Nyt ajattelin, että siskon 60-vuotissynttäreille on vielä vuosi aikaa (tarkkaan laskettuna 11 kk), joten ajattelinkin tekaista sukat loppuun ja kääriä ne pakettiin. Siinä sisko saa samalla jotain uutta, jotain vanhaa ja jos vielä saan pöllittyä lahjapaperin jostain (ei kuitenkaan kaupasta), niin eikös se menekin ihan sen lorun mukaan?!
Mietin, miksi minulla loppuu innostus noisssa neulehommissa ns. ihan loppumetreillä. Edellinen suuri neulekatastrofi oli silloin, kun ostin 5-vuotiaalle esikoiselleni hänen mielivärilankaansa, neuloin villapaidan resoreita myöten valmiiksi ja villapaita odotteli kaapissa niin pitkään, että poika kerkisi aloittaa jo koulunkin. Silloin tormistauduin ja sutaisin resorit valmiiksi parissa tunnissa. Muuten se oli tosi hyvä, mitä nyt hihat näyttivät vain vähän lyhyiltä. Mutta vain näyttivät, sillä hihoja kiskomalla ne kyllä olivat lopulta ihan passelit. Ja eikös se siihen aikaan ollut vähän muotiakin, että ranteet olivat paljaana! Käytännöllistä ainakin, kun hihansuut eivät työntyneet soppakulhoon...
No nyt sitten on meille tuurineulojille keksitty motivaatiolanka; nimittäin sellainen, missä väri vaihtuu värjäyksen mukaan ja yhdellä lankarullalla saa neulottua vaikka 7 eri väriä!!! Näin kerän lauantaina kaupan hyllyllä ja innostuin niin, että ostin heti sellaisen, samoin 4 numeron puikot ja neuloin tytölle SEKÄ villasukat ETTÄ rannekkeet ihan tuosta noin vaan. Kun ajattelee, että tänään on maanantai (tarkennan, että kaksi yötä erottaa tuosta ostopäivästä) ja sukkien neulomisen välillä olen kerinnyt retkeillä Saarivaarassa, Ruunaalla ja Koukkuniemessä sekä olen muutenkin ollut äitini luona touhuamassa kaikenlaista, niin voi vaan vetää johtopäätöksen, että minua motivoi se, että eipä tarvinnut päätellä langanpäitä!
Tässä tytär esittelee notkeuttaa, koska halusin saada todisteet samaan kuvaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti