Muotitietoinen...

Mutta en siis minä, ainakaan kaiken aikaa. Lyhensin juuri housujani ja mietin, että kohta alkaa taas pikkujoulukausi. No ennen sitä pohdintaa haluan tarkentaa, että en lyhentänyt housujani siksi, että olisin joutunut ostamaan liian isot housut. Tai siis että ne muka olisivat olleet vyötäröltä passelit, mutta sitten vastaavasti lahkeista liian pitkät. Lyhensin ne siksi, että reiteni ovat täyttä lihasta ja siksi hieman pulskistuneet, koska treenaan niin kovasti. Esimerkiksi syömistä.

Tanskalaisruåtsalainen pihakoiramme Vili on aina muodikas. Tässä Vili istuksii arki-iltana työhuoneessani ja pohtii maailman menoa. Sen erityisalaahan ovat se-romut eli nykyisin puhutaan sähkölaitteista...







Mutta oikeasti, kaupoista ei löydä enää normaalivartaloiselle ihmiselle sopivia housuja niin, etteikö niitä tarvitsisi tuunata ensitöikseen. Ihmettelen, että mistä ihmiset oikein löytävät vaatteensa, koska itselleni se tuottaa todellista tuskaa. Puhun siis edelleen housuista. Niinpä minulla on kaapissa paljon eri kokoisia housuja, joista sitten voin valita tilanteeseen sopivat (siis koon puolesta) housut.

Ja nyt päästään varsinaiseen aiheeseen. Koska minulla on tapana hieman lihoa ja sitten taas hoikistua normaalipainooni (milloin olen siis ihan sutjakan näköinen), niin ongelma on se, että juuri kun minulle sopisivat ne korkeavyötäröiset liituraitahousut, ne eivät ole muodissa. Ja kun minulle sopivat ainoastaan ne leveälahkeiset vaaleat farkut missä on jotain kukkakuvioita takataskuissa, niin silloin nekään kurjat eivät ole muodissa. Kun solahdan hienosti samettihousuihin, niin kenelläkään muulla ei näy sammareita jalassa. Jne. tätä rataa vuodesta toiseen.

Sitten kehittelin itselleni uuden genren: under the limit. Se tarkoittaa, että minua ei kiinnosta pätkääkään, millaiset vaatteet ovat milloinkin muotia. Tai siis se on genren idea; ajaton ja muista piittaamaton tyyli. Ainoa kriteeri on, että vaatteet ovat puhtaat ja pesty pesupähkinöillä tai fosfaattipitoisella pesuaineella. Koska molemmissa on haasteet ympäristön kannalta, eli pesupähkinät taidetaan tuoda Intiasta ja fosfaatti rehevöittää (mutta vain vesistöön joutuessaan), ne ovatkin genreni kannalta tärkeät asiat. On mietittävä vaatteiden ulkonäön sijasta niiden elinkaaren käyttövaiheen kuormitusta!

Lomalla ostin itselleni hatun, koska pääni näytti ihan mustalta nuppineulalta Riipis-pipossa. No senhän ei pitäisi haitata genreni periaatteiden mukaan, mutta kaiken lisäksi siitä pääsi tuulikin läpi. Siksi siis lämpimämpää hattua ostamaan. Tiedän kyllä itse heti, mistä tykkään. Mutta muut eivät. Siksi jouduin sovittamaan n. 25 erilaista pipoa, lätsää, baskeria ja talvilippistä 4 eri kaupassa, ennen kuin löytyi sopivat. Osassa näytin ihan lampunvarjostimelta. Missään en näyttänyt muodikkaalta.

Miten kaikki edellä kerrottu sitten liittyy siihen, että pikkujoulut on tulossa? No, muotitietoisilla on pikkujouluissa aina jotain kimallusta, lametta ja punaista. Tai sitten mustaa, kuin kaikilla olisi hautajaisiin meno suoraan joulupippaloista... Niin mietin, että järkkyä taas, kun ei ole mitään pikkujouluvaatteita, kun tuntuu niin itselle vieraalta ilmestyä karkeloihin joku lamekolttu päällä. Ja muiden juhlamieltä latistaa, jos paikalle ilmestyy ihan arkivaatteissa. Toiset taas ovat tietty sellaisissa töissä, että arkenakin näyttävät olevan juhlavaatteissa - heillä niitä ongelmia lieneekin.

Onko sittenkin sorruttava; taidan laittaa liivihameen; nehän on nyt muotia. Itselläni oli sellainen viimeksi kansakoulun joulujuhlassa vuonna 1967...