Tulitikkuja tuunaamassa

Viikonloppuna on aina kiva puuhata jotain kivaa. Ajateltiin sitten tuunata tulitikkuaskeja. Nehän on aika tylsän näköisiä ja nolo viedä lahjaksi sellaista suoraan kaupasta ostettua laatikkoa. Mahtaisi siinä meikäläisenkin perillisillä naama vääntyä mutruun, kun ojentaisin vierailukäynnilla sellaisen Sampo-tulitikkuaskin lapaseen. Syksyn aikaan jokainen kaipailee tulitikkuja kynttilöitä sytytellessä, joten tuumasta toimeen siis.

Ensin leikataan ja liimataan!

Sattui meikäläisellä olemaan vielä lapsenlapsen nukkekodin rakennustyömaalta jäänyttä tapettia, joten leikattiin siitä suoraan sen kummemmin tsuumailematta sopivan kokoinen kaistale tapettia, siveltiin liimalla ja niinpä se oli tulitikkuaski noussut seuraavalle levelille lahja-asteikossa.


Sitten lähti homma taas lapasesta, eli  kun tuli ostettua puntti tikkuja ihan vaan tätä tarkoitusta varten, niin jokaiselle piti valita erilainen tapettisuikale. Lisäksi löytyi vielä huopaa, josta askarretiin vuodenaikaan sopiva syksyinen lehti. Kylläkin vihreästä huovasta.

Tosi söpöjä...

Loppuhuipennuksena liimasin vielä pariin askiin magneettinapin. Nimittäin ei tarvitse enää etsiä tulitikkuja kun askia voi näppärästi säilyttää jääkaapin ovessa.



Nyt lähden testaamaan, miten iloisia lapset ovat näistä oman mamman askartelemista askeista!

Koiranelämää

Tänään oli melko vauhdikas päivä töissä, milloinpa ei olisi. Ajattelin, millaista olisi koiranelämä. Olisin voinut ajatella, millaista olisi kissanelämä, mutta siitä minulla ei olisi riittävän realistista käsitystä. Koiranelämästä on kertynyt paljon tietoa, sillä olen tarkkaillut ahkerasti tanskalaisruotsalaista pihakoiraamme Viliä.

Olenko jo maininnut, että Vili on erittäin kiinnostunut ympäristöstä? Koska se on elänyt ympäristöihmisen kodissa, sitä kiinnostaa luonnollisesti kestävän kehityksen eri tasot. Vili on kiinnostunut erityisesti ekologisesta kestävästä kehityksestä. Vili on huolissaan siitä, että luonnon monimuotoisuus kapenee ja uusiutumattomien luonnonvarojen holtiton tuhlaaminen johtaa siihen, että luonnossa elävillä eläimillä ei ole enää elintilaa tai riittävästi luonnonmukaisia kasvuolosuhteita.

Mitä? Missä on lintu???

Kun olemme mökillä, Vili on kiinnostunut erityisesti linnuista. Se haluaisi selvittää, miten nopeasti linnut reagoivat erilaisiin ärsykkeisiin (kuten haukkuminen) ja millaiset eliinjäämismahdollisuudet niillä on, jos joku yllättävä uhka (kuten joku vieras koira) yrittää hyökätä lintupoloisten kimppuun. Koska kenttätutkimukset ovat vielä aluissaan, Vili kartuttaa mahdollisimman laajaa materiaalia pystyäkseen tekemään oikeat johtopäätökset lintujen henkiinjäämistaidoista.

Pöh, olenkin sisällä!

Koiranelämässä minua kiinnostaa erityisesti se, että Vili osaa keskittyä olennaiseen ja priorisoida asiat. Se osaa myös maksimoida onnentunteen ja minimoida stressitekijät.

Vasen korva valvoo...

Koukussa!

Eräs kollega esitteli minulle yhteistyöpäivillämme uuden pelin, nimeltään Sanajahti. Jos joku nyt sattuisi ihmettelemään, että miten  työpaikan yhteistyöpäivillä tuollainen on mahdollista, niin saanen huomauttaa, että naisihmisenä meikäläiset osaavat kuunnella yhdellä korvalla luennoitsijaa, toisella korvalla vieressä istuvaa kollegaa, tekemään samalla wilmaan merkintöjä ja välillä näppäilemään tärkeitä tekstareita työelämäyhteistyökumppaneille. Itse asiassa, tällaisilla koulutuspäivillä saamme tehdyksi todella paljon asioita, joita ei normaalin työpäivän aikana ennätä tehdä.Yksi kollegoista naputteli tietokonetta niin kovaa, että kynnetkin lyhenivät pari milliä päivän aikana.

Päivän parasta antia oli siis tämä pelin esittely. Peliä ei pelata suinkaan hupimielessä, vaan terveydellisissä tarkoituksissa. Ideana on keksiä niin monta sanaa kuin vaan kerkiää 4x4 kirjainta käsittävästä ruudukosta. Aikaa tähän pohdintaan on huimat 1 minuutti  15 sekuntia, paitsi PRO-pelaajilla, jotka saavat pelata 10 sekuntia pitempään kuin me tavikset. Mitä pitemmän sanan keksii, sen enempi saa pisteitä; 8-kirjaimisesta sanasta saa eniten pisteitä ja 3-kirjaimiseta vähiten, tyyliin 1 piste/sana.  Pisteet vaihtelevat pelin mukaan; joskus maksimäärä voi olla 161, joskus yli 300.


Pelasin muutaman kerran. Ällistyin, koska sain yhdistettyä vain muutamia kolmikirjaimisia sanoja ja pistemääräni liikkuivat siinä 10 pisteen tienoissa maksimin ollessa miltei aina yli 200. Kirjaimia saa yhdistää miten tahansa, kunhan niiden reunat vaan koskettavat toisiaan ja kutakin kirjainta saa käyttää vain kerran. Huomasin, että pärjäisin paremmin, jos olisin kiinalainen. Nimittäin minun oli erittäin vaikea tajuta, että VOI-sanan voi kirjoittaa myös IOV ja sama ylösalaisin, kulmittain ja takaperin. Yhdistelmiä on siis mielettömästi ja esimerkkini koski  kaikkein yksinkertaisinta sanaa.

Kun olin pelannut muutamia kymmeniä kertoja, aloin huolestua. Sain keskimäärin kasaan 20 pistettä. Mietin, että minun on tilattava aika muistihoitajalle, Jaanalle, jonka sukunimeä en muistanut. Kun POMPPATOMPPA sai 1. sijan minun ollessa sijalla 684 kaikenkaikkiaan 1090 pelaajasta, alkoi ahdistaa. Niinpä sammutin härvelin ja aloin pohtimaan asiaa.

Enimmäisenä tajusin, että olin jäänyt armottomasti koukkuun. Edes se ei haitannut, että en pärjännyt. Toisaalta, minua ei ole ennenkään haitannut semmoinen asia. Sitten ajattelin, että tässä on hyvä oppimisprosessi käynnissä. Ehkä POMPPATOMPPA ja PALAKALA ovat pelanneet peliä jo vuoden, minä ensimmäisiä minuuttejani. Minun on oltava armollinen itselleni, annettava aikaa. Jotain pari vuotta... Kolmanneksi mietin, että miten minulla on niin hitaat hoksottimet, että en ymmärrä yhdistää kirjaimia, jos ne ovat minulle epätyypillisessä järjestyksessä. Ajattelin, että sen täytyy johtua kokemuksen puutteesta. Ei ole kertynyt riittävästi dataa asiasta. Kun on tottunut kirjoittamaan EPÄSOPIVA on vaikea hahmottaa, että sen voi kirjoittaa myös AVIPOSÄPE. Ja tämä oli siis helpoin muoto, oikealta vasemmalle. Aloin oivaltaa, että minun on kehitettävä avaruudellista hahmottamiskykyäni. Tai edes opetella ulkoa, miltä tietyt sanat näyttävät ollessaan koottuna epätyypillisinä kirjainjärjestyksinä.


