Olen opetellut kävelemään äitini todituksen mukaan tuossa vuoden ikäisenä, mikä lienee melko keskivertoikä 50-luvulla syntyneillä. Lisäksi olen pitänyt yllä taitoa ja kehittänyt itseäni siinä kävelemällä etuperin, takaperin (melko vähän kuitenkin, koska se ei ole ergonomian kannalta suositeltavaa), maastossa, asfaltilla, hitaasti, nopeasti, alamäkeen ja välillä erityisesti ylämäkeen. Olen kävellyt myös hyvin erityyppisillä kengillä, kuten maastokengillä, kumisaappailla, kävelykengillä, juhlakengillä, lenkkitossuilla, sandaaleilla, saappailla, varvastossuilla, ballerinoilla, tennareilla, Reino-tennareilla, huopatossuilla (etenkin lapsena), monoilla, työkengillä, turvakengillä, lumiknegillä, kangaskengillä, loaffareilla, nilkkureilla, pistokkailla, avokkailla ja bootseilla (huom! minulla ON siis tietenkin bootsit, vaikka en ole vielä liittynytkään siihen rivitanssikerhoon).
Tarkkaavaisista kavereistani vähintään sen toisen pitäisi hoksata tässä vaiheessa, että yhdet kengät puuttuvat! Aivan oikein, missä ovat KORKOkengät? Mutta nyt siis on; korkoa on peräti 5 cm... Voin kuulla säälittävää naurua, mutta minulle jopa 5 cm:n korko tarkoittaa korkkaria. Ja sitä, että pitää opetella kävelemään niillä.
Olisi tosi noloa, jos etenisin huojahtelemalla kukkakimppu kädessäni kohti tyttöä ja valkolakkia, juuri kriittisellä hetkellä kaatua plätsähtäisin mahalleni, mutta viimeisillä reflekseilläni saisin kuitenkin kiinni tytön hienosta juhlamekosta ja sen jälkeen kaatuisimme molemmat pitkin juhlasalin lattiaa. Sukkahousut olisivat riekaleina, tytön meikki levinnyt, minulla polvet mustana ja muilla digikamerat täynnä kuvia, joita emme koskaa haluaisi nähdä.
Tässä kuvassa vain toisella on lakki, eikä luntakaan satanut...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti