Tanskalais-ruotsalaiset pihakoirat ovat keskimääräistä älykkäämpiä koiria ja niiden kasvuympäristöllä on suuri vaikutus siihen, millaisista asioista koira kiinnostuu aikuisena. Vili on kasvanut olosuhteissa, joissa sen ympäristötaidot ovat kehittyneet huimaavaasti verrattuna keskiverto-piskeihin.
Tässäpä on oivallinen esimerkki todisteeksi ympäristötietoisesta koirasta. Olin nimittäin patikoimassa Vilin kanssa Jaamankankaalla. Koira nuuhki ja touhusi innoissaan, kuten aina silloin, kun se tietää saavansa nuotiolla eväspalaset, lenkkimakkaraa (jaahas- olisko ollut soijasta, siis ei kuitenkaan gm-soijasta) ja kupillisen maitoa. Yhtäkkiä Vili jäykistyi, lähti jalat jäykkänä ja säkä pystyssä etenemään varovasti kohti lähintä männikköä. Ja eikös sieltä löytynytkin SER eli joku ääliö oli kantanut tietokoneen keskusyksikön noin kolme kilometriä lähimmältä tieltä keskelle metsikköä! Koira ymmärsi hetkessä, mikä ei kuulu joukkoon!
Mietin, miksi tämä tyyppi oli nähnyt vaivaa raahatessaan keskusyksikköä pitkin männikköä, kun hän olisi voinut helpommin viedä sen lähimpään kierrätyskeskukseen. Tai jäteaseman kierrätyspisteeseen. Ehkä hän halusi jännitystä elämään; kyseessähän oli selkeä ympäristörikos, josta voi jäädä kiinni. Ehkä hän oli piilottamssa yksikköä, mutta joku yllätti hänet kesken operaation. Oliko hän tarjonnut keskusyksikköä kierrätystorille, mutta siellä olikin sanonttu, että emme ota rikkinäisiä yksiköitä vastaan ja hän joutui jatkamaan matkaansa jäteasemalle! Ehkä hän oli tullut jäteaseman portille juuri aseman sulkeuduttua! Ehkä hän olisi suivaantunut tästä niin paljon, että oli päättänyt perustaa yksityisen jätaseman, mutta kunto olikin pettänyt kesken kaivamisurakan! Ehkä minun ja Vilin olisi pitänyt ottaa keskusyksikkö mukaan?! Ehkä Vili ei jaksanut kantaa sitä! Voih!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti