä vaatteita on päällä ja mitä ei. Harmillista, että vanhemmat eivät kannata vastuuta lapsista, jotka, vaikka osaisivatkin lukea, lukevat ehkä sanomalehtien sijasta Aku Ankkaa, missä yllätys kyllä - käsitellään ympäristöasioitakin - mutta ei yhtä informatiivisesti kuin muissa lehdissä ja yleensä mediassa.

Vastaan tuli myös niitä, jotka olivat laittaneet päähänsä suojan; oli lippistä ja lierihattua. Ja mikä mukavinta, nyt näyttää olevan muotia erimalliset olkihatut nauhalla tai ilman. Sen verran on meikäläinenkin seurannut julkkiksia, että jopa January Joneksellakin on sellainen. Mistä Vili ei pittaa tietty pätkääkään.

Tää skulaa hyvin!

Pöytätavat kunniaan!

Tanskalaisruotsalainen pihakoiramme Vili kuuluu sivistyneeseen ja keskivertoa älykkäämpään hurttasukuun. Sen lisäksi se on oppinut vuosien saatossa meikäläisen perheen käytötapoja.  Vaikka Vili nyt sattuukin maleksimaan ruoka-aikaan pöydän ympärillä ja psykologisilla taidoillaaan valitsemaan heikoimman lenkin (siis ei makkaraa, vaan tyypin, jolta varmasti heltiää joku namipala nälkää näkevälle koiraparallekin), niin osaa se myös käyttäytyä sivistyneesti. Tässä muutamama todiste niille, jotka eivät usko.

Voisinko saada aamupalasi?!

Ensimmäinen niistä on se, että jos kerta pitää kerjätä, niin kerjätään edes kunnolla! Kannattaa kiinnittää huomiota ruskeisiin silmiin ja parka-olemukseen. Pään kallistaminen ja silmiin anovasti tuijottaminen on taidelaji, jota on treenattu pennusta asti. Kun Vili on saanut huomion kiinnitettyä itseensä, alkaa toinen vaihe.

Eipä nyt maistuisikaan!

Ei siis isketä heti ruuan kimppuun, vaan annetaan sen vähän niinkuin olla, tyyliin "Jos nyt välttämättä tarjotaan, niin voinhan minä sitten pikkuisen ottaa.". Tällä tavalla Vili näyttää, että makoisa aamupala ei merkitse sille mitään, mutta pari murua se voi tietenkin lipaista, ettei ne vaan joudu hukkaan.

Siis ei tod! tee mieli...

Tässä kuvassa Vilille on sanottu "Ei vielä, odota!". Vili tietää saavansa vuohenjuustosta rippeet. Sivistyneesti se kääntää päänsä pois, että muut näkevät miten helppo sen on vastustaa kiusausta. Vili malttaa odottaa seuraavaa ohjetta, eli "Saa ottaa!".




Ja tämän jälkeen lautanen tietenkin pestään +90 asteessa vähintään kolmen minuutin ajan.

Nam!

Yksin linkissä kaksin

Ja vähän muuallakin. Nimittäin, meikä palasi ensimmäisen lomaviikon jälkeen Lieksasta takaisin kotipuoleen. Ja heti ekana piti ängetä ostoksille. Vaikka  pyrin välttämään turhaa ostamista, niin välillä pitää silti shoppailla. Tällä kertaa valitsin kulkuneuvoksi linja-auton, millä porhalsin kohti keskustaa. Tavoitteena oli ostaa kummitytön häihin vaatekappale, mitä kukaan ei näkisi. Mutta ilman sitä kaikki huomaisivat, että taitaa puuttua jotain oleellista tuostakin kostyymistä. Siispä kohti sovituskoppeja!

Hinta yhteen suuntaan maksoi 3,20 euroa. Minusta se on paljon; sillä saisi jo 2 litraa bensaa ja posottelisi noin 40 km matkan tasaista vauhtia. Mietin, että ei ole ihme, kun autonomistajat valitsevat oman kyydin joukkoliikenteen sijaan. Edestakainen reissu maksaa 6,40 ja sillä saa sitä bensaa melkein 4 litraa ja ajelee meikäläisen rauhallisella tyylillä melkein Lieksaan. Kun ei laske veroja yms. kustannuksia, niin tuntuu se hieman kohtuuttomalta.

No pointti otsikonkin mukaan oli se, että meitä istui muutama matkustaja ja kuljettaja linkissä. Valistuneet menivät tietty fillarilla. Minullakin oli huono omatunto, että miksi en mennyt omalla sydänystävälläni, keltaisella Crescentillä, joka kolmisen vuotta sitten luotsasi minut sinne Kuusamoon. Mutta nyt siis istuin linkissä ja kuuntelin. Sitä ennen olin laittanut itse tekstarin kaverille, että menen kaupoille. Tyttö viereisellä penkkirivillä soitti kaverilleen ja kysyi, voiko tulla kylään. Varmaan ihan aiheellinen soitto siinä vaiheessa, kun istuu jo linkissä. Takana kuului kova pälätys, kun nainen lörpötteli jollekin, miten joku lapsi oli vierastanut häntä ensin ja nyt sitten tullut jo syliin. Ihan mielenkiintoista ja kiva meistä muistakin kuulla, että tyyppi ei ollu mikään pelottava olio vaan ihan potentiaalinen tätityyppi, vaikka meikkien perusteella vaikutti siltä, että hän oli menossa paremminkin johonkin goottikokoukseen kuin lapsenlikaksi. Kuskikin pälätti puhelimeen, mutta niin hiljaa ettemme kuulleet, oliko kyseessä työpuhelu vai peräti oma. Todennäköisesti oma, tai muussa tapauksessa Lehtosen liikenteessä on pomoilla todella paljon asiaa kuljettajille.

Meillä kaikilla oli siis tekemistä tylsän bussimatkan ajan. Tähän on tultu; emme voi olla hetkeäkään ilman kontakteja. Itse en ole yhtään kummempi. Yritin soittaa lapsenlapselle ja kertoa, miten isomummilla putosi linnunpesä maahan ja poikaset tujottivat isomummia mustat silmät tapillaan. Ja varmaan kuukauden päästä kostavat tapauksen syömällä kaikki viinimarjat! Pöh!

Sitten piti soittaa summeria ja vyöryä kohti kauppoja. Joista ei löytynyt sitä mitä piti.