Kun pelasin seuraavana päivänä, hoksasin ja kerkisin yhdistää kolmessa eri pelissä pisimmät sanat ja pääsin VIERAS 12345.. tunnuksella peräti 8 parhaan joukkoon!!! Jihuu!!! Tajusin, että minun kannattaa käyttää aikani pitkien sanojen keksimiseen, eikä yrittää saada pisteitä lyhyistä sanoista. Mikä oivallus!

Lisäksi päätin keksiä itselleni pelaajatunnuksen - NOLLAMAIJA. Hetkellinen kirjainten onnistunut yhdistely sain minut euforiaan, josta tipahdin äkkiä todellisuuteen, kun MILLAJEE rökitti pisteeni mennen tullen. Ehkä MILLAJEE on pelannut peliä jo ainakin viikon, minä vasta ensimmäiset kaksi tuntiani.

 Eilen ajattelin, että alan tekemään taulukkoa pistemääristäni. Laitoin siihen omat pisteeni/maksimipistemäärä ja oma sijoitukseni/pelaajien lukumäärä. Sarjat olivat seuraavia:
30/165-281/947
7/213 - 748/962
40/148 - 123/1031 !!!!! JEE!
42/245 - 466/1070

Kuten huomaat,ainoa lukijani joka jaksat vielä tätä pikkutarkkaa selontekoa tihrustaa, en keksinyt yhtään pitkää sanaa. Mielenkiintoista oli myös se, että samalla pistemäärällä sijoittui aivan eri sijalle, riippuen pelin vaikeusasteesta.

Kun PIRIJEPPE nappasi 1. sijan, suljin pelin ja menin nukkumaan.

Suihkussa koko yö!

Meikäläisen ympäristöintoilu ei tule varmaankaan kenellekään yllätyksenä, ei ainakaan teille neljälle uskolliselle lukijalleni. Siksi saatattekin ihmetellä otsikkoa, että olenko lopullisesti sumentunut, ovatko vihreät silmälasini sammaloituneet vai olenko lopulta menettänyt uskoni pienenpienessä ikiomassa maapallon pelastusoperaatiossani. Ilokseni voin vakuuttaa, että näin ei ole käynyt.

Nimittäin, ympäristöihmisenä minulle on tuskaa kuunnella, kun aiemmin oma jälkikasvuni ja nykyisin kollegani läträävät suihkussa. Jälkeläisiini en onnistunut istuttamaan pientä vihreää vesipihtaria, mutta kollegani olen saanut tuntemaan lievää syyllisyyttä moisesta tuhlailusta. Ei tietenkään ole tarkoitus, että kollegat minun seurassani eivät uskalla jättää valoja hotellihuoneeseen aamupalan ajaksi tai ilmestyvät koulutuksiin tukka pystyssä, kun eivät ole ilenneet liota suihkussa kuin 1/4 siitä ajasta, minkä kotonaan normaalisti viettävät. En haluaisi, että asiaan kiinnitetään huomiota vain silloin, kun minä olen lähistöllä vihreänä huutomerkkinä muistuttamassa asiasta.

Asia on kuitenkin mielestäni tärkeä, sillä suomalaisten vesijalanjälki on tällä hetkellä noin 4000 litraa/vuorokausi. Tämä ei tietenkään tarkoita suihkussa käyntiä, vaan niiden hyödykkeiden kuluttamaa vettä, mitä me suomalaiset ostamme ja mitkä on tuotettu ulkomailla, monesti vesipulasta kärsivillä alueilla. Kotitalouskäyttö on tuosta määrästä keskiverrosti 150 litraa, joten erittäin tärkeää olisi miettiä, mitä kaupasta kotiin ostaa. Lähes puolet kuluttamastamme vedestä tulee ulkomailta tuotteiden muodossa, vaikka olemmekin yksi maailman vesirikkaimmista maista. Tätä kannattaa pohtia!

Laskelmien mukaan (ei kuitenkaan omieni) 10 minuutin suihkussa käynti kuluttaa vettä 150 litraa. Siinä menikin se keskiverto päivittäinen vesimäärä. Paitsi, tarvitsemme vettä peseytymisen lisäksi wc:n vetämiseen, pyykkeihin ja ruuanlaittoon. Kun vesi tulee helposti kahvaa kääntämällä, sen kulutukseen ei kiinnitä huomiota. Kuinka pitkään uskoisit löträäväsi suihkussa, jos lähin kaivo olisi useiden kilometrien päässä, saisit kannettua vettä vain 20 litraa kerralla ja ennen käyttöä veden olisi annettava seistä, jotta edes osa liasta painuisi astian pohjalle. Ainoa vastaus on tietenkin, missä suihkussa?!

