Kotona taas

Nyt on messumatka takana ja kolme vuotta aikaa seuraaviin. Kollega hoksasi jossain vaiheessa, että meillä alkaa messumatkojen määrä olla vähenemään päin. Itselläni niitä on edessä mahdollisesti kolmet työn merkeissä. Se vähän pysäytti.

Mietin, millainen rooli minulla olisi messubussissa viimeisellä kerralla. Jaksaisinko vielä vetää ohjelmaa ja olla mukana täysillä. Pitäisi jaksaa, koska töissä ei voi alkaa löysäilemään ja kaikki on tehtävä hyvin loppuun saakka. No, ainakin kokemusta on tullut hankittua niin paljon, että eiköhän se onnistuisi vaikka positiivisen rutiinin ansiosta! Kollegat ainakin olivat valmiit palkaamaan meidän messuemänniksi niiden viimeisten messujen jälkeenkin - ja se on jo paljon luvattu se!

Messut olivat minusta kokonaisuutena hyvät. Jakaannuimme heti täsmäryhmiin ja kävimme ensin niissä kohteissa, mitkä olivat kaikkein tärkeimmät. Sitten kiersimme osastoja mielenkiinnon mukaan. Ex-tutkintotoimikunnan puheenjohtaja tuli vastaan ja sanoi, että mehän olemme kuin japanilaisturistit! No tämä ei johtunut siitä, että olisin muuttunut keltaiseksi hänet nähtyäni, vaan siitä, että kuvasimme kaiken aikaa (tarkennan vielä, että en käytä keltaista väriä tässä halventavassa mielessä, vaan japanilaisten ihonväri on mielestäni hieman tummempi kuin omani). Kuvasin siksi, että on kiva näyttää niille opiskelijoille, jotka eivät päässeet mukaan, pieni siivu messutarjonnasta.

Jossain vaiheessa iski messuähky. Sen saa poistettua sillä, että menee lähimpään kahvijonoon, jonottaa tyyliin 15 minuuttia ja yrittää sitten juoda kahvin mahdollisimman hitaasti, että saisi istuttua edes jonkin aikaa paikallaan ja lepuuttaa jalkoja. No, selvisimme nopeasti messuähkystä ja jatkoimme matkaa haahuilemalla pitkin käytäviä ja etsimällä mielenkiintoisia tärppejä.

Meillä on se ongelma, että koko ajan tulee tuttuja vastaan. Olisi ihanaa vaihtaa ajatuksia ja jutella, mutta koko ajan on takaraivossa mittari, mikä laskee aikaa. Jos nimittäin rupattelen kollegojen kanssa, se kaikki on pois messuosastoiihn tutustumisajasta. Tavallaan joutui arvottamaan asioita; onko tuon härvelin (lue; Activa Method Control) näkeminen yhtä kiinnostavaa kuin tuon käytävää lähestyvän kollegan. Ja jos oli, niin sitten piti vain tutkia tosi tarkkaan kiinnostavaa kohdetta ja toivoa, että kollega ei huomaa tai häippäsee ohi tunnistamatta minua. No tämähän on huonoa käytöstä eikä myöskään tyypillistä minulle. Mutta voin lohduttautua sillä, että mitä todennäköisemmin se kaukaa bongattu kollega kääntyi heti takavasemmalle, jotta ei vaan tarvitsisi kuluttaa omaa, yhtä tarkkaa mitoitettua aikaansa rupattelemala meidän kanssa.

Tai sitten, mikä hän oli onnistunut livahtamaan kahdeksi päivää messuille (!), kylmänviileästi kiskaisi hihasta ja tuumasi, että täällä kamut niin innokkaana tutkii ettei meinaa huomatakaan meikäläistä?! No siihenhän on vain yksi oikea tapa reagoida, eli mieletön ilo jälleenäkemisestä, pikaiset kuulumiset ja selkosanoilla aikataulussa pysymisen haasteet, osa I. Kyllä jokainen messuilla käynyt kollega ymmärtää.

Mutta oikeasti, ensi kerralla ajattelimme olla paikalla 2 päivää (tämä tiedoksi TK:lle). Näin saamme tutustua osastoihin rauhassa ja saamme myös keskustella ympäri Suomea paikalle tulleiden kollegojen kanssa tärkeistä asioista. Varmasti onnistuu!!!

Messujen sisällön lisäksi koko matka on tärkeä. Sen avulla saamme innostettua ja tsempattua opiskelijamme innostumaan entisestään alasta. Kun bussissa on ryhmähenki, iloinen fiilis ja toisista välittämisen meininki, niin uskon, että se vaikuttaa opiskelumotivaatioon, mikä on muutenkin meidän opiskelijoillamme korkea! Yhteinen matka avartaa paljon, kaikki tulevat tutummiksi.

Hienoa!!!