Soutaa muttei huopaa

Sääennuste lupasi kahden viikon helleputkea. Jotenkin oli sellainen fiilis, että jospa edes kaksi päivää. No nyt on itse asiassa kolmas päivä menossa ja on ollut lämmintä. Niinpä, saatuani veneen maalattua, päätin lähteä perinteiselle souturetkelle Jänisselälle. Nyt olisi sään suhteen hyvä sauma retkelle.

Pakkasin veneeseen eväät ja juomista, laitoin kunnolla aurinkovoidetta ja lähdin soutamaan. Reitti on kiva, ensin selkä kohti aurinkoa noin puolitoista tuntia, evästely pikkuisella saarella ja sitten kasvot kohtia aurinkoa mökille toiset puolitoista tuntia. Kyllä, käypi selkään soutaminen.

Nyt oli aivan huippukeli! Ihan tyyni ja välillä pieni tuulenvire, niin matka sujui rattoisasti. Nautin! Oli hiljaista ja vain muutama vene näkyi horisontissa.

Soutelin lokkiluodolta vielä vartin ja kävin tosi kauniilla mäntysaarella. Ranta oli syvä ja vene piti nostaa kokonaan kalliolle. Ihailin maisemaa ja ajattelin, että kiva kun tämmöistäkin saan tehdä lomalla.

Harmaasieppo pihanaapurina

Voi ei! Pupulan liiterin seinänrakoon oli ilmestynyt harmaasiepon pesä ja siinä oli jo munat odottelemassa kuoriutumista.

Tunnistin linnun oitis, koska se on erittäin helppo tunnistaa. Toisekseen siksi, että sattuu olemaan nuo linnut hallinnassa, kuten talitintti, sinitiainen, punatulkku, varis ja harakka, muutamia vain mainitakseni. Sieppo hautoo kaksi viikkoa ja poikaset on pesässä saman verran. Se on myös erittäin herkkä hylkäämään pesän häiriintyessään.

Tosi harmillista, sillä käppäillessämme pihapiirissä lintuparka syöksähti aina pakoon ja jätti munat kylmilleen. Yritimme helpottaa tilannetta sopimalla, että lähdemme ja tulemme mökkiin yhtä aikaa ja yritämme olla liiterin kupeella mahdollisimman vähän. Se osoittautui erittäin hankalaksi.

Niinpä me todennäköisesti aiheutamme neljän pienen harmaasieppopoikasen kuoleman jo ennen kuin ne kerkiävät kuoriutua. Sniif! Pesää ei kannata siirtää; emo ei sinne  enää menisi. No ennakoin tilanteen ensi kesää varten ja tekaisin joutolaudasta pesän harmaasiepolle.

Verstaassa tapahtuu

Harmaansiepon pesä poikkeaa aika paljon muitten lintujen perinteisestä pesämallista. Siinä on tosi iso lentoaukko, sillä sieppo kuulemma tykkää katsella maisemia hautoessaan... Tuosta kuvasta kun katsoo, niin ei oo ristimitassa, mutta ajattelin, että jos siepolle kelpaa seinänrako, niin kelpaa varmaan tuo pönttökin.

Koivupölli

Meikäläisellä on tänä kesänä, tai tarkennettuna kesälomalla, tullut opittua monta uutta asiaa! Yksi niistä on melko vaarallinen, eli moottorisahalla koivupöllin muotoilu.

Omistan noin puolet moottorisahasta, mutta en ole saanut siihen käyttöoikeutta turvallisuutta vähättelevän (en halua pukea metsurihousuja rankoja pätkiessä) ja omia taitojani yliarvioivan asenteeni (no kyllä siis todella osaan sahata, ainakin saan sahan käyntiin) takia. Osittain tästä johtuen Pupulan ison pihakoivun pölli on odottanut jatkotoimenpiteitä. Ajattelin, josko tekisin siitä pupun; se sopisi mökin teemaan. Ystäväni, tuo moottorisahojen kruunaamaton kuningatar ehdotti,  että entäpä jos tekisit siitä kuiteskin ihan vaan tavallisen istuinpenkin. Ei kuulemma kenekään moottorisahaveistosten tekijän ensimmäinen työ ole ollut pupu. Ekana pitäisi kuulemma opetella sahaamaan melko suoraan. Täysi varustus päällä. Hmph...

Huomaa vaatetus

Toki taiteen puolesta on uhrauduttava. Survouduin turvakenkiin, turvahousuihin, turvakypärään ja sitten viimeistelin asukokonaisuuden kiinteistönhoitajan työtakilla. Näytin tosi ammattilaiselta! Silti päätin aloittaa moottorisahaveistokseni alkeellisella työllä eli tekemällä koivupöllistä suorakaiteenmuotoisen  istuimen.

Prmmmm...