Viime reisulla sitten ratkesi sekin ongelma, miten tiukkapipoinen ympäristöihminen voi viettää suihkussa tuntikausia ilman mitään omantunnontuskaa ehtyvistä vesivaroista. Tai ajattelematta sitä, onko vesi piilo- eli virtuaalivettä, sinistä vettä, vihreää vettä vai peräti harmaata vettä. Sen enempää kollegoiden nukkumatapaa kommentoimatta, meikäläinen yritti etsiä korvatuppia tuossa aamuyön "hiljaisina" tunteina. Kun niitä ei löytynyt, päätin jatkaa uniani suihkun lattialla. Tuumasta toimeen siis!

Levitin keraamisen laatan päälle kaksi päiväpeittoa ja froteisen pyyheliinani. Kääriydyin paksuun täkkiini ja mietin, että kyllä tämä aina partioleirin voittaa. Nukkuma-alusta on herätessä kuiva eikä lillu vesilätäkössä rankkasateen jäljiltä, koko yön lämpötila on tasainen eikä siperia/päivätasaaja-asteikolla, kuten puolijoukkueteltassa talvella ja mikä parasta, sen lisäksi, että minulla ei ole kipinävuoroa, savu ei mene silmiin koko yönä!!! Sitten nukahdin.

Kun silmäni mä auki saan...

Uhraus!

Olen hyvin sitoutunut työhöni ja suhtaudun siihen todella intohimoisesti. Joskus mopo karkaa käsistä ja selvittelen ja pohdin niin paljon asioita, että se hankaloittaa välillä päivittäistä elämää. Etenkin ympäristöasiat saavat minut liekkeihin. Kauppareissu saattaa venähtää pitkäksi, kun yritän tihrustaa tuoteselosteiden tekstejä ja selvittää, mikä tausta jollain tuotteella on. Kotiin päästyäni sitten googlaan ja selvittelen lisää asiaa.

Joskus joudun ostamaan tuotteita kotiin, että saan tunneille näytemateriaalia. Kuten tänään. Ajattelin, että pyörähdän keksihyllyn kautta, ihan vaan tsekkaamassa, mitä kuuluu keksirintamalle. Kaikki kuluttajat eivät ole tieotisia siitä, että Turun sinappi valmistetaan Ruotsin sijasta Puolassa ja sama meininki jatkuu keksihyllyillä.

Mikä mielikuva tulee seuraavista keksibrändeistä: Kantola, JyväsHyvä ja Vanaja? Keskivertokuluttaja mieltää em. valmistajien tuotteet kotimaisiksi. Toki moni saattaa tietää, että JyväsHyvä kuuluu Kraft foods- nimiseen kansainväliseen yritykseen, jolla on toistatuhatta työntekijää pohjoismaissa. Myös LU kuuluu samaan konserniin. Mutta voivoi, tämäkin tieto on jo vanhaa, sillä Fazer Group on ostanut Kraft Foods:lta keksituotannon - siis JyväsHyvän keksitkin siirtyvät Fazerille elokuun alussa.

Toisaalta se voi olla hyväkin, koska Fazer on panostanut kotisivuihinsa ja sieltä saa hyvää tietoa sen ympäristöasioista. Sille Fazerkaan ei voi mitään, että kaakopapujen tuotanto voi olla kestämätöntä. Yrityksellä on kuitenkin jopa eettiset periaatteet, eli selvästi yritystä tehdä parhaansa sillä on. Mingon-munia valmistavasta herkkutehtaasta on tullut kahdeksassa maassa toimiva yritys, jonka ruokapalveut sekä leipomo- ja makeistuotteet ovat varmasti monelle tuttuja. Fazerin kotisivut on hyvät, kannattaa mennä tsekkaamaan ympäristövastuullisuutta. Silti Fazer myöntää, että sen on vaikea valvoa tuotantoketjua Länsi-Afrikassa, missä lapsityövoiman käyttö ja epäinhimilliset työolosuhteet sekä erittäin vaarallinen kaakaopapujen keruu on arkipäivää.

Ja sitten asiaan. Nimittäin JyväsHyvän Hetkiset kaura-suklaa keksipaketista kävi ilmi, että keksit on valmistettu Puolassa. Tämä oli niin tärkeä tieto, että päätin siirtää keksipakkauksen ostoskoriin näytemateriaaliksi. Kotona huomasin, että keksipaketin parasta ennen päiväys oli ollut 4.8.2012. No Eviran mukaan kauppa sai myydä tuotteen minulle, koska keksit lienevät vielä käyttökelpoisia päiväyksen jälkeenkin. Päiväysvanhasta tuotteesta olisi kuitenkin pitänyt ilmoittaa. Tässä sen näki, että kuluttaja, jota kiinnostaa vain tuotteen alkuperä, ei näköjään enää jaksa kiinnostua siitä, onko tuote kaiken lisäksi vielä päässyt vanhenemaan. Mutta kenen asia on varmistaa, että myynnissä on kunnollisia tuotteita?! Päätin testata vielä illemmalla keksien tuoreutta...

Kantolan keksit ovat niin suomalaista, että! Paketista selvisi kuitenkin, että keksit oli valmistettu Ruotsissa Göterborgs Kex:n tehtaalla. Päätin siirtää paketin ostoskoriin, koska näytemateriaalia tarvitaan aina. Kotona huomasin, että näitten keksien syönnillä ei ole kiire, sillä parasta ennen päiväys on vasta 10.2.2013. Kantolan markkinoijana toimii norjalainen Orkla-konserniin kuuluva Chips Ab. Ympäristöasioista ei paljon kerrottu enkä ihan saanut selvää, kuka Kantolan oikein omistaa. Myynti- ja markkinointi tuntui vain kuuluvan Chipsille. "Leivomme ajatuksella", vakuutettiin kotisivuilla.

Toivioretkeni alkoi vaikuttaa jo toivottomalta, kunnes silmiini osui Suomen lippu ja niinhän siinä kävi, että Avainlippu varmisti, että Vanajan keksit todellakin oli valmistettu Hämeenlinnassa. Minun oli pakko saada tämä harvinaisuus näytemateriaaliksi, joten nakkasin senkin ostoskoriin. Kotona huomasin, että Avainlippu-merkki oli uudistunut jo vuosi sitten, mutta Vanajan paketissa komeili edelleen vanha merkki. Toivottavasti keksejä ei oltu tehty merkkiuudistuksen aikaan, koska parasta ennen päiväys ulottuu peräti 17.5.2013 saakka. Kyseessä oli kaakao-vanilja vohvelit ja sanomattakin on selvää, että vaikka keksipaketissa on Avainlippu, joka kertoo kotimaisuudesta, niin kaaakao tulee Länsi-Afrikasta ja erittäin todennäköisesti lapsityövoimalla tuotettuna. Koska Vanajan Korppu Oy on täysin kotimainen tehdas se on hakenut ja saanut luonnollisesti Avainlipun. 

Sitten muistin, että vohveleissa on niitä transrasvoja. Pakkauksessa kuitenkin lukee, että tuote ei sisällä transrasvoja. Kovetettua kasvirasvaa siinä on. Mats-Erik Nilssonin mukaan valmistajat ovat ruvenneet sekoittamaan kovan rasvan joukkoon juoksevia öljyjä, jolloin transrasvaa ei synny haitallisia pitoisuuksia. Mikäli tuote on osittain kovetettu, siinä on edelleen haitallista transrasvaa ja tätä tietoa osittain vai kokonaan kovetettua, ei tarvitse ilmoittaa. Olo alkaa olla kuin harakalla, jolla on joko nokka tai pyrstö tervassa.

Tämmöistä kun sitä pohtii vapaa-aikansa, niin välillä tuntuu siltä, että haluaisi vaan ottaa sen vuorotteluvapaan ja lähteä ajamaan Suomen ympäri fillarilla. Silloin ei tarvitsisi ajatella mitään muuta kuin seuraavaa ylämäkeä.

