K-10

Miten paljon me vanhemmat näemmekään vaivaa, että saisimme jälkikasvun uskomaan satuja! Kuvioon kuuluu, että teroitamme ehdotonta rehellisyyttä jälkikasvulle mutta samalla sepitämme itse heille mielettömiä juttu Joulupukista, Hammaskeijusta ja muista uskomattomista tyypeistä. Lopuksi, totuuden paljastuttua, emme suinkaan pyydä anteeksi mokomaa käytöstä, vaan huijaamme itkusilmäisen kakaran jatkamaan petosta pikkuveljelle tai -siskolle tyyliin "yhteinen salaisuutemme".

Kollegat intoutuivat kertomaan illallispöydässä omia katalia konstejaan lastensa sumuttamisessa. Toinen kahlasi umpihangessa virittelemässä mukamas tonttujen jättämiä lahjoja metsään. Muksut eivät olleet ihmetelleet edes sitä, että lahjat oli merkattu heijastimilla, koska kollegaparan suunnistustaito oli tietty niin onneton, että sinne olisi muuten koko katras jäänyt pyörimään pimeään metsään jouluaatoksi.

No, minun on nyt tarkennettava tuota em. kirjoitettua kappaletta, koska kollega oli närkästynyt siitä, että olin jättänyt mainitsematta muutamia keskeisiä asioita. Nimittäin, hän oli ensin väärentänyt kirjeen, jonka mukamas tontut olivat kirjoittaneet. Kirjeen löysi - yllätysyllätys - juuri se pienoinen viaton lapsokainen, joka oli suunniteltu kavalan huijauksen kohteeksi. Koko muu perhe oli siis juonessa mukana, kun pienimmälle luettiin kirje, jossa "tontut" pahoittelivat sitä, että Joulupukin reki oli kaatunut liian kovassa vauhdissa ja osa lahjoista oli lentänyt - kuinkas ollakaan - somasti pienokaisen kotitalon kupeeseen lumihankeen. Sinne kollega sitten raahasi koko lapsikatraan, 30 asteen pakkaseen, etsimään kaaharitonttujen reestä pudottamia paketteja...

Ja toinen kirjoitti minikäsialalla minikirjeitä, joita mukamas Hammaskeiju lähetteli lapsille. Sormenpäät punaisina tyyppi väärensi jopa käsialansa, jotta kakarat eivät olisi tajunneet mitään huijaksen makua jutussa. Muksut eivät olleet ihmetelleet edes sitä, miten ihmeessä joku minikokoinen Hammaskeiju jaksaa raahata rahoja mukanaa. Ja taskussaan?? Miten ne edes sopisivat sinne?!

No, on tullut tietty itsekin tehtyä kaikenlaista. En halunnut, että esikoispoikamme mieltyy karkkeihin noin 3 vuotiaana, koska silloin nameja olisi jouduttu antamaan myös pikkuveljelle, joka oli tuolloin 1,5 vuotta. Niinpä ovelana ostin Vics-karkkeja, käärepaperissa olevia. Sanoin lapsiparalle: "Nyt saat maistella karkkia. Mutta karkit saattavat olla pahanmakuisia ja väkeviä, joten jos et tykkää, niin sylkäise tämä sitten vessanpönttöön.", (en ollut vielä opiskelemassa siivousteknikoksi, siitä alkeellinen nimitys wc-istuimelle). Kun esikoinen silmät säihkyen kääri karkkipaperia, tunsin pistoksen omatunnossa. AUUUTS! Voit arvata loput. Ei koskaan, ei koskaan enää valkoisia valheita!!!

Entisaikaan elämä oli paljon kurjempaa ihan yleisellä tasolla. Joulupukilla oli pahvinaamari. Pääsiäisnoitia, saatikka suklaamunia ei ollut. Tai jos olikin, niin sellaisen (suklaamunan) sai vasta pääsiäisaamuna. Ja jos olet kuullut tarinan Hannusta ja Kertusta, niin ymmärrät, että aika kovaahan se elämä lapsilla oli muutenkin. Kun minä olin lapsi, ei myöskään ollut tietoa mistään kiltistä ja rikkaasta Hammaskeijusta, joka antoi rahaa, kun maitohammas tipahti suusta. Siihen aikaan eli pelkästään Hammaskeijun katalampi sukulainen; sen nimi oli HammasPEIKKO!