Ostoksilla!

Viime viikolla tuskailin, miten selviän tämän vuoden pikkujoulukaudesta; varmaan ainakin kahdet pikkujoulut tiedossa! Tuskaa ei kuitenkaan aiheuta se, ettäkö minulla olisi vaikeuksia herkutella kaikilla pikkujouluun liittyvillä herkuilla, ei suinkaan, vaan lähinnä se, mitä laitan päälleni.

Olen luonut Under the Limit-genren, mutta sen verran on sivistystä, että en voi ihan senkään puitteissa ilmestyä juhliin missä tahansa vetimissä. Kollegoille oli yllätys jo se, että omistan useita (lue: monta) pikkulaukkua. Jouduin jopa esittelemään niitä heille, koska eivät uskoneet muuten. Minusta oli puolestaan aika erikoista se, että olisin työpäivinä ilmestynyt työpaikalle iltalaukkua kanniskellen. Nyt sitten pikkulaukun lisäksi aion ilmestyä teatteriin hameessa elikkäs mekossa mutta en ainakaan suorissa housuissa, joten siinäpä lisää pohtimista.

No, mietin siis jo aikoja sitten, mikä olisi sellainen juhla-asu, että minulla olisi mukava fiilis se päällä ja se näyttäisi silti jollain tavalla juhlavalta. Päädyin liivihameeseen. Tänään suunnistin töitten jälkeen kauppaan ostamaan sitä, nimittäin tiimin teatteri-ilta häämöttää loppuviikosta. Ajattelin ensin laittaa sukkahousut, jotta hametta olisi voinut tsuumailla paremmin. Mutta en sitten jaksanut.

Tavoitteena oli, että ensimmäisestä kaupasta se kolttu sitten ostetaan. Otin ystävän mukaan, ei suinkaan makutuomariksi, vaan kuskaamaan mekkoja sovituskoppiin. Tyttö olisi halunnut lähteä muotitietoisena mukaan, mutta koska makumme on niin erilainen, niin jätin hänet kotiin. Edellisellä kerran tyttö kylläkin onnistui tuunaamaan minut melko muodikkaaksi; upslaakicaprit ja kaikki. Mutta sitten laihduin ja vein caprit kierrätykseen. Sitten lihoin - ei ollut enää tyylikkäitä capreja, ei!

Yllätyin, koska löysin heti 7 eri mallista liivihametta. Positiivisesti ajattelin, että olen todella iskenyt ajan hermolle, kunnes tajusin, että ehkä liivihameita oli siksi niin paljon, että ne eivät taaskaan satu olemaan muotia. Tai ne ovat arkimuotia, eivät juhlamuotia.

Sitten sovittamaan. Se sujui nopeasti; liivihame päälle, katse sivusta, edestä ja takaa. Jokaisesta peilistä näytin yhtä pulskalta. Harmaat polvisukat näyttivät tosi tyylikkäiltä liivihameen alta - tyyliin denier 4000. Tavoitteena oli löytää kolttu, jossa näyttäisin vähiten pulskalta. Se oli toiseksi viimeinen sovitettavista liivihameista. Siinä näytin suurin piirtein perunasäkiltä, mutta melko tyylikkäältä sellaiselta! Skottityyppiset ruudut ja kaikki. Mutta ei siis kuiteenkaan niin skottimaiset, että kollegat utelisivat, minne unohdin säkkipillini.

Olen aina ihmetellyt sitä, että jotkut näyttävät tosi tyylikkäiltä, vaikka olisivat kuinka paljon minua pullakampia (tarkennan: tämä ei ole siis mikään toisia alentava ilmaisu, vaan selkeä reality eli fakta). Sen tekee varmaan meikit! Minähän en meikkaa ympäristösyistä. Paitsi ihan pikkuisen. Sen verran, että tiedän itse meikanneeni, mutta muut eivät välttämättä sitä huomaa. Se on jo taidetta se!

Summa summarum ja laetitia magnus est, elikkäs saatan näyttää liian arkiselta siellä teatterissa. Mutta ei se haittaa; jo se, että olen vähän panostanut, on mielestäni paljon. Istumme siellä kuitenkin pimeässä koko ajan, vain 20 minuutin väliajalla porukat näkevät hienon liivihameeni ja siitäkin ajasta osa laukkaa toiletissa. Onneksi käymme syömässä ennen teatteria, voin esitellä liivihamettani siellä.

Toivottavasti syöminen ei koidu tällä kertaa kohtaloksemme. Nimittäin, kun viimeksi heitimme vastaavan setin, niin osa torkahteli tuoleissa jo ennen väliaikaa...

Tyttö tuli sitten kotiin ja iloisena esittelin hänelle ostokseni. Tyttö kysyi, että ostinko vaatteet mummille?! Vaikka olen itsekin mummi, ymmärsin hänen kyllä tarkoittavan omaa mummiaan eli minun äitiäni. Ilmeeni nähtyään hän alkoi paikkaamaan, että onhan tuo tosi kiva. Jos tykkää vanhanaikaisesta. Tai jos tykkää, että ei halua olla kovin muodikas. Tai edes juhlava.

Minulle tuli tosi paha mieli ja ajattelin, että tähän on tultu, koska olen niin hemmetin lihava, että mitkään järkivaatteet eivät sovi minulle ja joudun ostamaan kaikenmaailman tuunattuja perunasäkkejä. Tyttö lohdutti, että mitenkäs muut, jopa kolme (mistä se senkin kolme tähän keksi) kertaa pulskemmat löytävät vaatteita; sinun pitää ostaa niitä XXL-kokoja. Sitten yritimme edes hieman parantaa tilannetta, ja valitsimme vanhan valkoisen paitani sen huolella valitsemani (lue: sävysävyyn liivihameen kanssa) kauluspaidan tilalle.

Täältä tullaan kollegat; ryvettynyt itsetunto seurana teatteriin! Ja sanokaapas vaan sanakin uudesta vaatteenkutaleestani, niin se on sitten kerrasta poikki!