Kivihommia!

Ei lopu meikäläiseltä virta lomallakaan. Olen monesti miettinyt, että voisihan se olla kiva vaan löhötä ja olla paikallaan, vaikka tuollaiset kaksi tuntia. Mutta ei voi mitään, että on kiva puuhastella ja tehdä jotain käsillään. Kun töissä tekee töitä koko ajan enemmän päällään, onneksi ei sentään päälaellaan. Nyt alkaa vaikuttaa siltä, että tällä kertaa tekstistä ei tule kovin korkealentoista. Koetetaan silti.

Kun ostettiin kesämökki, niin jo toisella käyntikerralla alkoi tehdä mieli makkaraa. Pirkko-rouva ei ollut piitannut makkaranpaistosta, joten tontilta puuttui nuotiopaikka. Sen sijaan ranta oli ja on edelleen täynnä hienoja laattakiviä ja eikös me kyhätty niistä komea nuotiopaikka - grilli siis vaikka ei sen nyt oikea grilli ollutkaan. Siihen se jäi, saunamökin kupeeseen ja on edelleen samassa paikassa.

Näyttää kivikasalta?!

 Tänä kesänä mietittiin, että kun noita laattakiviä on niin paljon, niin tekaistaan grillin ympärille laatoista hieno kivetys. Minä tietenkin tarkkana ihmisenä suunnittelin, että pitää kaivaa maata pois, poistaa ehkä juuria, tasoittaa pohja hiekalla, juntata se ja tarkistaa vatupassilla korko. Vietto on tietysti grilliltä poispäin. Aloin jo melkein rajaamaan aluetta naruillla ja tolpilla.




Mutta kun siinä sitten ystävän kanssa tarkemmin mietittiin, niin tultiin siihen tulokseen, että ei kaksi naisihmistä moista pikkutarkkaa touhua jaksa tehdä.

Siispä tuumasta toimeen taas! Ei mitään alueeta rajattu. Eikä tällä kertaa edes sen kummemmin suunniteltu! Siitä vaan silmämäärällä alettiin haravoimaan isoimpia käpyjä ja risuja laattakivien alta pois. Onneksi oli kasa kivituhkaa ja sitä sitten leviteltiin pahimpien kuoppien kohdalle.  Rannalta käytiin etsimässä liuskekiviä, mitkä sopisivat parhaiten vierekkäin ja näyttäisivät hyviltä. Sitten vaan passailtiin, tiivistettiin kivituhkalla ja ihan silmämääräisesti edeten saatiin muutamassa tunnissa tekaistua huippuhieno pihalaatoitus grillin ympärille.

Lapiolla kivituhkaa.

Alkaa hahmottua...

Se on siinä!

Niin se vaan on, että kun on korkea stressinsietokyky ja alhainen epäonnistumisenpelko, niin saa aikaiseksi vaikka mitä! Ja lyhyessä ajassa! Kyllä nyt passaa paistaa makkaraa!

Taas me tuunataan, osa ...!

Meikäläisen peukalo ei tunnetusti ole keskellä kämmentä ainakaan missään nikkarointia vaativissa asioissa. Jo tämän blogin aikana on tullut tuunattua kaikenlaista. Jopa siinä määrin, että tilauksia on sadellut vaikuttuneilta lukijoilta, mutta ei riitä aika tekemään kaikenlaisia härveleitä linnunpöntöistä vaativampiin tuolien entisöinteihin, vielä. Isäni, joka nukkui ikiuneen 2½ vuotta sitten, opetti minulle, että aina kannattaa puuhata jotain pientä, niin saa paljon aikaiseksi. Se onkin ollut oiva oppi, jonka avulla pikku hiljaa tehden hommat on tullut hoidettua. On syntynyt kassia, sytytyspalaa, kasvulavoja, patalappuja, tuolinpäällisiä jne. eli laajalti kaikenlaista kotitalouteen liittyvää. Ehkä paras tuunaukseni on nurmikon ilmastointikengät lankusta ja rautanauloista, mutta niistä joskus toiste.