Omasta mielestäni kaikki meni hyvin. Mutta sitten ystävä alkui parkumaan, että elä hullu sahaa multaan. No voin myöntää, että ehkä sahanterä ehkä hieman osui maahan (etenkin kun hän väitti nähneensä, miten multa pöllähti), mutta korostan, että en sentäs osunut kiveen! Em. Episodi oli toki takaisku alkavalle moottorisahaveistos-uralleni, mutta kokemus sai minut heti tarkkailemaan työtäni huolellisemmin. Eli tuli opittua.

Loppujen lopuksi sain aikaiseksi abstraktin veistoksen, jota voi hyödyntää myös käyttöesineenä eli istuinpöllinä. Sitä ennen se pitää vielä hioa.

Viimeistelyä vaille

Polttopuuta

Taas tuli opeteltua uusi taito, nimittäin puun poltto toholla eli kaasupolttimella. Homma lähti etenemään seuraavasti: aittaan on tarkoitus laittaa lyhty, jonka sisään voi laittaa turvallisesti kynttilä palamaan. Yritin etsiä takomotuotetta, mikä olisi sekä nätti että sopivan kokoinen. En löytänyt. Tämä oli siis tärkeä sivujuonne varsinaiseen otsikkoon.

Sitten keksin, että jos minulla olisi riittävän pitkä ruuvi ja siihen pultit, homma saattaisi onnistua. Samaan aikaan soitteli työkaveri ja kertoi, että miehen verstaassa on kaikenlaisia pultteja ja muttereita ihan liikaakin. Että sieltä voisi löytyä apu ongelmaan, ei muuta kuin penkomaan.

Koska puhelu oli kajarilla, mies kuuli koko keskustelun ja ajatteli kauhuissaan, että ei todellakaan aio luopua yhdestäkään ruuvista saatikka mutterista. Ja hän ehdottikin tekaisevansa minulle sopivan pidikkeen. Tämän jälkeen asia lähti lapasesta, nimittäin omasta, sillä estelyistä ja kielloista huolimatta en saanut häntä muuttamaan mieltään. Ja minä kun en koskaan halua olla muille vaivaksi. Valehtelin, etten edes tiedä minkä kokoisen lyhdyn koukkuun ripustaisin, mutta sekään ei auttanut.

JP teki

Niinpä seuraavana aamuna menin hirvittäväsä kiitollisuudenvelassa ja syyllisyyttä tuntien hakemaan koukkua. Oli HIENO! Mietin, miksi en osannut sanoa, että kiitti vaan ja tattista, vaan tunsin lisäksi syyllisyyttä siitä, että toinen oli uhrannut aikaansa ja tehnyt ihan vaan minua varten tuon hienon koukun. Ja kuulemma iloisena?! Mutta oikeasti olin tosi iloinen ja kiitollinen. Koukku oli juuri sopiva.

Siinä me asiantuntijat sitten keskustelimme kaikenlaisista puhdetöistä ja tule puhetta, että miltä näyttäisi jos tuon koukun kiinnittäisikin liian lyhyen harmaan ladonseinälaudan sijasta poltettuun puuhun.

Työkaverin mies on sekä ahkerista ahkerin, myös taitavista taitavin. Ja niin löytyi hetkessä mallikappale poltetusta puusta, ei kuitenkaan uunissa, vaan toholla.

Tästä innostuneena menin kotiin, tutkin hieman omaa tohoamme ja ajattelin kokeilla - tuumasta toimeen. Siirsin auton kuiteskin hieman sivummalle... Laitteessa oli kaksi vipua, toisesta vääntämällä alkoi tulla kaasua ja toisesta kuului naksahdus. Lisäksi esittelin tulitikkua, mutta laite alkoi kuumua ilman sitäkin.

Ja hetken päästä oli hieno poltettu puu koukulle, jonka kiinnitän (siis poltetun puun koukkuineen) aitan seinään. Ja sitten se lyhty ja kynttilä! Tulee huippu! Kiitos JP!

Näyttää pantterilta

Sänky palasina - sai halvemmalla

Nykyään miltei kaikki huonekalut tulevat ainakin jossain määrin osina. Pari vuotta sitten ostin ihan arvokkaan sohvan ja nojatuolit niin jo sohvan jalat ja tuolien kädensijat oli ite ruuvattava kiinni. Eli ei se hintakaan kaikkea kerro.

Aitan projekti on edennyt siihen vaiheeseen, että sieltä puuttuu jalkalistat, smyygit, pistorasiat, lamppu ja sisustus (erään häipyessä kesken rempan kalalle). En viiti nyt odotella niitä listoja, sillä kokemus on osoittanut, että ne saattavat olla paikoillaan vasta ensi kesänä.

Niinpä päätin poistua mukavuusalueeltani! Ja koota itse aittaan tulevat kaksi sänkyä! Nyt ei oo talenttia, ei ehkä kestä hermo ja ehkä pitää luovuttaa. Ja toisaalta kiinnosti, että osaisinko sittenkin. Tässäpä se tiivistyy meikäläisen filosofia; yrittänyttä ei laiteta. Ja minua ei haittaa, jos en onnistuisikaan. Kyllä on sen verran terve itsetunto, että se kestää mahdolliset kolhut remonttirintamalla. Lisäksi eilinen aluevaltaus lasikuituveneen remontissa loi uskoa tähän sängynkasaushommaan.