Meillä oli kesämökillä päässyt saunamökin kuistin lattia hieman lahoamaan, joten se piti uusia tänä kesänä. Samalla oli järkevä oikaista mökkiä ja laittaa uudet runkotolpat entisten tilalle. Saunamökki on nimittäin niin lähellä rantaviivaa, että siitä on pidettävä huolta kuin kultaharkosta; uusi mökki olisi rakennettava nykyisten sääntöjen mukaan liian kauas rannasta. Kesämökillä on oleellista se, että saunasta pääsee äkkiä pulahtamaan uimaan eikä tarvitse tarpoa puolta kilometriä todetakseen, että vesi on liian kylmää.

No, tarjoonnuin tietty tehtävään, kokemusta ja referenssiä nimittäin löytyy.  Niin kyllä todella ällistyin, että meikäläiselle oli varattu projektissa tontille lennelleiden styroxpalojen keräämistä, naulojen repimistä lahoista lattialaudoista ja jo valmiiksi naulattujen lautojen loppuun naulaamista.Vaikka nyt ei joka kerta ole tullutkaan sitä metrimittaa käyttäneeksi, niin olisin kyllä luullut, että meikäläisen ammattitaitoa olisi hieman korkeammalle arvostettu!

Ei näytä kovin vaikeelta - hmph!

Meikäläinen ei tietty ole ollut koskaan turhantarkka noissa hommissa, joten tartuin toimeen. Oli oikein moderni purkurauta apuna, ei mikään sorkkaraudan serkku. Toisen laudan kohdalla aloin sitten pohtimaan, mikä idea on kiskoa ruosteisia ja metallinkeräykseen meneviä nauloja lahoista lattialankuista, kun ne saa ihan hyvin kerättyä lautojen polttamisen jälkeen nuotiostakin. Korostan, että ajatus iski päähän vasta toisen laudan, ei ensimmäisen, kohdalla.

Jotain rajaa...

Koska naulojen nyhtäminen alkoi siis tympi, piti keksiä jotain kehittävämpää hommaa. Kierrätysihmisenä ajattelin, että parempia lautoja voisi hyödyntää johonkin. Ja löytyihän se kohdekin; kompostin kannet. Tuumasta toimeen. Koska tällä kertaa halusin näyttää, että olisi ne senttimetrit meikäläiselläkin pysyneet hallinnassa, otin käyttöön metrimitan, sellaisen metallisen, mikä näytti hienolta, kun roikotin sitä työhousujen (!) reisitaskussa.


Ekana siis mitattiin suurin piirtein kannen koko ja suunniteltiin lautojen pituus. Sitten kiskottiin naulat irti laudoista ja sahattiin ne määrämittaan. Sen jälkeen kuskattiin laudat kompostin päälle, vähän passailtiin ja alettiin nakutelemaan. Oikein kotkattiin naulat! Se on sitä meidän timpurien ammattislangia.Tuli tosi hieno, vaikka ite sanonkin. Tällä kertaa annan tosi paljon pisteitä sille, että nyt homma siis suunniteltiin ihan rauhassa, käytettiin pari kertaa metrimittaa ja kuljetettiin kaikki kamat kerralla tekopaikalle. Ja mitä nyt tuli muutama pieni mittavirhe, niin ne vaan lisäsivät kompostinkansien retrohenkisyyttä.

Pieni mittavirhe...

Järjestelmällisyyttä löytyy!

Saalista!

No, kyllä minun on tässä lopuksi sanottava, että jos olisin organisoinut sen saunarempan, niin ehkä olisi saattanut käydä niin, että pientä heittoa olisi ollut mitoissa. Ehkä runkotolppien vaihto ei olisi onnistunut. Ja ehkä ei olisi tullut valmista ollenkaan. Tai ainakin tulos olisi ollut hieman liian kotikutoisen näköinen. Saattaisin sittenkin tarvita pientä preppausta rakennustöihin. Joku pieni kurssi, tuollainen  kaksi vuotta kestävä tvp rakennusalalle. Sillä saisin varmaan helposti päivitettyä nykyisen ammattitaidon puutteet...

Komposti ennen.

Komposti jälkeen.