Ensin tarkistin osat ja - poikkeuksellista - perehdyin ohjeeseen. Ymmärsin, että tämä homma ei mene tuumasta toimeen, sillä ei ole riittävästi kokemusta aiheesta. Ohjeen perusteella olin toiveikas, se  vaikutti selkeältä ja osia oli vähän. Kokoaminen sujuikin mainiosti, kunnes tuli huolimattomuusvirhe melko loppuvaiheessa. Katsoin, mutta en nähnyt. Tämä on tyypillistä kun puhun eräälle, hän kuuntelee mutta ei kuule.

Ensin meni väärin

Onneksi osien mukana ei tullut liimaa ja sain nopeasti vaihdettua alalaudan oikein päin. Olipa kiva kasata sänky!!! Olin iloinen. Ja kohta toisen kimppuun. Sitä ennen kupponen kahvetta!

Vilin hautajaiset

Vili, tuo tanskalais-ruotsalaisten pihakoirien aateliin kuuluva yli 14 vuotias rakas koiramme, oli tuhkaksi muuttuneena melkein puoli vuotta takan päällä. Olimme nimittäin sopineet, että hautaamme Vilin kesällä mökille.

Ensin Vili oli lasipurkissa ja ihan viimeiset päivät ite tekemessäni puulaatikossa. Siinä sitä tuli katseltua päivittäin. Joskus kannoin purkin olohuoneen ikkunan eteen, ihan vaan omaa höppänyyttäni. Ajattelin, että Vili voisi katsella maisemia. Vieläkin miltei joka päivä tulee mieleen, että nyt se Vili tekisi näin ja nyt se tekisi noin. Tuossa äskenkin saunalle mennessä ajattelin, että Vili seuraisi kuin varjo kintereillä. Ja ehkä ajattelisi, että koko ajanko meidän pitää höntätä jossain. Mutta silti se köpöttelisi perässä. Nyt on polku hiljainen.

Juhannusaattona meillä oli hautajaiset. Saattoväkeä oli paikalla kaikki kynnelle kykenevät. Kaikki pitivät pienen puheen, jos vain itkultaan kykenivät. Hautajaiset olivat kauniit ja liikuttavat. Emme sentään laulaneet. 

Olimme kaivaneet kuopan valmiksi. Ja aivan kuin sadussa, löysin haudan päälle maailman kauneimman kiven. Siellä lepää Vili. 

Nyt on hyvä olla.

Lasikuituveneen maalaus

Enpä olisi uskonut, että tämäkin taito piti vielä opetella. Kohta olen tuhattaituri, eli kaikki hoituu ruuanlaitosta taloremontteihin... Mutta tätä venehommaa en oisi halunnut oppia. Kun en vaan haluaisi mutta on vaan pakko kun ei ole muitakaan. Kun muut on jossain kivemmissa jutuissa.

Miksi joudun tilanteisiin, missä joudun ottamaan vastuuta asioista,  jotka kuuluisivat muille? Miksi otan vastuuta? Nyt jouduin ottamaan ja otin siksi, että en ole vielä tänä kesänä päässyt soutelemaan! Ja nyt on jo heinäkuun loppupuoli.

Tämä venehomma eteni kuta kuinkin näin, aikajanalla 2 kuukautta: veneen pohjassa oli sen verran isoja reikiä, että eräs henkilö sanoi, että se paikataan nyt kun viime kesänä jäi tekemättä (niin miksikähän - kysyn vaan). Kaavittiin ensin isommat palat maalia irti, unohtui hiomakone kotiin. Seuraavalla kerralla hiottiin koneella, unohtui vaihtolaikka kotiin. Seuraavalla kerralla olisi laitettu lasikuitukangas,  unohtui ostaa se. Lopulta saatiin hartsattua se pintaan. Seuraavalla kerralla oli maalit mukana, unohtui ostaa pipetti millä annostellaan  kovete. Seuraavalla kerralla olisi maalattu, satoi juuri sillä hetkellä. Kun lopetti sateen,  oli muuta puuhaa.

Ja sitten erään henkilön piti lähteä ongelle. Pariksi viikoksi. Ja heinäkuu kääntyi lyhemmälle puolelleen. Ja vene oli köli pystyssä hiekalla. Ei päässeet tytöt soutelemaan. En päässyt mie soutelemaan. Mutta kuulin auton ikkunasta viimeisen huikkauksen "Ei se oo vaikeeta, sekota vaan se kovete ja maali yks prosenttinen liuos!".

Mulla ei tuo suhdelukumatikka ole vahvin puoli. Ja miksi pitää käyttää millin pipettiä? Niinpä laitoin noin desin maalia ja millin kovetetta. Sekoitin, maalasin. Ja tein uuden satsin. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Että sen pituinen se.